IRC-Galleria

-emppu

-emppu

kumpi jeesus vaiko piru muutti veden viiniksi

Kuru (tauti)Torstai 20.11.2008 10:27

Kuru eli naurutauti on eräs prionisairaus. Se havaittiin ensimmäisen kerran Uuden-Guinean saarella 1900-luvun alussa. Tauti levisi silloin fore-kansan keskuudessa, jolla oli tapana syödä kuolleiden jäsentensä ruumiit. Sairauden todettiin myöhemmin johtuvan juuri tästä perinteestä. Sairauden tavallisia oireita ovat vapina ja tahattomat naurunpyrskähdykset. Taudin nimi tulee foren kielen vapinaa tarkoittavasta sanasta 'kuru'.

Kuru oli yleisimmillään 1960-luvulla. Siihen kuoli vuosina 1957–1968 yli 1 100 ihmistä. Suurin osa kuolleista oli naispuolisia. Miehet söivät pääsääntöisesti kuolleen lihan, naiset ja lapset söivät aivot. Vainajan aivojen syöminen oli osa hautajaisseremoniaa.

© Wikipedia<3

Skid Row - I Remember YouKeskiviikko 12.11.2008 18:31

Woke up to the sound of pouring rain,
The wind would whisper and I'd think of you.
And all the tears you cried, that called my name.
And when you needed me I came through.

I paint a picture of the days gone by,
When love went blind and you would made me see.
I'd stare a lifetime into your eyes.
So that I knew that you were there for me,
Time after time, you were there for me.

Remember yesterday, walking hand in hand.
Love letters in the sand, I remember you.
Through the sleepless nights, through every endless day,
I'd wanna hear you say, I remember you.

We spent the summer with the top rolled down,
Wished ever after would be like this.
You said "I love you babe," without a sound.
I said I'd give my life for just one kiss.
I'd live for your smile, and die for your kiss.

Remember yesterday, walking hand in hand.
Love letters in the sand, I remember you.
Through the sleepless nights, through every endless day,
I'd wanna hear you say, I remember you.

We've had our share of hard times,
But that's the price we paid.
And through it all, we kept the promise that we made.
I swear you'll never be lonely.

Woke up to the sound of pouring rain,
Washed away a dream of you.
But nothing else could ever take you away,
'Cause you'll always be my dream come true,
Oh my darling, I love you!

Remember yesterday, walking hand in hand.
Love letters in the sand, I remember you.
Through the sleepless nights, through every endless day,
I'd wanna hear you say, I remember you.

Remember yesterday, walking hand in hand.
Love letters in the sand, I remember you.
Through the sleepless nights, through every endless day,
I'd wanna hear you say, I remember you.

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 22:03

03.11.08 13:33 <Ylläpito> Hei! Sootihq-modaukset ovat poissa käytöstä palvelun lopetettua toistaiseksi toimintansa. Asiasta voit olla yhteydessä Sootihq-palveluun osoitteessa http://www.sootihq.com/

&lt;sydän&gt;

JEE, RUKOUKSIINI ON VASTATTU JA VIHDOIN NUO HELVETIN HITAASTI LATAUTUVAT IHQUT MODIT HÄIPYVÄT TÄÄLTÄ<3333333333333333333
- VAATTEET JA ASUSTEET:

