IRC-Galleria

vähän huippuu :DDTorstai 08.05.2008 00:30

Ala-asteen koevastauksia

# Joillakin naisilla on hyvin suuret rinnat, kun taas toiset ovat lähes yläosattomia.
# Naisilla on koreja ja miehillä salkut.
# Joillakin miehillä on karvaa selässä. Erityisesti rikollisilla ja uimavahdeilla.
# Naiset muodostuvat munasoluista ja ajattelevat enemmän.
# Kun tulee murrosikään niin vartalo muuttuu niin paljon, ettei sitä melkein enää tunnista. Pojat saavat kasvuja, kun taas tytöistä tulee pehmeämpiä. Sitten huomaa, että tyttöjä ja poikia voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin.
# Hedelmöityshetkellä äiti sulaa yhteen isän kanssa.
# Jos isän siemen ei kohtaa äidin munasolua, niin siitä tulee vain tavallinen munakas.
# Gynekologi on sellainen, joka katsoo ihmisten yksityisiä omaisuuksia.
# Sielu muistuttaa muovipussia. Se on ohut ja läpinäkyvä ja vetää noin 4 litraa.
# Lihakset ovat pieniä ilmapalloja, jotka on täytetty pinaatilla.
# Kaula on varsi, johon pää on kiinnitetty.
# Ihminen on tajuton, kun hän unohtaa kaiken mitä on oppinut koulussa.
# Silmät ovat ihmisen tärkeimmät rauhaset.
# Ihmisen suolissa on mutaa.
# Aivot uivat ympäriinsä pään sisällä.
# Jos olet kävelyllä ja aivot putoavat päästä, niin emme löydä tietä kotiin, sillä emme enää pysty ajattelemaan selvästi.
# Aivot ovat piilossa otsan takana.
# Neekereillä on musta iho, mutta ei ole hienoa sanoa sitä ääneen.
# Joillakin ihmisillä on appelsiini-ihoa, erityisesti arabeilla ja pakolaisilla.
# Ihmisten ja eläinten ero: kun siat ovat tarpeeksi lihavia, ne syödään.
# Äitini on todella kaunis, koska hänellä on niin pitkät tissit.
# Vanhat naiset ovat melkein loppuun käyttäneet vartalonsa ja ovat usein niin loppuun palaneita, että haisevat palaneelta.
# Vanhoilla ihmisillä on krooniset vartalot ja eivät koskaan parane

<33Keskiviikko 07.05.2008 21:20

YSTÄVÄSI

valitse yksi ystäväsi ja kirjoita hänen nimensä tähän: LEPSI!


YLEISTÄ:
ikä : 58v.
toinen nimi: Tiia Maaret
siskoja tai veljiä? : naana
asumus : omakotitalo
laiha vai läski : pikkasen pläski! no ei kyl oikeesti oo ;D

SUHTEET:
seurusteleeko hän ? : S95 -.-
rakastumisten lukumäärä? : 10092084309767
paras ystävä ? : minä!!! :DD
onko hänen vanhempansa eronneet? : ei kyl

ELÄMÄÄ:
harrastukset : pissistely, meetwurstil ratsastaminen
onko hän hyvä harrastuksissaan : joo, varsinki tos pissistelys :)
mitä hän haluaisi harrastaa : no mitä lepsi mahtais haluta? ;DDD
kuvaile hänen huonettaan : aika vitu komee!!
onko hän onnellinen : jojjoo

ULKONÄKÖ:
hiukset : mustat med otsis
onko hän kaunis/komea : tosi komee! ;)
pituus ja paino : VAJAA sata seitkyt ;) ja tytön painoo ei saa kysyy :D
onko hän pinnallinen : no ei kai.. ainakaa kauheest :'D
parasta hänen ulkonäössään: kaikkikaikki.
arvosteleeko hän vastakkaista sukupuolta ulkonäön perusteella: no kyllä!!!!
onko hän kateellinen sinulle jostakin ruumiinosasta : joo, mun korvalehdestä =)

