IRC-Galleria

{Mandu}

{Mandu}

ääni viittaa kivesten olemassaoloon ja valkomummukin on jo köllöttämässä patjalla paitsi ei semmossia

Voi nyt JUMALAUTA ANTTILATiistai 23.02.2010 22:48

Onneksi Suomessa on juuri näitä ihmisiä päättämässä, mitkä paitsi valehtelevat ja katsovat läpi sormien totuutta myös ovat tahallaan tyhmiä.

Anttila tekee vain itsestään naurettavan ja ihmisten mielestä vähä-älyisen yrittäessään säälittävästi selitellä sairashäkeistä ja että vilmejä on kopeloitu viitaten esille tulleeseen turkistarha kohuun.
En usko että kukaan järkevä uskoo moista valehtelua. Sama juttu oli sikala kohun kanssa. "Vilmejä kopeloitu, tilanteita järjestetty etukäteen...",
Suurin osa kansasta on heitä jotka tietävät jonkin verran tarhojen oloista jo valmiiksi ja jo ylä-asteella opetetaan kriittistä medialukutaitoa.
Se on aina niin monen kansanedustajan ja ministerin moka kun uskaltavat pitää kansaa epätietoisina asioista. Mielestäni se on suoranaista suomalaisten aliarvioimista ja vähättelyä. Siihen ei tarvita suoranaista älykkyyttä kumpaa uskoa, kun näkee aitoa videomateriaalia kärsivistä eläimistä ja sitten rouva Anttila tulee kertomaan että näin eivät asiat ole.


http://www.adressit.com/eroaanttila < KIRJOITTAKAA

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mielestä tarhaajat välittävät eläimistä, aktivistit eivät.

21.02.2010

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1972715&ref=lk_is_ko_1

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.) turkiksen pehmeä kosketus on muuttunut pistäväksi. Oikeutta eläimille -järjestö toimitti julkisuuteen hätkähdyttäviä kuvia turkiseläinten oloista suomalaisilla turkistarhoilla ja nosti asian häkistä näkyville.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ampui sunnuntaina täyslaidallisen Anttilaa vastaan ministerin kotikentällä Forssassa pitämässään puheessa. Lapintie vaati keskustaa laittamaan maatalousministerin "jos ei suoraan tunkiolle niin kierrätykseen".

Myös Oikeutta eläimille -järjestö kertoi sunnuntai-iltana lähettämässään tiedotteessa vaativansa Anttilan eroa. Järjestö kertoi järjestävänsä maanantaina yhdessä neljän muun yhdistyksen kanssa mielenilmauksen Helsingissä ja luovuttavansa samalla vetoomuksen ministerin erosta. Järjestön mukaan vetoomukseen oli sunnuntai-iltaan mennessä kertynyt yli
7 000 nimeä.

Anttila puolestaan pisti tarhauksen vastustajat nippuun Aamulehdessä. Anttilan mielestä tarhaajat välittävät eläimistä, aktivistit eivät.

-Eivätkö aktivistit itse tunne kritisoimaansa eläinsuojelulakia, koska he eivät auttaneet sairasta tai vahingoittunutta eläintä tai ilmoittaneet asiasta? Tämä kuvaa sitä, etteivät aktivistit todellisuudessa välitä eläinten kärsimyksistä, Anttila latasi.

Yksittäistapauksia vai ei?

Anttilan mielestä eläimet tiloilla voivat pääsääntöisesti hyvin. Ministerin mielestä turkiseläinten oloista on uutisoitu yksipuolisesti.

-Nyt julkisuudessa olevat kuvat eivät vastaa sitä, miten turkistarhoilla yleisesti ottaen eläimiä hoidetaan, Anttila sanoi.

Kaksi lakialoitetta häkkitarhauksen kieltämiseksi tehnyt Lapintie on eri mieltä.

-Anttilan ei kannata enää selittää, että kyse on yksittäistapauksista, Lapintie sanoi.

Oikeutta eläimille toipui Anttilan iskuista nopeasti ja julkaisi vielä sunnuntaina kannanoton, jonka mukaan ongelmat eivät ole poikkeustapauksia.


MUTTA >> (www.tarhauskielto.fi)

En tiedä onko Anttila jotenkin sokea tai aivovammainen, koska videot katsottua ei voi jäädä epäselväksi mitä on tekeillä.
Eläimillä on ahtaat ja likaiset olot, paiseita, ruhjeita, avohaavoja, makuuhaavoja, kuolleita ja puolikuolleita eläimiä muiden joukossa

JOTEN:
http://www.adressit.com/tarhauskielto < KIRJOITTAKAA

Miltä näyttää suomalainen turkistarha?

Oikeutta Eläimille -yhdistys on julkaissut uuden tutkimuksen suomalaisilta turkistarhoilta.

Kuvaajat kävivät 30 turkistarhalla vuoden 2009 kesällä ja syksyllä. Kameroille tallentui eläinten julmia laiminlyöntejä ja virikkeetön elinympäristö.

Suomessa tapetaan vuosittain noin kolme miljoonaa turkiseläintä.

Nykymuotoisen turkistarhauksen ovat kieltäneet täysin tai osittain esimerkiksi Ruotsi, Tanska, Iso-Britannia, Hollanti, Sveitsi ja Kroatia.

Entä Suomi? Nyt on meidän vuoromme kieltää turkistarhaus lailla.

Katso tutkimuksen videot ja kuvat ja vaadi kieltoa!

Kampanja on toteutettu yhteistyössä Animal Defenders International -järjestön kanssa.

SEN ON LOPUTTAVA!
AUTATHAN SIINÄ.
>> http://www.oikeuttaelaimille.net/www2/lang-fi/toimintaa/tee-lahjoitus

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.