IRC-Galleria

-JULIÄ

-JULIÄ

~I'll spread my wings and I'll learn how to fly, I'll do what it takes till I touch the sky!

! R.I.P. siiriLauantai 16.03.2013 03:14

Viime torstaina meidän koira menehtyi. Mä en menettänyt pelkästään lemmikkiä, vaan myös parhaan ystävän. Niin monet kerrat olen salaisuuksiani Siirille jakanut, itkenyt kun on ollut murheita, leikkinyt ja riehunut Siirin kanssa. En ikinä olis tajunnu että tää vois tuntua näin pahalta. Kelaan vaan mielessäni niit ihanii hetkii mitä vietin Siirin kans, ja niitä on paljon. Pahimmalta kumminkin tuntuu se, että mulla ei edes ollut mahdollisuutta hyvästellä Siiriä. Viimeinen hetkemme yhdessä oli kun issee vei mut kouluun ja Siiri oli mukana koska issee oli menos sen kans eläinlääkäriin. En vaan tajunnu että issee vois palata sieltä ilman Siiriä.

Mä muistan sen ku eilisen kun Siiri tuli meille. Äiti oli jo hetken puhunu koiran ottamisesta. Silloin tulin kotiin koulusta, äiti istui keittiössä. Kävelin sinne keittiöön reppu selässä ja äiteellä oli kummallinen ilme naamalla. Kattoin siihen lattialle ja siinä oli koiran ruokakuppi ja samantien pudotin reppuni ja ainoo mitä sain suustani oli "meillä on koira" johonka äiti vastasi että "olohuoneessa". Siellä Siiri istui sohvan nurkassa ja minä purskahdin itkuun.
Samalla lailla sain myös kuulla Siirin kuolemasta. Tulin koulusta ja kävelin keittiöön jossa issee oli. Kysyin "missä siiri on" ja issee vastas "siiri on poissa". Samalla lailla taas pudotin reppuni ja purskahdin itkuun.

Tää saattaa kuulostaa teille oudolta että lemmikin kuolema on mulle näin vaikee asia mutta Siiri oli mun paraskaveri <3 enemmänkin..
"Nousin selkään pyrstötähden,
älä sure vaikka lähden,
täältä takaa tähtitaivaan,
häntääni mä heilutan,
elämän mä vietin parhaan,
teitä aina rakastan."

!Tiistai 12.03.2013 15:55

!Sunnuntai 10.03.2013 21:58

7x totuutta nykyhetkestä
► Seurusteletko? - en
► Kauanko olet seurustellut? - ^
► Oletko lävistetty? - korvikset
► Oletko tyytyväinen elämääsi? - kyllähän tää täs menee
► Minkälainen olo sinulla on nyt? - iha semi
► Onko koruja päällä nyt - korvikset, sormus, nomination
► Onko sänkysi pedattu? - ei

7x totuutta tästä päivästä
► Oliko kiva päivä? - oli
► Olitko tietokoneella? - joo
► Tajusitko jotain uutta? - en kai?
► Mitä sitten teit? - olin koneella & rintees
► Paljonko käytit rahaa? - jtn 15e
► Monelta alat nukkumaan? - 12 jälkeen
► Kuuntelitko musiikkia? - joo

7x totuutta menneisyydestä
► Missä synnyit? - espoo
► Kaipaatko menneisyyttäsi? - joskus
► Entiset koulusi? - lohtajan ala-aste
► Entiset opettajasi? - ei jaksa luetella
► Teitkö jotain, jota kadut yhä? - kyllä ..
► Kuinka monesti olet muuttanut? - 5
► Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? - en

7x satunnaista
► nimesi? - julia
► lempikirja? - monia
► lempikouluaine? - englanti
► kännykkä? - nokia lumia 710
► montako kirjainta on ihastuksesi etunimessä? - höhöö jonku verran
► lempinimesi? - en omista

7x totuutta viimeisimmän viestin lähettäjästä
► Oletko nähnyt hänet tänään? - en
► Onko hän sinulle tärkeä? - on
► Oletko ihastunut tai jopa rakastunut häneen? - en
► Minkä näköinen hän on? - komee ;)
► Onko hän nähnyt sinun itkeneen? - joo
► Onko hän ollut luonasi? - ei
► Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - ei

7x Haluaisitko:
► Haluaisitko olla nyt jossain muualla? - joo
► Haluaisitko olla päivän julkkis? - joo
► Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - kyllä
► Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - joo ..
► Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - joo
► Haluaisitko että olisi kesä? - joo!!
► Haluaisitko nukkua ikuista unta? - en

! disneySunnuntai 10.03.2013 14:50

Alla on 92 Disneyn elokuvaa. Jos olet nähnyt yli 45, olet Disney-friikki !