SINÄ JA HÄN:
näettekö usein: ei oikee pysty :< tulis jo kesäkuu ;))
monestikko päivässä soitat hänelle : eilen 2 kertaa, tänää zero.
mitä teette : kaikkee kehittävää.
vietättekö paljon aikaa yhdessä : sillon ku pystyy :s
oletko ikinä ollut hänellä yötä : oon ;))
voitko kertoa hänelle kaiken : ehkäää
rakastatko häntä : joo, jag älskar dig lepsi!<33

tylseeTiistai 06.05.2008 19:15

Äidinkieli

(/) Rakastan kirjoittamista
( ) Esitelmät ovat ihania!
( ) ..niitä on kiva tehdä
( ) ..ja ihana esittää
(x) Tykkään ainekirjoituksesta
(x) Korjaan sun lauseet!
(x) ..eli oon äidinkieliperfektionisti
(x) Luen paljon
(x) ..ja kaikenlaista
( ) ..ja kaikkialla
( ) Nytkin on väh. 2 kirjaa kesken
(x) Luen nopeasti
( ) ..noin 200 sivua tunnissa
( ) Kirjoitan itse tosi paljon (novelleja, runoja, tarinoita)
(x) Tiedän mikä on infinitiivi
( ) Osaan luetella unissanikin paikallissijat ja sanaluokat
( ) Olen tehnyt oman kirjan!
7½

Matematiikka

(x) Opin alle viisi vuotiaana paljonko on 1+1
(x) Kertolaskut on helppoja
(x) Neliöjuuren laskeminen onnistuu
(x) Geometria on todella helppoa
( ) Jakolaskut on parhaita
( ) Haluan tähtitieteilijäksi
( ) ..koska siihen tarvitsee loistavan matikkapään
( ) Tykkään myös fysiikasta
(x) ..ja musiikista
( ) ..koska ne on lähellä matikkaa!
( ) Opin kaikki asiat matikassa tosi nopeasti
(x) Matikan numero vähintään 8
(x) Aion lukea lukiossa pitkän matikan (luen kyl jo parhaillaa :D)
(x) Tiedän mikä on pii
( ) ..ja olen itse yrittänyt ratkoa sen
(/) Katson netistä matikantehtäviä
( ) ..ja ratkaisen matikan kotitehtävät tosi nopeasti
8½

Uskonto

(x) Osaan kymmenen käskyä
(x) Tiedän suurimmat uskonnot
(/) Osaan luetella monen eri uskonnon tunnusmerkkejä
(x) Tiedän mitä tarkoittavat syklinen ja lineaarinen aikakäsitys
(x) ..ja tiedän mikä on moskeija
( ) Käyn kirkossa lähes joka sunnuntai
(x) Olen käynyt/aion käydä rippikoulun
( ) Uskonto kiehtoo minua
( ) Minulla on ystävinäni kristittyjä, juutalaisia, hinduja tai muslimeja
( ) Luen ahkerasti Raamattua/Koraania/tms. kirjaa
( ) Haluan isona papiksi
( ) ..tai kirkkoherraksi
(x) Olen käynyt/käyn seurakunnan järjestämässä kerhossa
( ) Tykkään jumalanpalveluksista ja saarnoista
( ) Tahdon käännyttää ihmisiä uskoon
( ) Jumala auttaa meitä aina
6½

Englanti
(/) I speak English very good
(x) EI SAA ÄÄNTÄÄ VÄÄRIN ENGLANTIA!
(x) Englanti on kaunis kieli
( ) ..opin sen heti
(x) ..ja tykkään siitä
( ) Haluan muuttaa Englantiin isona
( ) Olen käynyt Englannissa
( ) Muistan kaikki epäsäännölliset verbit
( ) Englanninnumeroni on kymppi tai ysi
( ) Haluan isona kääntäjäksi
(x) Luen englanninkielisiä lehtiä
(x) Luen myös englanninkielistä kirjallisuutta
( ) Englantilainen koulu on parempi kuin suomalainen!
(x) Tiedän mitä tarkoittaa "immigrant"
(/) Tunneilla osaan AINA
(x) Kuuntelen englanninkielistä musiikkia
(x) ..ja se on parempaa kuin suomalainen
9

