IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Aika hauska kiekko juttu :DDDKeskiviikko 04.02.2009 18:26

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja. Itse asiassa penkkejä
on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen
vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä.

Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on
jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu
metalliterillä varustetut kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat
tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen capo di tutti capi. Hän on
se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy
mies, joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan
kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi
päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita
isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin,
mutta siitä joutuu tappelemaan. Pelaaja saa istua aitiossa kuitenkin
vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on lähdettävä takaisin aitaukseen
tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan.
He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen
laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi.
Aitauksessa vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla
kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jääkiekko on hyvä yleisölaji. Katsojilla on kaksi tärkeää
tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa
kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan
kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti.

Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko
osuu, on katsojan huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio".
Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, voi huutaa mitä
tahansa. Pääasia on se, että huutaa kovaa ja jotain sellaista, jostaei saa selvää. Esimerkiksi "ööööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto.
Katsojan pitää myös nousta seisomaan ja huitoa käsillään. Mikäli vierekkäin
istuvat katsojat huutavat eri asioita, on kamppailu-urheilun ylevien
periaatteiden mukaista lyödä naapuria esimerkiksi olutmukilla.

Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia
vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat koko lailla
päteviä tunnistamaan joukkueisiin kuuluvia homoseksualisteja. Pelin
edetessä varsin montaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla
ja reippailla "homoo-o"-huudoilla.

Toinen merkittävä aitauksessa oleva vähemmistö ovat näkövammaiset.
He eivät kuulu kumpaankaan joukkueeseen. Maallikkokin erottaa nämä
sokeat henkilöt varsinaisista pelaajista siitä, että heillä on
mustavalkoiset raidalliset paidat

Kysymyksiä fanittamiseen liittyen!Tiistai 03.02.2009 15:05

1. Paras joukkue? --- Porin Ässät :)

2. Joukkueesi paras pelaaja? --- Eero Kilpeläinen

3. Omistatko yhtään aitoa pelipaitaa? --- Hiseyn paita löytyy ja sitten lukko pelaaja Hagelbergin

4. Jos et niin miksi? ---

5. Kuinka kauan olet ollut joukkueen kannattaja/fani? --- Peleissä on tullu käytyä n.15vuotta

6. Onko joukkueesi kotihallissa jotai parannettavaa? --- Käytäviä saisi laajentaa ainakin 5 metriä,kunnon olutkatsomo,kaikki uudet penkit)pehmustetut),Käytävien lattiapinta uusiksi ja kaikki baarit BAARIN näköisiksi niin kuin muissakin halleissa!

7. Missä katsomossa katsot pelit? --- Jos olen yksin niin istumassa,kun on kortti istumaan,kaverin kanssa seisomassa :)

8. Mitä joukkueesi tavaroita pidät mukana peleissä? --- Paita

9. Kun menet peliin niin kuinka paljon aikasempaa olet hallilla? --- 20min

10. Oletko saanut joukkueeltasi jotain muistoksi? --- En suoraan joukkueelta,mut on nimmareita kyllä...

11. Mitä mieltä olet maalilaulusta? --- Loistava!




1. Jos omaa joukkuettasi ei olisi niin mikä olisi suosikkijoukkueesi? --- Kalpa,koska olen sieltä "puoliksi" kotoisin.

2. Oletko käynyt muiden joukkueiden halleissa? --- Kaikkien muiden joukkueiden halleissa olen ollut paitsi jokereiden ja Kärppien

3. Omistatko muiden joukkueiden fanitavaroita? --- Kyllä

4. Onko sinulla muistoja muista joukkueista? --- Ei kai??

5. Millä joukkueella on paras maalilaulu? ---Ässillä ; )

6. Kun käyt katsomassa vierashallissa peliä niin missä katsomossa olet? --- Kaljakatsomossa :D

7. Tunnetko paljon muiden joukkueiden kannattajia/faneja? --- Muutaman tunnen tai tiedän

8. Mikä oli eka vierashalli missä kävit? --- Niiralanmonttu

9. Millä joukkueella on hienoin logo? ---Ässillä,toisteksi hienoin hifk:lla :)

10. Onko missään joukkueessa pelaajaa, jota fanitat/kannustat? --- Ilveksessä,Matt Nickersson!!!

11. Mikä vierashalleista on suosikkisi? --- Elysee Areena on aika makee paikka ^^

Ässät mestari 2009!Sunnuntai 28.09.2008 03:38

- Vanhemmat »