IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

blondi.Tiistai 10.06.2008 23:41

Historian saatossa tummahiuksiset ihmiset
ovat usein ihailleet ja kadehtineet vaaleita hiuksia.
Esimerkiksi antiikin Roomassa tummilla naisilla oli
tapana ostaa vaaleiden germaaniheimojen hiuksista
valmistettuja peruukkeja itselleen.
Hiuksia myös vaalennettiin liottamalla niitä esim.
hevosen virtsassa ja kuivattamalla sen jälkeen ne auringossa.

Blondeja pidetään hauskempina ja seksikkäämpinä kuin tummahiuksisia.
Heitä myös pidetään nuorekkaina, koska hiukst eivät ole tummuneet vanhuutta.
Hiuksissa vaalea väri pehmentää kasvojen piirteitä ja kaupoissa myydyistä
hiusväreistä myydään eniten vaaleaa.
Blondeihin liittyvät seksuaaliset heitot liitetään usein aurinkoon
ja terveyteen jolloin oletetaan, että blondit synnyttävät terveitä lapsia.
Blondeja pidetään avuttomina jolloin he saavat apua nopeammin kuin brunetet
ja heille selitetään asiat peruusteellisemmin.
Ihmiset pitävät blondeja rennonpina kuin brunetteja jolloin taas brunetteja pidetään tiukempina kuin blondeja.
Blondit pärjäävät helpommin yhteiskunnassamme ja miehet näkevät blondin eri tavalla ja pitävät heitä hauskoina.
Blondit saavat myös helpommin haluamansa.

niin se menee. :DDD

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.