Biologia ja maantieto

(x) Muistan kolme maailman suurinta jokea
( ) ..ja niiden pituudet
(x) Tykkään eläimistä
( ) ..niitä on kiva tutkia
( ) ..varsinkin keväisin seuraan lintujen elämää
(x) Muistan suoralta kädeltä Suomen pinta-alan
( ) ..ja tekojärvet
(x) Muistan missä saukko viihtyy
(x) Tiedän mistä löydän hylkeitä
( ) Olen koonnut itse kasvion
( ) ..ja tehnyt lintukirjan
( ) Minut tunnetaan lätäkköbongarina
( ) Saapastelen kumisaappaissani ympäri suota etsimässä uusia lajeja
( ) Olen nähnyt kaulushaikaran!
( ) Muistan kaikki Etelä-Amerikan valtiot
(x) Tiedän mistä löytää kengurun
(x) ..ja olen nähnyt jääkarhun elävänä
7

Historia

(x) Muistan milloin alkoi ensimmäinen maailmansota
(x) Historia on kiehtovaa
(x) Tiedän kuka oli Hitler
(x) ..ja kuka Stalin
(x) Tiedän natsipuolueesta
(x) Muistan milloin Suomi itsenäistyi
(x) Ja tiedän mistä Suomen sisällissota lähti liikkeelle
(x) Tiedän keiden hallinnassa Suomi on ollut ennen itsenäistymistä
( ) Katson paljon historiallisia elokuvia
( ) ..ja luen historiallisia kirjoja
(x) Tiedän mitkä uhkaavat nykyisyyttä
( ) Osaan vertailla eri näkökulmista tulevaisuutta historian pohjalta
( ) Mietin millaista elämä olisi jos ei olisi ollut toista maailmansotaa
(x) Tiedän mihin Marie Antoinette kuoli
(x) Hissannumeroni on kymppi!
(/) ..koska olen niin innostunut ja teen TOSI huolellista jälkeä
(x) Tiedän mitä Kopernikus teki
12½

Musiikki

( ) Soitan jotain soitinta
( ) Minulla on ihana ääni!
(x) Muistan väh. viiden biisin sanat ulkoa
( ) Ooppera on kaunista
( ) Ja klassinen musiikki on ihanaa
(x) Myös rock ja pop käyvät
(x) Musiikki rentouttaa
( ) Kuuntelen musiikkia 24/7
(x) Omistan iPodin/mp3-soittimen
( ) Pakko katsoa Euroviisut!
( ) MUSIIKKI ON HENKI JA ELÄMÄ!
(x) Tiedän musiikin historiasta
(x) ..ja osaan selittää millainen soitin on bongorummut
( ) Soitan bändissa
( ) Olen luokan paras musiikissa
( ) Olen LAHJAKAS musiikillisesti
( ) musikaalit on parhaita
6

Kuvaamataide

(/) Osaan piirtää hyvin
(x) Tiedän millaiset värit ovat liitupastellit
(x) Olen maalannut öljyväreillä
(x) TYKKÄÄN PIIRTÄÄ
( ) Piirtäminen rentouttaa
(x) Kuviksen tunnit on koulupäivän parhaita
(x) Olen kokeillut sarjakuvan piirtämistä
( ) Tussaan töitäni
( ) Käyn taidepainotteista koulua/käyn piirustuskoulussa tasaisin väliajoin
(x) Ihailen Hugo Simbergiä ja hänen töitään
( ) Tiedän kuka on Milla Paloniemi
( ) ..ja tykkään hänen stripeistään
( ) Osaan piirtää mangaa
( ) ..mutta reaalikuvaukset ovat erikoisalaani
(x) Humoristiset kuvatkin käyvät
( ) Esittelen mielelläni töitäni
(/) Minun piirustustaitojani kehutaan usein
8

Kotitalous

(x) LEIPOMINEN ♥
(x) Teen usein ruokaa perheelleni
( ) ..ja leivon jotain hyvää
(/) Olen aikamoinen mestari keittiössä
( ) Haluan kokiksi!
(x) Tiedän mitä eroa on vesi- ja rasvaliukoisilla vitamiineilla
( ) Kotitalouteen kuulvat myös silittäminen ja mankelointi!
( ) ..ja tykkään niistä.
(x) "Köksä" tai "kotsa" ovat lyhenteitä joita käytän kotitaloudesta
( ) Tiskaaminen on kivaa
(x) Olen puhdistanut wc-pöntön
( ) OPIN SEN KOTITALOUSTUNNILLA!
( ) ..ja halusin kokeilla
(x) Ruuanlaitto on kivaa
(x) ..ja kaunis kattaus kruunaa kaiken
( ) Minulla on monia lempiruokia
( ) Syöminen on kivaa ja nautinnollista
7½

