Elämäni ensimmäistä kertaa siellä olin, mutta en kyllä vikaa! \,,/
Eli perjantaina (4.7) lähdin Hulan kanssa matkaan tikkurilasta kohti Toijalaa Heidin ja Aksun luokse. Reissu ei vaan alkanut oikeen sujuvasti, kun VR neuvoi mut täysin väärään päähän junaan ja jouduin kävelemään sitten kaikkineen kimpsuineen kampsuineen aivan toiseen päähän junaan. Ja tavaraahan mulla riitti kuten Hulan n.20 kg painava häkki, putkikassa, reppu ja tietenkin koira :D joka ei ole eläissään ollut junassa. No onneks hyvä hermoinen koira niin tää huono hermoinen omistaja pysy edes jotenkin kasassa. Kyllähän me lopulta lemmikki vaunuun löydettiin ja hienosti se loppu matkameni. Ei olis ikinä uskonut, että meijän entinen remmi räyhä istu niin nätisti pienessä kopissa miljoonan muun koiran ja kissan kanssa.
Perjantai päivän ja lauantai aamu menikin sitten Toijalassa maaseudun rauhassa autoa pakkaillessa ja koirien peuhaamista naureskellen vierestä katsomiseen. Hula hullaantui aivan täysin hurmuri poika Aksuun. Painia ja leikkiä riitti koko viikon!
Lehtimäelle saavuttiin sitten lauantai iltapäivällä ja majoitettiin asuntovaunu valkealammen rantaan.
Viikko meni nopeasti ja Hula edistyi valtavasti peltojäljellä. Olisi varmast edistynyt enemmän ,jos emäntä olisi oppinut nopeammin liinan käytön ja tekemään parempia jälki, mutta opettelemaanhan sinne olikin menty. Kouluttajat mahtavia ja todella asiansa osaavia!
Suojelu treenejäkin pääsi paljon seuraamaan, mikä on hyvä. Sain kipinän, että jos vaikka
seuraavan koiran kanssa sitten suojelua harrastamaan. Mielenkiintoinen koiraharrastus.
Heidille Iso kiitos oli ihan mahtava viikko! Vaikka olikin hieman huonoa onnea matkassa auton kanssa ja majoituksen lämmityksen suhteen ;) , mutta ensi vuonna nämäkin asiat varmasti kunnossa.
Lauantai aamuna sitten Heidin lähti kohti Toijalaa ja minä jäin vielä lehtimäelle odotteleemaan ,
että kuskinu heräisi (toinen kouluttajista) Oli mennyt kouluttajilla sitten hieman pitkäksi leirin
päättäjäis ilta ja odotellessani kyytiä nuorempi kouluttajistanu Talista heitti ilmaan kysymyksen että "ajaisitkö mun hyvinkäälle niin saisit sieltä kyydin vantaalle" Ja niinhän siinä sitten lopulta kävikin, että lähdimme ajelememaan kohti hyvinkäätä minkä kautta väsyneenä mutta onnellisena kotiin nukkumaan univelkoja pois. Piallekkin iso kiitos, että sain" kyydin" vantaalle. En olisi millään jaksanut julkisilla enää lähetä hillumaan.
Se on varmaa , ettei vikaksi kerraksi kyllä meillä Hulan kanssa ei tuo leiri jäänyt!
Katsotaan jos ensivuonna saataisiin vantaaltakin kavereita mukaan.