Disney:
[1] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[2] Pinocchio
[ ] Fantasia
[3] Dumbo
[4] Bambi
[5] Bambi 2
[ ] Saludos Amigos
[ ] The Three Caballeros
[ ] Make Mine Music
[ ] Fun and Fancy Free
[ ] Melody Time
[ ] The Adventures of Ichabod and Mr Toad
[6] Tuhkimo
[7] Tuhkimo 2
[8] Tuhkimo 3
[9] Liisa ihmemaassa
[10] Peter Pan
[11] Peter Pan 2 - Paluu mikä-mikä-maahan
[12] Kaunotar ja Kulkuri
[13] Kaunotar ja Kulkuri 2 - Pepin uudet seikkailut
[14] Prinsessa Ruusunen
[15] 101 Dalmatilaista
[16] 101 Dalmatilaista 2 - Pikku Kikero Lontoossa
[ ] Miekka kivessä
[17] Viidakkokirja
[18] Aristokatit
[19] Robin Hood
[20] Nalle Puh
[21] Nalle Puhin Joulu
[22] Nalle Puh - Ystävää etsimässä
[23] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[24] Topi ja Tessu
[25] Topi ja Tessu 2
[ ] Hiidenpata
[25] Mestarietsivä Basil Hiiri
[26] Oliver ja kumppanit
[27] Pieni Merenneito
[28] Pieni Merenneito 2 - Atlantiksen salaisuus
[29] Bernard ja Bianca Australiassa
[30] Kaunotar ja Hirviö
[31] Kaunotar ja Hirviö - Lumottu Joulu
[32] Aladdin
[33] Aladdin 2 - Jafarin paluu
[34] Aladdin 3
[35] Leijonakuningas
[36] Leijonakuningas 2 - Jylhäkallion ylpeys
[37] Leijonakuningas 3 - Hakuna Matata
[38] Pocahontas
[39] Pocahontas 2 - Matka uuteen maailmaan
[40] Notre Damen kellonsoittaja
[41] Notre Damen kellonsoittaja 2
[ ] Herkules
[42] Mulan
[43] Mulan 2
[44] Tarzan
[45] Tarzan 2
[46] Tarzan ja Jane
[ ] Fantasia 2000
[47] Keisarin uudet kuviot
[48] Keisarin uudet kuviot 2 - Kronkin uudet kuviot
[49] Atlantis
[ ] Atlantis 2 - Milon paluu
[50] Lilo & Stitch
[51] Lilo & Stitch 2
[52] Leroy & Stitch
[53] Stitch! The Movie
[ ] Aarreplaneetta
[54] Karhuveljeni Koda
[55] Karhuveljeni Koda 2
[56] Lehmäjengi
[57] Pikkukananen
[58] Aivan Villit
[ ] Nightmare Before Christmas
[59] Nasun suuri elokuva
[60] Tiikerin oma elokuva
[61] Mikin tähtiparaati
[ ] Minnin tähtiparaati
[62] Akun tähtiparaati
[63] Maija Poppanen
[64] Hopon Poppoo
[ ] Riemukas Robinsonin perhe

Disney-Pixar:
[65] Ötökän elämää
[66] Toy Story
[67] Toy Story 2
[ ] Toy Story 3
[ ] Buzz Lightyear - Avaruusranger
[68] Monsterit Oy
[69] Nemoa etsimässä
[70] Ihmeperhe
[71] Autot
[72] Autot 2
[73] Ratatouille

!Sunnuntai 10.03.2013 14:43

! tämmönen tärkeeSunnuntai 10.03.2013 04:03

1. Seurustelu:
[ ] En ole ikinä seurustellut
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[ ] Seurustelen
[x] Olen ihastunut
[ ] Olen rakastunut