Käsityöt

(x) Osaan tehdä itse villasukat
(x) ..ja lapaset
(x) Tiedän mitä tarkoittaa ohje 2o2n
(x) Käsityöt ovat kivoja
( ) Osaan käyttää vasaraa taitavasti
( ) Olen rakentanut seinän (avun kanssa tai ilman)
( ) Olen parsinut sukkia
( ) Leevi and the leavingsin Vasara ja Nauloja -biisi on ihana!
( ) ..ja osaan sen ulkoa
( ) Linnunpöntön rakentaminen on kivaa
(x) Askartelukin on hauskaa
(x) Olen kätevä käsistäni
( ) Töitäni kehutaan ammattilaisen töiksi
(x) Olen tehnyt itse vaatteita
(x) ..ja käytän niitä
( ) ..koska ne ovat niin hyvin tehtyjä ja huolellisia!
( ) Kotonani on paljon lankoja, neuloja ja kankaita ja teen niistä lähes päivittäin jotain kivaa
8

Liikunta

( ) Kuntotestit on parhaita!
( ) ..koska niissä saan näyttää olevani paras
(/) Käyn kuntosalilla
(x) ..ja lenkkeilen
( ) Juokseminen on ihanaa
( ) ..ja moukarinheitto
(x) ..pituushyppy ♥
( ) Liikuntatunneilla olen parhaimmillani
(x) UINTI ON IHANAA!
( ) ..koska saan näytellä treenattua ja upeaa vartaloani
( ) Punnertaminen on parasta
(x) Vatsalihasliikkeita menee helposti 20-30 sekuntia
( ) Liikkanumeroni on ysi tai kymppi
(/) Hiihto ja luistelu on kivaa
( ) Käyn aktiivisesti urheiluleireillä
( ) ..ja treenaan koko ajan
( ) MUSTA TULEE KILPAURHEILIJA!
5

jiajeeTiistai 06.05.2008 18:58

1. Mikä sinua harmitti viimeksi?
* se et joutuu istuu tunneil ku ulkon olis nii kiva ilma :)

2. Ketä ikävöit tällä hetkellä?
* noo lepsii<33

3. Onko elämä kovaa?
* varmaanki

4. Mitä teet tunnin kuluttua?
* ei voi tietää

5. Oletko kenellekkään kiitollinen tällä hetkellä?
* no enpä oikeestaa

6. Oletko epävarma tällä hetkellä?
* en kylläkää

7. Miksi?
* lol

8. Onko mielestäsi lapsityövoima väärin?
* oha se

9. Mitä mieltä olet nykynuorison alkoholin käytöstä?
* hyvinhän tuntuu useimmille maittavan ;D

10. Kenelle puhuit viimeksi messengerissä?
* varmaa lepsukalle.

11. Mitä sanoit viimeksi? Kenelle? Milloin?
* Nellalta kysyin mitä se syö :D ( söi luuta )

12. Mitä söit viimeksi?
* purkkaa :P

13. Milloin juot seuraavan kerran alkoholia?
* varmaa päättäreis

14. Mitä sinun kuuluisi olla nyt tekemässä?
* koneel kirjottamas tätä :D

15. Millainen on mielentilasi?
* jättebra

16. Masentaako?
* eipä kyl

17. Miksi? (jos masentaa)
*

18. Oletko tyytyväinen tällä hetkellä elämääsi?
* kaait

19. Mitä asiaa kadut eniten elämässäsi?
* en mä nyt pahemmin mitää kadu

20. Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
* mikäs siin jo tykkää :DD

21. Miksi itkit viimeksi?
* en ees pysty muistaa

22. Millainen suuttuja olet?
* aika pro

23. Mikä oli eilisen kohokohta?
* no se kesätyö-juttu

24. Mikä piristäisi nyt?
* loma

25. Onko olemassa henkilöä jota et saa mielestäsi vaikka haluaisit?
* ei

26. Jos on, miksi hänet pitäisi unohtaa?
*

27. Mitä tekisi mieli nyt?
* ei mitää

28. Mitä meinaat tehdä tulevana kesänä?
* töitä ja olla kavereitten kans :) lepsin ainaki ;))

29. Monelta heräät huomenaamulla?
* varmaa 8.30

30. Mikä biisi kuvaa elämääsi tällä hetkellä?
* sontsan alla!!!!! no ei kyl vissii :
D

31. Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
* kyl sitä vappun tuli kaikkee kumottuu :D