1. Mitä inhoat alusvaatteissa?
- niihi menee vähän kangasta ja silti ne on nii kalliita. enkä ikinä löyä täydellisiä rintsikoita
2. Entä sukissa?
- ne on aina pesussa ja iha reikäsiä
3. Mitä inhoat housuissa?
- lahkeet on aina liia pitkät ja sitte ne menee rikki. eikä mulla oo mittää hyviä housuja
4. Entä paidoissa?
- en löyä mittää hyviä paitoja.
5. Mitä inhoat laukuissa?
- kaikki on rumia ja sitte jos löytää jonku hienon se o vitun kallis ja kaikilla muilla on samallaine
6. Entä vöissä?
- ne on hirviän kalliita ja niitä ei löyvy ikinä kirppiksiltä. tarvisin hienon nahkavyön, mutta en halua ostaa semmosta uutena.
7. Mitä inhoat takeissa?
- niitä en kauheesti inhoo. paitsi että en ikinä löyä kunnollista kesätakkia
8. Entä kaulahuiveissa, hatuissa ja sormikkaissa?
- kaulahuivit on oikeestaa aika jees. hattuja eli pipoja mää en ossaa oikee käyttää eikä mulla oo semmosta täydellistä pipoa. sormikkaat eli lapaset on AINA hukassa! esim. nyt mulla ei oo yhtiäkkää.
9. Mitä tyyliä inhoat?
- pissikset nam, onko mitään ihanempaa ku fiorellan farkut ja sininen luomiväri?
10. Mitä yksittäistä vaatekappaletta et voi sietää?
- kulahtaneita ihonvärisiä mummopikkareita


- PÄIVÄT JA VUODENAJAT:

1. Mitä inhoat aamuissa?
- pittää herätä 6:15, ku tullee pois peiton alta on kylymä. ei oo ikinä mittää hyvvää ruokaa kaapisa
2. Entä illoissa?
- eihä niissä oo mittää inhottavaa. paitsi että se ku tietää että pittää huomenna mennä kouluu ja on vitusti kouluhommia
3. Mitä inhoat talvessa?
- on liukasta, märkää ja kylymää. sattaa lunta ja on liia valkosta
4. Keväässä?
- ihanat loskakelit ja jäiset tiet
5. Kesässä?
- kesä on täydellinen. paitsi jos ei oo mittää tekemistä
6. Syksyssä?
- koulu alkaa, tulee koko ajan kylmempää
7. Mikä takaa huonon päivän?
- pitkä koulupäivä, huonosti nukuttu yö, pieleen menneet suunnitelmat ja vitutus joka tulee ilman järkevää syytä
8. Entä huonon kuukauden?
- koeviikko ja paska jakso, se että on talavi ja kylymä
9. Entäpä huonon vuoden?
- haukiputaan lukio
10. Mikä on viikon inhottavin päivä?
- sunnuntai! maanantaissa on myös jotain vikaa


-IHMISET JA IHMISSUHTEET:

1. Mitä inhoat naisissa?
- ne on kaksnaamasia paskoja, ne ei tiiä kuinka tyhymiä ne oikeesti on, ne ei sano asioita suoraa
2. Entä miehissä?
- ne ei ossaa puhua tunteista, ne on liia tylsiä, ne on liia itsevarmoja
3. Mitä inhoat myöhästyjissä?
- ne luulee että se on hauskaa vaikka kaikkia muita se vituttaa
4. Mitä inhoat parisuhteessa?
- sitä ku ei saa olla itsekas paska vaan pittää aina huomioida se toinenki
5. Mitä ihmiselle tyypillistä luonteenpiirrettä inhoat?
- sitä ku tyypit esittää eikä ne tajua mite vitun vammasia ne o
6. Mitä inhoat rakkaudessa?
- sitä ku ei tiiä että onko se varmasti kestävää
7. Mitä inhoat perheessä?
- sitä ku nuo ei oo ikinä hilijaa. paitsi nyt
8. Mitä inhoat asiakaspalvelijoissa?
- ne palvelee sillo ku ei tarvi ja sitte ku tarvii nii sillo ei
9. Mitä inhoat opettajissa?
- eniten inhoan psykologian opettajaa. se on täys paska eikä todellakaan ossaa hommaansa.
10. Mitä inhoat juopoissa?
- sitä ku ne on nii vitun vammasia sillo ku niitä ei jaksa katella.