2. Lävistykset:
[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Bridge
[ ] Unicorn
[ ] Huuli/medusa
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvalehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

3. Tupakka
[x] L&M
[ ] Smart
[ ] Bonus
[ ] Marlboro
[ ] Chesterfield
[ ] Camel
[ ] Swing
[ ] Jokin muu, mikä?
[ ] Mitä väliä merkillä?
[ ] Vanhempani tietävät että poltan.
[x] Eivät tiedä
[ ] En polta

4. Hiuksesi:
[x] Blondi
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[ ] Musta
Muu, Mikä? -

5. Ystävät
[ ] Minulla on useita YSTÄVIÄ.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Olen yksinäinen.

6. Perhe
[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[ ] Veli/Veljiä.
[x] Siskopuoli/siskopuolia
[ ] Velipuoli/velipuolia

7. Tietokoneet
[x] Oma kone.
[ ] Perheen yhteinen kone.
[x] Kannettava.
[ ] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi.
[x] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[ ] Ei ole konetta kotona.
[ ] Koneella käyn kavereilla.
[ ] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

8. Asuminen
[x] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[ ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

9. Musiikki:
[x] Omistan mp3
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[ ] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan

!Maanantai 07.01.2013 20:46

!Torstai 27.12.2012 05:02

tee tämä niin uutenavuotena tapahtuu jotain kivaa!

PERUS
•NIMI - Julia
•SYNTYMÄPÄIVÄ - 16.8.96
•ASUINPAIKKAKUNTA - Jalasjärvi
•HARRASTUKSIA - lumilautailu
•LEMPIVÄRI - en osaa päättää :D
•LEMPI ARTISTI - One Direction
•MIKÄ BIISI SOI - Ed Sheeran - Drunk
•MITÄ KELLO ON - 2:38
•MITÄ TEET - kuuntelen musiikkia ja oon fb
•MITÄ SINULLA ON PÄÄLLÄ - huppari ja tämmöset sexyt pujamapöksyt ;)
•MITKÄ FIILIKSET - väsyttää ja vähä huolestuttaa..

RAKKAUS
•SINKKU VAI VARATTU - sinkku
•OLETKO IHASTUNUT - joo vissihin
•ENTÄ RAKASTUNU - en
•OLISITKO VALMIS KUOLEMAAN JONKUN PUOLESTA - kyllä
•USKOTKO RAKKAUTEEN - kyllä
•RAKASTAAKO JOKU SINUA - ei

FRENDIT
•ONKO SINULLA FRENDEJÄ - on
•ENTÄ PARASTAYSTÄVÄÄ - on
•MITÄ TEETTE YSTÄVIESI KANSSA - heitetää läppää ja pelleillää ♥
•SHOPPAILETTEKO - silloin tällöin
•LUOTATKO FRENDEIHISI - kyllä
•IKÄVÖITKÖ HEITÄ - välillä joo
•ONKO SINULLA MENNYT KAVERISUHTEITA POIKKI - kyllä
•ONKO SINULLA MIES VAI NAIS YSTÄVIÄ ENEMMÄN - nais

HUOMENNA
•MITÄ TEET - sjoki SHOPPING ;)
•MITÄ SYÖT - hese
•NÄÄTKÖ YSTÄVIÄSI - khyl
•OLETKO KOTONA - een usko
•VALVOTKO - joo
•OSTATKO JOTAIN - joo
•ODOTATKO HUOMISTA - joo

Kerro pojasta , jota viimeksi ajattelit:
1. Oletko nähnyt hänet tänään? - enn
2. Voisitko halata häntä? - kyllä
3. Millon viimeksi huusit hänelle? - ööh, en muista
4. Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei
5. Milloin näitte ensimmäisen kerran? - joskus kaks kolme vuotta sitte?
6. Mitä mietit kun näit hänet ekan kerran? - emmuista :D
7. Oletteko katsoneet elokuvia yhdessä? - joo? ehkä :D
8. Oletko vihannut häntä joskus? - hetkittäin joo
9. Oletko ostanut hänelle joululahjan? - joo
10. Oletko itkenyt hänen takiaan? - joo