32. Milloin poltit viimeksi?
* never

33. Onko sinua ahdisteltu oikeasti?
* eii

34. Jos kyllä niin missä tilanteessa?
*ääk!

35. Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
* en

36. Oletko koskaan loukannut itseäsi humalassa?
* vissii aika useesti :DD

37. Jos kyllä, mites siinä niin kävi?
* minkä tapauksen haluutte kuulla ekana?

38. Haluaisitko riipaista kovat kännit?
* en kyl just nytte

39. Mitä suunnitelmia ens viikolle?
* no eipä viel kummempii

40. Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten?
* lomaloma.

41. Kenet haluaisit nyt nähdä?
* nääähhh

42. Oletko koskaan oksentanut kenenkään päälle?
* en tiiä, toivottavasti en :DD

43. Kahden hengen matka Hawaijlle vai neljän hengen matka Kanarialle?
* riippuu matkaseurasta

44. Tykkäätkö enemmän keikoista ja festareista vai bailaamisesta yökerhoissa?
* kaikki kiva menee :p

45. Milloin viimeksi lauloit? Mitä?
* ette haluu kuulla :D

46. Kelle soitit viimeksi?
* lepsil

50. Olisitko nyt mielummin jossain muualla kuin missä olet?
* ehkä

51. Elätkö terveellisesti?
* yritän :DD

52. Pidätkö itseäsi viehättävänä?
* pyh

53. Mitä kommenttia saat yleensä ulkonäöstäsi? (äläkä sano ettet mitään!)
* ootpa harvinaisen ruma tapaus!

55. Sana / lause / sanonta, jonka osaat kirjoittaa vähintään kolmella kielellä?
* odotan kesälomaa!

56 Oletko koskaan luntannut kokeessa?
* en

57. Kenet ystävistäsi näit viimeksi?
* koulus vähä kaikkii :))

muumit<33Sunnuntai 04.05.2008 21:58

Muumien suusta:

"Nyt minä tunnen kutsumusta vaaka-asentoon" - Muumipappa
"Miten voi olla jano vaikka on juonut koko yön?" - Muumipeikko
"Jos minä löytäisin jostakin tarpeeksi pienen poikaystävän, niin minäkin olisin kevytmielinen"
- Pikkumyy
"Vakiintunut elämä ei tarjoa minkäänlaista jännitystä" - Pikkumyy
"En ole lihava, olen täyteläinen" - Niiskuneiti
"Nämä pyöreät muodot kiihottavat minua" - Niisku
"Onpas kivaa kun talossamme on joku joka käyttää vaatteita!" - Muumimamma
Muumipeikko:"Niiskuneiti, puske kovemmin."Niiskuneiti: "Äh, uuh, äääh.. ei jaksa...."
"Oletko tosissasi? Aikooko Niisku näyttää meille härvelinsä?" - Muumipeikko
"Niiskun vehkeet toimivat aina." - Niiskuneiti
"Kun minä jysäytän, se ei todellakaan ole mikään kamelin pieru!" - Noita
"Kopeloikaa kaikin mokomin" - Posteljooni
"Lähtisitkö sittenkin minun kanssani, voisin hiukan harjoittaa ruumiinkuntoa?" - Muumipappa
"Kysy Nuuskamuikkuselta, jos sinua niin himottaa!!!!" - Pikkumyy

jej.Lauantai 03.05.2008 02:00

OLETKO:

1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle josta pidät - millai pidän? ihan vaan ystävien kanssa joo..

2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - enköhän

3. Oletko tänään puhunut exälle? - en

4. Oletko kaivannut tänään jotakin? - no enpä pahemmin


VIIMEISIN HENKILÖ:

5. Joka makasi sängyssäsi? - mä iha ite :D ja nella =)

6. Joka sai sinut itkemään? - nobody

7. Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - en kyl muista.. en oo ollu elokuvis pitkää aikaa :<

8. Jonka kanssa menit shoppailemaan? - mia

9. Kenen kanssa olit suihkussa? - no lol, mul oli koko armeija mukana siel :D

10. Joka sai sinut nauramaan? - vähä kaikki :D

11. Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - byhyy

12. Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - Henna!