-TELEVISIO JA ELOKUVAT:

1. Millaisia tv-sarjoja inhoat? Anna esimerkki.
- ylinäyteltyjä. no vaikka tuhkimotarina! hyi saatana
2. Millaisia elokuvia inhoat? Anna esimerkki.
- kaikki avaruushöpötykset. ei vaan jaksa kiinnostaa. en anna esimerkkiä
3. Millaisia naisnäyttelijöitä inhoat? Anna esimerkki.
- huonoja jotka ylinäyttelee, esimerkkinä tuhkimotarinoiden olimpia.
4. Millaisia miesnäyttelijöitä inhoat? Anna esimerkki.
- niitä on vähemma ku naisia. emminä tiiä
5. Mikä takaa huonon elokuvan?
- huonot näytteliät ja paska juoni
6. Mikä takaa huonon tv-ohjelman?
- edelleen nuo väkisi tehdyt ja ylinäytellyt
7. Mitä tosi-tv ohjelmaa inhoat?
- se amerikkalaine missä on se kello-tyyppi joka halus itelleen vaimon. onneks se tais loppua
8. Mitä kotimaista ohjelmaa inhoat?
- hm. emminä tiiä
9. Mitä keskusteluohjelmaa inhoat?
- lasketaanko se keskusteluksi jos keskustellaa tekstiviestien välityksellä?
10. Millaisia television/elokuvan katselijoita inhoat?
- semmosia jotka nauraa iha turhaa ja pittää muutenki meteliä


-RUOKA JA JUOMA:

1. Mitä hedelmää/vihannesta inhoat?
- hm. en oikee mittää. mutta avokado on aika pahhaa
2. Mitä juomaa inhoat?
- vissyvettä.
3. Mitä alkoholijuomaa inhoat?
- en kai mittää, mutta viskit ja konjakit o pahoja
4. Mitä lämmintä ruokaa inhoat?
- sitä laatikkoruokaa missä on sekasi pottumuusia ja jauhelihaa. hyi saatana, onneks ei tarvi ennää sitä syyä
5. Mitä jälkiruokaa inhoat?
- rahkapiirakkaa
6. Mitä herkkua inhoat?
- en oikee mittää. mutta hedelmäkarkit ei oo mittää maailman parhaimpia
7. Mitä inhoat ruoanlaitossa?
- loppusiivousta. ja tiskaamista!
8. Mitä inhoat kahvinkeitossa?
- sitä ku niitä röpöjä mennee pöyvälle
9. Mitä inhoat kouluruoassa?
- keittäjät laittaa iha liikaa joihinki kasvisruokii valkopippuria :| ja sitte ku niissä ei oo ikinä tarpeeks proteinia
10. Mitä inhoat krapulassa?
-sitä ku on pää kippee, väsyttää hirveesti ja mun huulet o aina sillo punaset.

[Ei aihetta]Perjantai 10.10.2008 20:38

TOTAALINEN SOTAAA

tämän päivän vitutus: Keskiviikko 24.09.2008 16:45

se vitun eilinen ampumisjuttu! lukkeeko jossaki että jokkaise on pakko laittaa päiväkirjaan joku suruvalitus tai liittyä kauhajokiyhteisöön, vai miks kaikki sillee tekkee? ei kai joku vitun gallerian yhteisö mitenkää auta niitä omaisia tai muitakaa -.- mielummin mää pian joka vitun tunti 2 minuuti hiljaisuude niitte tuhansie ihmisten vuoksi, jotka joka päivä kuolee näläkää tai sairauksii niitte itserakkaitte paskojen takia jotka ne on siihe tilanteesee saattanu eikä niitä auta.

BTW, löysimpä tämmösenki:

"Joka kuudes sekunti yksi lapsi kuolee nälkään tai nälkään liittyviin sairauksiin ja yhteensä 25 000 ihmistä päivässä, heistä yli 60% on naisia.

Melkein kymmenen miljoonaa ihmistä kuolee nälkään ja aliravitsemukseen joka vuosi, mikä on enemmän kuin ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden ihmisten määrä. Nälkä tappaa joka vuosi enemmän ihmisiä kuin AIDS, malaria ja tuberkuloosi yhteensä.

400 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa on kuollut nälkään tai sen sivuvaikutuksiin viimeisen 50 vuoden aikana. Se on kolme kertaa enemmän kuin kaikkien 1900-luvun sodissa kaatuneiden lukumäärä yhteensä."

NII VITTU
1. Ihaa, aina yhtä lamaantunut, hitaat reaktiot ilmeellisten motivaatioiden puute - Kannabis
2. Nasu, pelkää kaikkea ja luulee koko ajan että sitä seurataan - Sienet
3. Kani, tunkee nenänsä aina joka paikkaan ja aina tarvitsemassa jotain - Kokaiini
4. Tiikeri, ei voi olla hetkeäkään rauhassa, pomppii aina edes takas eikä väsy koskaan - Amfetamiini
5. Risto reipas, pystyy puhumaan eläimille ja leluille - Hallusinogeenit
6. Nalle puh, tykkää makeasta ja omaa laajan kekseliään fantasian - LSD
7. Pöllö, aina paikalla kun sitä tarvitaan ja aina auttamassa jos jollain on "ongelmia" - Itse diileri

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.08.2008 19:14


Alkoholismi: Sinulla on kaksi lehmää, mutta näet neljä.

Anarkismi: Sinulla on kaksi lehmää. Paskat niistä.

Astrologia: Sinulla on kaksi lehmää. Niiden onnennumero on 67 ja ensi viikolla niiden pitää olla varovaisia tunteidensa ilmaisussa sekä parantaa suhdettaan läheiseen sukulaiseensa.

Buddhismi: Sinulla on kaksi lehmää. Kun ne kuolevat, ne pääsevät nirvanaan.

Byrokratia: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ampuu toisen, lypsää toisen ja kaataa maidon maahan.

Egoismi: Sinulla on kaksi lehmää. Lypsät molemmat ja juot kaiken maidon itse.

Eksistentialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Ne ovat.

Fatalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Niille tapahtuu mitä tapahtuu.

Hinduismi: Lehmillä on sinut.

Idealismi: Sinulla on kaksi lehmää. Lypsät molemmat ja annat pois sekä maidon että lehmät.

Illusionismi: No mut hitto ku sull on monta lehmää!

Kapitalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Myyt toisen ja ostat sonnin.

Kommunismi: Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja antaa sinulle maidon.

Kvanttimekaniikka: Sinulla on noin kaksi lehmää.

Linnunradan käsikirja liftareille: Sinulla on kaksi lehmää. Epätodennäköisyystekijällä 1:10855010 ne muuttuvat neljäksikymmeneksikahdeksi valkoiseksi hiireksi, joilla kaikilla on valkoinen pyyheliina.

Markkinatutkimus: Sinulla on kaksi lehmää. 53 % niistä pitää enemmän Pepsistä kuin Coca-Colasta.

Matematiikka: Oletus: Sinulla on x lehmää.

Naivismi: Että yleensä kukaan omistaa lehmiä.

Nationalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Maalaat toisen siniseksi ja toisen valkoiseksi.

Naturalismi: Sinulla on kaksi lehmää

Uusliberalismi: Sinulla on kaksi lehmää. Myyt lehmät ja ostat rahoilla maitoa.

Pasifismi: Sinulla on kaksi lehmää. Päästät ne vapaiksi.

Panteismi: Sinulla on kaksi lehmää. Ne ovat jumala.

Psykoanalyysi: Kerro lehmistäsi…

Skeptismi: Mitä hittoa lehmillä tekee?

Sosialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Annat toisen naapurillesi.

Surrealismi: Sinulla on kaksi lehmää. Panet ne lihamyllyyn ja ulos tulevat hevonen, makkara, elefantti ja jazzlevy.

Teologia: Alussa jumala loi kaksi lehmää…

Terrorismi: Sinulla on kaksi lehmää. Räjäytät ne.

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.08.2008 14:28

voi vitun julkiset kulkuvälineet
miks en ikinä kerkee siihe saatanan bussii?!?!??????????!111111