IRC-Galleria

||Lallu||

||Lallu||

I don't care anymore...

Uusimmat blogimerkinnät

VAROITUS!Torstai 18.02.2010 21:03

Olet varmasti kuullut puhuttavan siepatuista ihmisistä, joilta mustan pörssin elinvarkaat ovat vieneet munuaiset?
Olen varmasti joutunut noiden säälimättömien petojen uhriksi!

Reiteni vietiin yön aikana muutama vuosi sitten. Menin sänkyyn ja aamulla heräsin jonkun muun reisien kanssa! Joo, se tapahtui noin vain yks kaks. Uudet reidet tuntuvat paksuilta ja muhkuraisilta.
Kenen reidet ne ovat ja mitä tapahtui omilleni? Käytin koko kesän omieni etsimiseen. Lopulta, vihaisena ja loukkaantuneena, en voinut muuta kuin antaa periksi ja tyytyä elämään lopun aikaani farkuissa kunnes varkaat iskivät uudestaan!

Takapuoleni oli seuraava uhri. Tiedän , että kyseessä on sama varasremmi, sillä he näkivät vaivan matsata takapuoleni reisiini, jotka he olivat aiemmin vieneet. Mutta uuden peräni he olivat asentaneet paljon alemmas kuin alkuperäisen! Nyt ymmärsin että minun on luovuttava farkuista ja siirryttävä pitkiin hameisiin.

Kaksi vuotta sitten huomasin, että jopa käsivarteni oli viety. Eräänä aamuna kun föönasin, järkytyin kun huomasin allien heiluvan samassa tahdissa kuin fööniharjani. Se oli todella kauheaa: kroppani oli viety osa
osalta.

Mitä tapahtuisi seuraavaksi?
Kun kaulaparkani katosi ja huomasin tilalle tulleen kalkkunanheltan, päätin tulla esiin ja kertoa tapahtuneesta kaikille. Kaikki maailman naiset, herätkää ja tuntekaa vastakeitetyn kahvin tuoksu!
Tämä voi olla viimeinen kerta kun käytät alkuperäistä nenääsi! Nuo plastiikkakirurgit käyttävät aitoja implantteja, jotka he ovat vieneet sinulta ja minulta. Kun joku seuraavan kerran kertoo sinulle
pienestä nostosta, katso tarkkaan ja ota hitossa selvää keneltä osa on otettu! Oliko se sinulta?
Tämä ei ole mikään huijaus - tätä tapahtuu naisille päivittäin!

VAROITA YSTÄVÄTTÄRIÄSI!

P.S. Viime vuonna luulin, että joku oli vienyt tissinikin. Makasin sängyssä ja vips - ne olivat poissa! Mutta kun hyppäsin sängystä sain huokaista helpotuksesta - ne olivat vain piiloutuneet kainaloihini nukkuessani.Nyt olen piilottanut ne housujeni vyötärönauhan alle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.