YLEISTÄ:

13. Lempipaikka? - no tää house mis nyt oon :p

14. Tatuointeja? - ei oo pahemmin näkyny

15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - en kyl mitää

16. Missä haluat mennä naimisiin? - no sen näkee sitte

18. Pitääkö kukaan sinusta? - ehkäpä

19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - todellaki

20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - en kyl

21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - nyt on kyl aika hiljasta.. :DD

22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - jjoo

23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - en kai??

24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - nii mistä ihastuksesta?!?

25. Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - mustat housut ja sit tällane Onlyn paita

26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - nukun, syön, juon.

27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - käteisenä ei paljon mitää, maksan melkee aina kortilla :D

28. Onko sinulla sukat jalassa? - kyl

29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - Salla

30. Millä sivuilla surffaat eniten? - varmaa tääl

31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - ehei

32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - ei


MITÄ JOS..

Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna? - sama kysymys edelleen: mikä ihastus?!???

Voittaisit lotossa miljoonan? - jeje.

Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - lol, idoli :'''''D jhooo!

SEKALAISTA:

Oletko pitkä vai lyhyt? - noo.. kai aika pitkä sinänsä?

Miten elämäsi sujuu yleensäkin? - siin se kait menee.

Oletko ihastunut tällä hetkellä? - ehen


OLETKO KOSKAAN:

Nolostunut vanhempiesi takia? - vissii juu

Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - enpä kai

Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - kyl

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? - väsyttää ://

Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - en kyl

Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? - joo :'/

Missä olet tällä hetkellä? - olkkaris

Paistaako ulkona aurinko? - no hei varmaa, kello on 23!

Kahvia? - no ei kiitos

Teetä? - ei kyl nyt sitäkää

Käytkö salilla? - joskus

Oletko koskaan meinannut kuolla? - en

Oletko suomalainen? - joo

Paljon kello on? - 23.00

Glada vappen till alla! :)Torstai 01.05.2008 16:08

uskokoon ken tahtooTiistai 29.04.2008 19:10

ALKOHOLI
[x] Olen ollut niin kännissä, että sammuin
[x] Olen ollut ihan pikkaisessa hiprakassa
[x] Olen ollut kännissä
[x] Ja muistanut joitakin illan juttuja
[x] Olen vahtinut/hoitanut sammunutta ihmistä
[x] Olen potenut myös todella lievää, tai todella pahaa krapulaa
[x] Ja se ei ollut hauskaa
[x] Minulla on hyvä viinapää
[ ] Alkoholilla terästetyt juomat eivät kuulu elämääni millään lailla


TUPAKKA
[ ] Olen polttanut tupakkaa
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Enemmän kuin kaksi tupakkaa päivässä
[ ] Poltan muutaman tupakan viikossa
[ ] En osaa vetää tupakkaa henkeen
[ ] Joten poltan poskeen
[ ] Poltan vain harvoin
[x] En polta ollenkaan
[ ] Olen joskus polttanut, mutta olen lopettanut
[ ] Poltan kännissä


MIESMAKU
[x] Timmi, hyvä kroppa on nam
[ ] Pidän hiukan tukevammista miehistä
[ ] Hevarit ovat ihania
[ ] mutta emopojat on ihanempia
[/] Tykkään taviksista
[ ] Rillipäiset pojat on ihania
[/] Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö
[x] Mutta en silti haluaisi seurustella minkään luolamiehen kanssa
[xxxxxx :D] Pervo saa olla
[ ] Mutta jatkuva lääppiminen jne. On ärsyttävää


SEKSUAALINEN SUUNTAUMUS
[ ] Olen homoseksuaali
[ ] Olen lesboseksuaali
[ ] Olen biseksuaali
[x] Olen heteroseksuaali
[ ] Mutta voisin EHKÄ seurustella myös samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa
[ ] Riippuen tietty henkilöstä
[ ] En voi sietää homoja/lesboja/biseksuaaleja
[ ] Vain heterot ansaitsevat elää
[ ] Homot tai lesboparit eivät saa adoptoida lasta
[x] En vastusta homoja, lesboja, enkä biseksuaaleja