Kerro tytöstä, jota viimeksi ajattelit:
1. Oletko itkenyt niin että hän näkee? - joo
2. Onko hän sinulle todella tärkeä? - on
3. Pidätkö hänestä? - kyllä
4. Onko hän mukava? - on
5. Onko hän komea / kaunis? - malli ofc
6. Pukeutuuko hän huonosti? - ei
7. Mitä hän miettii sinusta? - ei tietoo
8. Onko hän suosittu? - joo tosi feimi
9. Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - oli muttei enää :D
10. Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi? - vanhempi

Miten sanot itse nämä sanat?
Keskusta –- kylä ( keskustaan = kylälle )
Linja-auto –- linkka, bussi
Tupakka - tupakki
Puhelin - kännykkä, phone
Tietokone –- kone, läppäri
MSN Messenger -– mese
Sinä - sä
IRC-Galleria - galleria
Helsinki - hesa, helsinki
Tampere - tampere
Koulu –- koulu
Opettaja –- opettaja
Kotitalous -– köksä
Televisio - telkkari, tv
Poika/mies - poika, jätkä, mies
Tyttö /nainen – tyttö, muija, nainen
Huomenta - huomenta
Salatut elämät –- salkkarit

kerro ihmisestä, jonka nimi alkaa kirjaimella:
A = ikävä ♥ terveisiä pilvien päälle!
E = paraskaveri ♥ rakastan!
H = hömppä ♥ tykkään hirmusti!
J = ihkulissu ♥ rykkääään! spessu ;)
M = sisko ♥
N = lyhyt!
R = vammane
S = ekana tuli mun koira mielee ♥
I = ööh, komee ♥ :D mukava!
L = ei olla juteltu pitkää aikaa s;
T = vanha ystävä ♥
V = luotto läskiperse ♥ tyksin ;)

ULKONÄÖSTÄ:
kuinka pitkä olet? - joku 160cm
minkälaiset hiukset sinulla on? - pitkät ja vaaleet
minkä väriset silmät? - vihreet
pesetkö suihkussa ensiksi hiukset vai vartalon? - hiukset
käytätkö talvisin pipoa? - joo
onko ulkonäköäsi kehuttu? - on

PUHELIMESTA:
minkä puhelimen omistat? - Nokia Lumia 710
onko sinulla saldorajaa? - on
kuinka monta numeroa puhelinluettelostasi löytyy? - monta
pystyykö puhelimellasi kuuntelemaan musiikkia? - joo
entä ottamaan kuvia? - kyllä
hajotatko tai hävitätkö usein puhelimesi? - en
soitatko vai tekstaatko? - both
viimeisin puhelu? - teemu?
viimeisin tekstiviesti? - äiti
minkä värinen puhelimesi on? - valkoinen
oletko osallistunut puhelimellasi chattiin, bb/idols-äänestykseen tms? - en

SUHTEISTA:
seurusteletko, oletko sinkku vai jotain siltä väliltä? - sinkku
mikä on tärkeintä seurustelusuhteessa? - avoimuus
onko ikä vaan numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? - numeroita
haluaisitko joskus naimisiin, tai oletko naimisissa? - haluisin
haluatko joskus lapsia, tai onko sinulla lapsia? - haluan
onko sinulla sisaruksia? - kyllä

MUUTA:
Seuraava suudelmasi? - ei tietoo
Mitä biisiä kuuntelet? - Little Mix - DNA
Miten myöhään valvot arkisin? - riippuu
Koska menet mieluummin suihkuun, aamulla vai illalla? - aamulla
Pystytkö katsomaan kauhuelokuvia? - en
Haluaisitko lävistyksiä? Mihin? - haluan ja ylähuuleen keskelle
Katso ulos ikkunasta, mitä näet? - peltoo
Minkä värinen paita on päälläsi? - valkoinen
Oletko tänään yksin kotona? - en
Millainen olosi oli eilen illalla? - huono
Kenelle puhuit viimeksi puhelimessa? - teemulle?
Onko suunnitelmia huomiseksi? - on
Tykkäätkö viettää perheesi kanssa aikaa? - riippuu
Onko huoneesi ikinä siisti? - ei
Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan? - joskus, joskus ei
Vihaatko ihmistä, joka soitti sinulle viimeksi? - en
Kutsuuko joku sinua 'nimellä' "babe" tai "baby"? - ei
Mitä odotat? - huomista päivää
Kun joku tekstaa tai soittaa sinulle, meinaatko tulla hulluksi? - öäh en?
Oletko mukava kaikille? - en
Millainen viime kesäsi oli? - ihana ♥
Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa? - joskus
Itketkö helposti? - joo
Millainen fiilis sinulla on tällä hetkellä? - väsy
Käytkö usein kävelyllä? - en
Onko poikaa, joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - joo
Onko tyttöä, joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta? - joo
Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla? - Jennaa
Ikävöitkö ketään juuri tällä hetkellä? - joo
Joku ajattelee sinua juuri nyt, eikö niin? - entiiiä
Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen henkilö)? - on
Satoiko/sataako tänään? - lunta joo
Oletko turhautunut johonkin ihmiseen? - en
Voisitko seurustella jonkun ulkomaalaisen kanssa (joka asuu ulkomailla)? - kyllä
Pystyisitkö elämään kaukosuhteessa? - en tiedä
Mitä vanhempasi sanoisivat jos ottaisit tatuoinnin? - SAAAATANA !
Voisitko ottaa ikinä tatuointia, jossa on jonkun tietyn nimi? - joo
Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen? - joo
Nukuitko viime yön yksin? - valitettavasti

!Lauantai 08.12.2012 18:24

01. kappale, joka soi päässäni
http://www.youtube.com/watch?v=vWzIYViz4Do

02. kappale, joka kuvaa tämän hetkistä oloani
http://www.youtube.com/watch?v=Exxj6JjeuBg

03. kappale, joka muistuttaa minua jostakin
http://www.youtube.com/watch?v=vzxxBpMH1-Y

04. kappale, jota rakastan
http://www.youtube.com/watch?v=zIFo7jKH8tc

05. kappale, joka muistuttaa minua viimekesästä
http://www.youtube.com/watch?v=lHFPQvhuFKg

06. kappale, johon en ikinä kyllästy
http://www.youtube.com/watch?v=N-8MagxjOrE

07. kappale suosikkibändiltäni
http://www.youtube.com/watch?v=-pSUbrq84aE

08. kappale, josta pitäminen tuhoaa katu-uskottavuuteni
http://www.youtube.com/watch?v=Ys7-6_t7OEQ

09. kappale, jota kukaan ei olettaisi minun rakastavan
http://www.youtube.com/watch?v=jW7VhkNqjnc

10. kappale, joka kuvaa minua
http://www.youtube.com/watch?v=l-fjVXeVx4s&feature=g-high-rec

11. kappale, joka saa aikaan kylmiä väreitä
http://www.youtube.com/watch?v=neykRO9eLvU

12. kappale, jonka toivoisin kuulevani radiosta
http://www.youtube.com/watch?v=LZe5YDk6xi0

13. kappale suosikkilevyltäni
http://www.youtube.com/watch?v=xGPeNN9S0Fg

14. kappale, joka naurattaa minua
http://www.youtube.com/watch?v=dyMXYE_50Ts

15. kappale, jonka osaan soittaa jollain instrumentilla
http://www.youtube.com/watch?v=oNfwMepTuZ0

16. kappale, jonka toivoisin osaavani soittaa
http://www.youtube.com/watch?v=rtOvBOTyX00

17. kappale lapsuudestani
http://www.youtube.com/watch?v=HlZ8PSpzTd8

18. suosikkikappaleeni tähän aikaan vuosi sitten
http://www.youtube.com/watch?v=J-8VCL4uSUc

19. kappale, joka saa minut itkemään
http://www.youtube.com/watch?v=6hjIAf41ULU

20. kappale, josta kaverini pitävät
http://www.youtube.com/watch?v=YJVmu6yttiw

21. kappale, jota lauloin viimeksi
http://www.youtube.com/watch?v=nNOE3KBVMvA

22. kappale, jota joku perheestäni kuuntelee
http://www.youtube.com/watch?v=Ah1SrG2r-KQ

25. kappale, jonka osaan ulkoa
http://www.youtube.com/watch?v=QkEt-g9YAe0

24. kappale, jota hyräilen usein
http://www.youtube.com/watch?v=9bZkp7q19f0

25. kappale, josta olen alkanut viimeaikoina pitämään
http://www.youtube.com/watch?v=CE-ecy5WPmg

26. kappale, jota kuuntelin viimeksi
http://www.youtube.com/watch?v=LUjn3RpkcKY

!Sunnuntai 02.12.2012 21:53

Anoreksia
[x] Sinulla on kuiva iho.
[x] Syöt yhden aterian päivässä.
[ ] Olet heikossa kunnossa.
[/] Vihaat itseäsi.
[ ] Nälkiinnytät itseäsi.
[x] Haluat olla laihempi.
[x] Ihmiset sanovat sinua laihaksi, mutta pidät itseäsi lihavana.
[ ] Ihmiset sanovat sinua liian laihaksi.

4½/8

ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö)
[x] Mielesi vaeltelee.
[x] Olet ylivilkas.
[x] Et oikein keskity mihinkään.
[ ] Sinun on vaikea tehdä yhteistyötä.
[x] Puhut koko ajan.
[ ] Tarvitset huomiota 24/7.

4/6

Bipolaarinen mielialahäiriö (kaksisuuntainen mielialahäiriö)
[x] Saatat olla villi yhtenä päivänä ja seuraavana masentunut.
[x] Olet helposti ärsyyntyvä.
[ ] Olet epäsosiaalinen.
[ ] Sinulla on välillä hyvin korkea itsetunto.
[ ] Käytät väärin alkoholia, huumeita yms.
[/] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.

2½/6

Bulimia
[ ] Oksennat kaiken syömäsi.
[ ] Oksennat vaikka sinulla ei ole paha olla.
[xxx] Sinulla ei ole rajoja syömisen suhteen.
[ ] Käytät laksatiiveja.
[ ] Olet urheillut joskus niin paljon, että olet melkein (tai olet) pyörtynyt.
[x] Sanot olevasi lihava.
[ ] Ihmiset pitävät sinua liian laihana.

2/7

Käyttäytymishäiriö
[ ] Olet kiusaaja.
[ ] Uhkailet muita ihmisiä.
[ ] Löydät itsesi usein tappeluista.
[ ] Olet käyttänyt asetta, josta on ollut vaara muille.
[ ] Olet julma ihmisille tai eläimille.
[ ] Olet ahdistellut jotakin.
[ ] Olet tuhonnut muiden omaisuutta TAHALLASI.
[ ] Valehtelet usein.
[ ] Olet ulkona joka yö.
[x] Olet karannut kotoa.

1/10

Masennus
[ ] Olet aina surullinen.
[ ] Et näe tulevaisuudessasi mitään toivoa.
[x] Et ole enää kiinnostunut asioista mistä ennen olit.
[x] Sinulla on huono itsetunto.
[ ] Kaikki paha mitä tapahtuu on aina sinun vikasi.
[ ] Vaikutat aina heikolta
[ ] Olet huono koulussa.
[x] Olet karannut kotoa.
[ ] Koet että sinulla ei ole toivoa.
3/9

Pakkomielteinen häiriö
[x] Sinulla on päivärituaaleja.
[/] Sinulla on inhottavia ajatuksia joita vihaat.
[ ] Sinun pitää tehdä jokin asia monta kertaa ennen kuin se tuntuu oikealta.
[ ] Sinun pitää pitää tietyt asiat täydessä kontrollissa.
[x] Olet satuttanut itseäsi.
[ ] Pelkäät sairastuvasi vakavasti.
[x] Sinun pitää tarkistaa jotkin asiat monta kertaa.

3½/7

Skitsofrenia
[ ] Sinulla on usein hallusinaatioita.
[x] Saatat yht äkkiä saada hysteerisen naurukohtauksen ja olet "veltto" etkä meinaa pysyä pystyssä kun naurat.
[x] Sinulla on outoja ja epätavallisia unia ja ajatuksia.
[/] Saatat sekoittaa todellisuuden ja kuvitelman.
[ ] Luulet ihmisten aina katsovan sinua tai puhuvan sinusta.
[ ] Tunnet paljon tuskaa ja pelkoa.
[ ] Sinulla on ongelmia ihmissuhteiden kanssa
[ ] Et pidä hygieeniastasi tarpeeksi hyvää huolta.
[ ] Olet hyvin ujo.
[/] Puhut usein itseksesi

3/10