IRC-Galleria

-JuFFi

-JuFFi

instagram: jufffi

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Kur Moo TusTorstai 03.11.2011 23:41

Uusvanhan perushärmäläisen itsepuolustuslajin avulla turvaat henkilökohtaisen koskemattomuutesi ja pidät paikkasi nakkikioskin jonossa.

Monet nykyajan ihmiset ovat valitettavalla tavalla harhautuneet kokeilemaan epämääräisiä itämaisia itsepuolustuslajeja, joiden tarkoitus on lähinnä kerätä opettajilleen mahdollisimman suuret tulot ilman että ihmisen henkilökohtainen turvallisuus juurikaan paranee.

Toisin on laita vuosituhantiset perinteet omaavassa suomalaiskansallisessa itsepuolustuslajissa, Kur Moo Tuksessa. Tätä lajia on moni suomalainen tietämättään käyttänyt hätätilanteessa pelkistetyssä muodossa, kun vaaran uhatessa järki jättää ja vaistot ottavat vallan. Tutkijat epäilevätkin lajin kehittyneen osaksi suomalaisten geeniperimää ja kollektiivitietoisuutta, niin että jokainen suomalainen periaatteessa osaa lajin yksinkertaisimmat alkeet synnynnäisesti. Sama koskee myös sen läheistä sukulaislajia, VIT TUI LET SÄÄ:tä.

Kur Moo Tus on jo lähestulkoon tuntemattomaksi käynyttä muinaisvarhais- alkukantasuomea, ja tarkoittaa nykykielellä vapaasti tulkattuna Räkänokkain ojennukseen pistämistä. Lajin nimessä käykin oivallisella tavalla ilmi sen syvällinen filosofia, jonka peruspilarit on kuvattu seitsemässä lajin kultaisessa säännössä:

Anna aina vastustajan lyödä toisena.
Jokainen ihminen, jolla on vastenmielinen naamataulu, suunnittelee hyökkäystä. Sovella tällöin sääntöä yksi.
Toimi ensin, ajattele sitten.
Humalassa jokainen meistä voi päihittää kenet tahansa.Kannattaa ainakin yrittää.
Suuret sanat halkaisee suun, älä siis turhaan hukkaa aikaa sovintoyrityksiin.
Pakoon lähteminen ei ole kiellettyä, mutta helvetinmoinen häpeä. Älä siis pakene.
Mitä enemmän nostat penkistä, sitä röyhkeämmin voit etuilla jonoissa.

Liity nyt sinäkin yhä kasvavaan Kur Moo Tuksen harrastajien joukkoon ja löydä sisältäsi se mitään pelkäämätön öykkäri, jollainen jokainen meistä pohjimmiltaan on. Unohda siis kaukoidän tekosyvälliset käsienhuitomishömpötykset, ja paranna itseluottamustasi perisuomalaiseen tyyliin.

Kur Moo Tuksen peruskurssi alkaa 16.06.2012 Nurmon liikuntahallilla. Päättökuulustelu Torikadun grillillä lauantai-iltana 14.7. klo 02:35.
« Uudemmat - Vanhemmat »