HARRASTUKSET
[ ] Harrastan jotain urheilulajia
[ ] Jossa voi pahassa tilanteessa olla hengenmeno lähellä
[x] Harrastus liittyy jotenkin eläimiin
[ ] Harrastukseni on jokin pallopeli
[ ] En harrasta minkäänlaista liikuntaa
[x] Tykkään lenkkeillä ja/tai käydä punttisalilla
[ ] Ohjaan pienten lasten liikuntaryhmää
[ ] Harrastan jotain henkevää/asiaa jossa ei tarvitse tehdä paljon mitään
[ ] Harrastan jonkin asian keräilyä
[/] Tästä ei löydy sopivaa raksitettavaa harrastukseeni liittyen


KOULU JA OPISKELU
[ ] Olen ala-asteella
[ ] Mutta onneksi ensivuonna pääsen ylä-asteelle
[ ] Olen yläasteella
[ ] Ja sielä on ihQuu ja CooLii
[x] Olen lukiossa
[ ] Ja kadun syvästi että menin sinne
[ ] Olen amiksessa
[x] Ja omistan hienon auton
[ ] Vietän välivuotta
[ ] Jotain muuta


LÄVISTYKSET
[ ] En omista lävistystä
[ ] Mutta haluaisin/saan sellaisen
[/] Monilla kavereillani on lävistys
[ ] Tai sitten he ottavat sellaisen
[x] Lävistykseni on yleinen
[ ] Lävistykseni on hiukan harvinainen, mutta ei kuitenkaan mikään tuntematon
[ ] Muut eivät pidä lävistyksestäni/lävistyksistäni
[ ] Mutta se ei haittaa, koska itse rakastan sitä/niitä
[ ] Minulla on genitaali/nännilävistys
[ ] Minulla on enemmän kuin 5 lävistystä


PERUS ELÄMÄ
[ ] Rakastan syömistä
[ ] Olen dietillä
[/] Vietän koneella liian kauan aikaa päivästä
[/] Käyn töissä
[x] Olen työtön/opiskelija
[ ] Asun omassa asunnossa
[x] Minulla on lemmikki/lemmikkejä
[ ] Minulla ei ole kovin paljoa, muttei kovin vähääkään kavereita

Oh fuck it's Sunday.Sunnuntai 27.04.2008 21:29

Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- Mian kans jotai häröö

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- no se on yks sukulainen et oon vähä niinku aina tuntenu sen :D

Onko sinulla paljon rutiineja?
- ei nyt oikeestaa

Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- 27.4

Koska viimeksi teit itse ruokaa?
- perstaina

Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- jossai solmus :D

Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- sais nukkuu pitkää :D ja matikan tunnit med Asko sais mennä aika nopeet :DD

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- sen ku tietäis.

Näetkö paljon unia?
- jep

Aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- joskus ja jouluna

Ketä kättelit viimeksi?
- ei voi muistaa

Mitä näet kun suljet silmäsi?
- mustaa

Mikä oli päivän paras juttu?
- se ku sain läksyt tehtyy :DD

Luokitteletko ihmisiä?
- no en kyl

Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä?
- päämäärätietoisuus

Oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- en kyl tiä

Uskotko ihmeisiin?
- hmm

Kumpi on kiireisempää aikaa arki vai viikonloppu?
- vkl kai

Olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- ei voi muistaa

Oletko tavannut isovanhempien vanhempia?
- oon

Mikä tappaa kiinnostuksen (ihmisistä puhuttaessa)?
- itsekeskeisyys

Oletko kateellinen muille ihmisille?
- en kauheest ainakaa

Oletko ollut kirpparilla myymässä?
- noup

Koska eletään elämän parasta aikaa?
- no nyt?

Kuinka monta serkkua sinulla on?
- about 20

Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- kaitpa

Kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- Ilman ja Ilmin

Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- en kyl

Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- no varmaa

Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa?
- no en!

Osaatko keittää riisiä?
- no se onki nii hiisin vaikeeta :''D osaan hei!

Nyt soi?
- ei ainakaa tääl mikää??

Kirjoita nimesi väärinpäin.
- anneh

Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes Kirjoita se tähän.
- "Meki mennää Raumal! Joo, meen Matkahuoltoo kesäks. Mites sun kesätyöt?"

