IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Kuulumiset.Keskiviikko 07.04.2010 22:41

Pääsiäinen meni oikeen kivasti. Tosi paljon tuli syötyä, tuntui että koko aika oli jotain suussa. Ei ehtiny maha tyhjetä, kun taas oli jo uudet safkat suussa :-D J:n isä teki taas perinteisen pitkän perjantain päivällisen, se ruoka oli täydellistä. Harmi ettei noi kokkauslahjat ole periytyny J:lle, tai ainakaan se ei ole tän kahdeksan vuoden aikana niitä taitoja mulle esitelly. (esimerkkinä makaronisalaatti ;-D) Sitten lauantain vietin anopin ja J:n siskon kanssa aikaa, kun J oli baarissa. Loppu pääsiäinen vietettiinkinki mun vanhempien ja mummon kanssa :-)

Eilen olin neuvolassa. Kaikki oli hyvin! Paino on vielä miinuksella 1,5 kiloa. :-) Eli ei ollu kauheesti tullu painoa, vaikka koko pääsiäisen pitikin safkata :-D

Töissä on aika samanlaista. Enää onneks 2 viikkoa tossa ryhmässä ja pääsen sitten takaisin sinne pienten ryhmään. Paljon raskaampaa siellä on kun monta vaippaikästä ja koko aika saa juosta taaperoitten perässä, mutta se henkilökunta siellä on aivan ihanaa! :-)

Mulla tuli eilen taas tosi oksettava olo. Naapurin täti vissiin teki kaalikeittoa/-laatikkoa tms, koska koko rappu haisi kaalille. Yökkäilin koko rapun matkan, sitten helpotti kun pääsi kotiin :-D Monesti tulee kyllä tosi oksettava olo jostain tietyistä ruuista.

Kaikin puolin siis kuuluu hyvää. Olishan se kivaa jos tuo kullanmuru kotiutuis huomenna, niinku moni muu. Mutta ei sinne heinäkuuhun enää kauheen pitkä ole. Sitä odotellessa! :-D

EHKÄ perjantaina tiedossa jotain uutta, mutta siitä sitten lisää myöhemmin... ;-)

Hyvää pääsiäistä <3Torstai 01.04.2010 22:55

Anni ja Juha toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä <3



Mulla on ollu todella raskas viikko. Alotin uudessa työpaikassa työt. Siellä on tosi vaikeita työkavereita. Mä harvoin menetän hermojani näin pahasti mitä nyt on menny. Onneks on muutaman päivän loma!

Heti maanantaina eräs nainen ei suostunut vaihtamaan ens viikon tiistain vuoroa toisen naisen kanssa, niin tää nainen suuttui niin pahasti että lähti ovet paukkuen kävelemään. :-DD Ja ikää oli... 50 ja vähän päälle?? :-D EI USKOIS.

Se on aina niin vaikeeta kun on monta naista samassa työpaikassa. Tuolla juorutaan kaikkien tuttujen ja tuntemattomien asiat. Parempi kun ei kerro mitään omia asioita siellä. Tiiän että pian niistä puhuttais pitkin Suomea :-DD

Lisäks oon hoitanu kolmena päivänä tällä viikolla mun siskoa ja veljeä. Isä on ollu ulkomailla melkeen pari viikkoa ja äiti on ollu iltavuoroissa, eikä ne voi olla tarhassa iltamyöhään, joten mä olen sitten töitten jälkeen menny niitten kanssa. Pikkuveli on ihanassa iässä kun se niin kauheesti höpöttää kaikkea :-D Kesällä täyttää kolme!

Me mennään huomisesta lauantaihin Juhan vanhempien luokse. J:n isä on tehnyt siellä taas kerran pääsiäisaterian, ja me päästään herkuttelemaan :-P En malta odottaa. Niin taitava kokki se on. Se tekee siellä aina kaikkia juhlaruokia. Mun isä taas ei osaa varmaan edes pesukonetta laittaa päälle :-DD

Sunnuntaina mennään sitten mun perheen kanssa mun mummon luokse päivälliselle :-P Joten ihan syömiseksi tämä pääsiäinen taas menee. Iso kasa olis kaapissa odottamassa pääsiäismunia. :-D

Mä olin niin hermona kaupassa tänään, kun koko kauppa täynnä ihmisiä. En ymmärrä miks näinä juhlapyhiä edeltävinä päivinä on aina kauhee hössötys kaupoissa. Nehän onkin niin pitkään kiinni, ettei ihmiset millään pärjää :-D

Muistakaa rentoutua ja syökää hyvin nää neljä päivää, niin mekin tehdään ;-)

SE TAJUS, SE KOSI MUA! :-D <3Lauantai 20.03.2010 22:31

Onnellinen on se, joka rakastaa.
Onnellisempi on se, joka rakkautta saa.
Onnellisin on se, joka rakkautta saa
siltä jota rakastaa. &lt;sydän&gt;

Kihlauduimme 20.3.2010.

Hyvää viikonloppua <3Perjantai 19.03.2010 19:59

Eipä sitten päästykkään lähtemään Helsinkiin ja Vantaalle ja IKEAAN! höh :-( Mulle pukkas kuumeen ja kauheen flunssan. Olo on aivan kauhean tukkonen, mutta vähän ollaan jo voiton puolella. ;-D

J tuli tänään lomille. Mun perhe tulee meille huomenna illalla syömään. J sitten halus tehdä makaroonisalaatin jo tänään valmiiksi huomista varten. Päätin, etten milläänlailla puutu siihen, tehkööt kuinka tekee. Menin siis päikkäreille, etten vahingossakaan kommentoi mitään :-DD Sillon harvoin kun se kokkaa niin kokatkoon rauhasssa :-D Mun mennessä lepimään pöydällä oli kerä jäävuorisalaattia, PERUNASALAATTIA, iso kattilallinen keitettyjä makarooneja, 200g pussi kinkkua, yksi pussi hernemaissipaprikaa. Kovasti teki mieli puuttua, että laittaako se oikeasti perunasalaatin siihen majoneesiksi, mutta osasin olla hiljaa :-DD Sitten kun nousin ylös, niin salaatti oli valmis :-DD Eihän se hyvältä näyttänyt, mutta varmasti on hyvää ;-) Ainakin olen hiljaa, vaikka en kauheesti tykkäiskään :-D Reipas kun jaksaa edes yrittää. Onneks huomenna on vasta nää illalliset, niin voin huomenna vähän paikkailla tarjottavia ;-)

Mun olo on jo parempi, harmittaa että peruttiin jo se reissu. Mutta parempihan se on nyt tervehtyä kunnolla, ettei tule mitään vakavempaa jälkitautina. Oon niin harvoin kipeä, että pienikin kuume ja nuha on mulle jo niin outoa, ja oon heti ihan vuodepotilas :-D Aamulla J lupas viedä mut shoppailemaan ja huomenna illalla, tai sunnuntaina mennään katsomaan Liisa Ihmemaassa, jos mulla on hyvä olo :-P Oon kauheesti himoinnut, että näkisin sen ja nyt mä pääsen! :-)

Olin muutes keskiviikkona siellä neuvolassa, ja kaikki oli hyvin. Paino on vielläkin miinuksella pari kiloa lähtöpainosta. (Lähti reilu 4,5 kiloa pahoinvointien takia.) Eikä toivottavasti kauheen nopeesti nousekkaan, mutta olen jo varautunut siihen, että nousee ja sehän on normaalia nyt. Niina pitää sitten huolen musta synnytyksen jälkeen, että palaudun taas normaalin ihmisen mittoihin kesäksi 2011 :-D Ei jaksa tommosesta turhasta stressata ;-P

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille &lt;sydän&gt;

Ihan huippua! :-)Keskiviikko 17.03.2010 10:49

Mulle soitettiin aamulla, että tulisinko kirjottamaan työsopparin toukokuun loppuun asti. No totta kai menen. Aivan mahtava tunne, kun ei tartte enää stressata, että onkohan töitä ens viikolla vai ei. Pystyy suunnitella juttujakin sen mukaan! :-)

Nyt hymyhuulilla neuvolaan ja töihin! ;-) Viikonloppua odotellessa!

Np-ultra kuulumiset.Maanantai 01.03.2010 17:20

Elikkä käytiin tuossa hetki sitten ultrassa. Oikeestaan tiesin jo että elossa se vauva ainakin on, koska lähtiessäkin kuuntelin sydäntä. Jännitti silti koko päivän.
Vauva vastasi viikkoja 13+0. (Menkkojen mukaan tänään 12+1.)
Vauva liikkui hyvin. Löytyi sormia ja varpaita...
MUTTA...
Niskaturvotusta 2,7. Kätilö kertoi, että sen kuuluisi olla alle 2.6 eli ei se kauheasti ole liikaa. Kätilö oli tosi kiltti. Mähän siellä heti aloin pillittää, ja se kovasti yritti rauhotella, ja kertoi niitä kaikkia onnellisia tarinoita, vaikka turovtus olis ollu pitkälti yli kolmekin.
Sain nyt perjantaille vielä uuden ajan yksityiselle, katsotaan siellä vielä tarkemmin kaikki.

Musta tuntuu, etten tahdo mitään lisätutkimuksia vaikka se perjantaina olis vielä saman verran tai enemmänkin.
En jaksa alkaa maalaamaan mitään piruja vielä seinälle. Vaikka lapsi syntyis vammaisena, tärkeintä on että lapsi on syntynyt. Nyt on varmaan parempi etten mä edes ala lukemaan mistään keskustelupalstoilta, kun kuitenkin silmiin osuu joku kauhutarina ja sitten taas pelottaa.

<3Tiistai 26.01.2010 23:25

Kuiskasimme haikaralle, poutapilven enkelille, josko suuri pieni ihme tulla voisi meille. Vielä aikaa arvuutella, odotella, ihmetellä. Mutta jos matkallamme on enkeleitä, syyskuussa kolme on meitä. &lt;sydän&gt;

Kaikki merkinnät vauvasta ja tulevaisuudessa ne kuvat, näkyy vain ja ainoastaan kaverilistalla oleville, koska tiedän että täällä on muutama urkkija liikaa ;-) Joten kysyhän, niin saatat päästä. :-D

[Ei aihetta]Maanantai 11.01.2010 10:16

Luvattu on paljon
Rikottu enemmän
Vierelläsi valvon
ja kauniina sut nään

Sä oot se jonka
löydän aina uudelleen
Taas tässä oon ja valmis
uuteen kierrokseen


Mut mussa ei oo mitään
Mussa ei oo mitään uutta
Oon vielä samanlainen
Sama mieli
Sama sydän
Sama nainen


Mä muistan kyllä
ne kirosanat ja syyttelyn
ja anteeksi annan
jopa sen pahoinpitelyn


Mut mä en lupaa mitään
Mä en lupaa mitään muuta
Oon vielä samanlainen
Sama mieli
Sama sydän
Sama nainen

Mä en lupaa mitään
En enää lupaa mitään muuta
Oon vielä samanlainen
Sama mieli
Sama sydän
Sama nainen


Sanonut oon kaiken
Yö vaihtuu aamuun
Jos sä vielä haluut
takas mä tuun
- Vanhemmat »