IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

rakas<3Keskiviikko 02.09.2009 19:16

Satumetsän laidalla oli portti
Se oli pieni portti, pienin kaikista.
Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat,
niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen.
Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät.
Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira.
Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa.
Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
Pieni koira istui, katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti.
Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella.
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira,
se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi.
Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista…
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
Miksi suren, miksi itken niin paljon?
Koirani on rauhallinen ja tyyni. Sen on hyvä olla.

[Ei aihetta]Tiistai 01.09.2009 21:51

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä teksti päiväkirjaasi


- Vanhemmat »