Viimeisin sana, jonka sanoit.
- ei muista

Montako Messenger kaveria sinulla on?
- 102

Lempisuklaa?
pähkinäsuklaa

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- Sallaa<3

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- katoin kelloo

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- sammutin valot? :DD

Näytätkö tunteitasi muille ihmisille?
- kai

Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi?
- nella :DD

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- emt :S

Mitä ajattelet?
- no mitä se sulle kuuluu?? :D

Onko sinulla joku paikka kipeä?
- joo pikkuvarpaat :| kengät vähä hiers eile ku oltii mian kans joku 8 km:n lenkil :S

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- ehkäpä en :DD

Milloin viimeksi kaaduit?
- ei mitää muistikuvaa

Monelta heräsit tänään?
- puol 10

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
- en muista kyl

Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois?
- lol

Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
- hah, yhdes unes täl viikol :'''D muute en kyl muista :D

Montako lävistystä sinulla on?
- 2

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
- jep

Miksi sinulla on IRC-galleriassa kuvia?
- Salla pakotti laittaa :DD

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- tuskinpa

Ikävöitkö ketään?
- näh

Oletko mustasukkainen?
- ehkä

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- eh

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- vähä vaille vuoden

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Meijän pappa :D

Parasta elämässäsi tällä hetkellä?
- vähä kaikki

Onko kaulassasi tällähetkellä jokin kaulakoru?
- aina

Minkävärinen paita sinulla on nyt päällä?
- vihertävänsininen ( mut ei kuitenkaa turkoosi!)

Minkä väriset sukat on jaloissasi?
- mustat

Kirjoitatko päiväkirjaa?
- tääl joo

Oletko koskaan lukenut kenenkään päiväkirjaa?
- no siis täällä, en muute :D

Oletko ihastunut?
- nääh

Puhutko helposti asioista ihmisille?
- riippuu

Mikä saa kylmätväreet ihollesi?
- emt

Puhutko mesessä jollekkin, kenelle?
- mial

Osaatko soittaa mitään instrumenttia? Jos et, haluaisitko?
- pianoo ja kitaraa rahtusen.

Jos kaverillasi on murheita, jaksatko kuunnella ja auttaa häntä?
- jees

Oletko koskaan itkenyt jonkun ihmisen vuoksi?
- joskus

Onko sun jonkun opettajan nimi Hilppa?
- no ei?? :DD

Mihin olet viimeksi matkustanut ja millä?
- autol kotii

Minkä väriset lakanat sulla just nyt on?
- tuu kattoo ;DD

Koska olit viimesi hammaslääkärissä, pelottiko?
- no ei kyl. joskus viime syksyn.

Mitä pelkäät?
- en oikeestaa mitää

Mitä sinun pitäisi tehdä tämän jälkeen?
- ei kai mitää?

Teetkö niin?
- no HellNo! :D

:>Sunnuntai 27.04.2008 01:10

Tiesitkö,että?
... ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään
... krotiili ei pysty työntämään kieltään ulos suustaan
... katkaravun sydän sijaitsee sen päässä
... aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi
... 200.000 strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan
... Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti
... sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle
... yli 50% ihmisistä ei ole koskaan puhunut puhelimessa
... rotat ja hevoset eivät voi oksentaa
... sanonta "sixth sick sheik's sixth sheep's sick" sanotaan olevan vaikeimmin lausuttava englanninkielinen sanaleikki
... voimakas aivastus voi murtaa jopa kylkiluun. Aivastuksen pidättäminen voi aiheuttaa verisuonen katkeamisen päässä tai kaulassa ja voi johtaa kuolemaan. Jos pystyt pitämään silmäsi auki aivastaessasi, silmämunasi saattaa pullahtaa ulos kuopastaan.
... rotat lisääntyvät niin nopeasti, että 18 kuukaudessa kahdella rotalla voi olla yli miljoona jälkeläistä (edellyttäen että ne ovat vastakkaista sukupuolta)
... kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bateerien määrän 700 kertaiseksi
... 40% vieraista, jotka käyvät kylpyhuoneessasi, kurkistavat myös lääkekaappiisi
... sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri
... tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua
... 100% lottovoittajista lihoo voiton jälkeen
... 35% henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista palstoilta on naimisissa
... sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
... elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
... maailman leveimmällä kadulla Monumental Axis'illa Brazilissa voi 160 autoa ajaa rinnakkain
... useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja
... kissan pissa hohtaa mustassa valossa (diskovalossa)
... kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko
... kuten sormenjäljet, jokaisen ihmisen 'kielenjälki' on yksilöllinen
Ja viimeiseksi:
... 75% tämän viestin lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään