IRC-Galleria

Terve, sinä ! *läps* Sunnuntai 21.09.2008 00:02

Joo, Jenna vietti synttäreitä. 8) En oo koskaan käyny yksin siellä lähelläkään sitä paikkaa missä se asuu, joten yhdellä tooosi pitkällä suoralla tuntu että nyt kyllä oon menny ohi, vaikka ihan ohjeiden mukasesti menin. Ehkä se vain tuntui pitkältä kun huolestutti, sillä kotiin pyöräilessä se ei tuntunu yhtä pitkältä.
Oli kyllä helpotustus sitten kun viimein näin Shazin, en menny ohi ! 8D/ Kaisakin tuli sitten vastaan.

Jenna tarjosi kierroksen shampanjaa (mie, Miikka ja Kaisa ei otettu) ja kaikkia jännitti rikkooko korkki ikkunan tai laseja. xD Lopulta Jenna jäi yksin keittiöön kun me muut paettiin vaaravyöhykkeeltä, mutta se onnistui saamaan pullon auki ilman korkkien lentelyä. Aplodeja !
Se shampanja meni kyllä juojilla päähän, sillä jo parin minuutin päästä kaikki metelöi ja nauro hulluna. Shaz ja Ari ärsytti(/"ärsytti") muita laulamalla erästä laulunpätkää, joka jäi sitten soimaan päähän.

Singstaria noi hoilas jotain pari tuntia, miua ne ei kuitenkaan saanu mukaan. x) Piilouduin sohvan taakse.

Mie ja Kaisa lähettiin siinä seittämältä, että ehittäs kotiin ennen hämärää (ja että juojat pääsis juomaan). Shazkin aikoi lähtä pian.
Mehän kuitenkin jäätiin ovenrakoon juttelemaan ja sinnekin päästiin vaan pitkän tappelun jälkeen ku Niinuli roikku miussa ja muut pidätteli Kaisaa. Parin uhkailun ja suostuttelun jälkeen me kuitenkin päästiin ulos asti.
Naapureita varmaan kiinnosti hirveesti meän vähän intiimimmät puheenaiheet, joista me saatettiin puhua vähän lujempaan ääneen ku piti.... ("Joo meet kysyyn opettajalta joko sun alusvaatteet on tullu ja sitten sää riisut ja se antaa sun alusvaatteista L'n !")

Joo ja aateltiin että alettas aina hyvästelemään toisemme takapuoleen läimäyttämällä, jota me (jotkut) myös tehtiin.... Se ois myös tervehdys.... 8D Toimii.

DamnPerjantai 19.09.2008 19:14

Saadaan tietää terveystiedon yon arvio vasta 29.9. 8<

Terapeuttinen hammasharjaPerjantai 19.09.2008 00:50

Siis joo, tää päivähän alko ihanasti. Kello oli soimassa kymmeneksi, mutta heräsin 11.20. Olis ollu 20 min aikaa pyöräillä ruottin tunnille, mutta päätin jättää väliin kun äiti ei vastannu puhelimeen ja halusin syyä jotain etten olis koulussa sitte pahalla päällä.
Koulussa sitten pienen epätoivoisen tappelun jälkeen Shaz ja Kaitsu tyrkkäs mut ruottin luokkaan selittämään miksen ollut saapunu tunnille. Opettajaa vähän nauratti kun Shaz joutui taluttamaan miut open pöydän luo ennen kuin päästi irti. Sopersin siinä sitten selityksen ja häivyin luokasta niin pian kuin mahdollista.

Psykan tunnilla meillä oli esitelmiä ryhmätyönä, meidän aiheena oli paniikkihäiriöt ja koska yhdellä ryhmällä oli vielä juttu vähän kesken me saatiin puoli tuntia tunnin alusta aikaa tehä jutut loppuun. Me luonnollisesti mentiin koneelle ja ihan randomeille sivuille ja Shaz teki mulle pari lettiä. 83

Koulun loputtua olin hirveän pahalla päällä kun jouduin pyöräilemään kotiin, vaikka äiti oli luvannu tulla hakemaan. Kotona odottaisi kortin teko ja läksyjä ja olisin halunnu käyä tilaamassa kirjakapuan kautta parta-agamista kertovan kirjan. Sekin jää huomiselle. Matikan läksyt jäi taas tekemättä, aika ei riittänyt enkä tosin ois varmaan tehny niitä muutenkaan. 8'D Vektorit on pyllystä....

Sittarissa mainostettiin terapeuttista hammasharjaa. Mikä se on? Oo'

Äiti suunnitteli taas Täpyn ja Lurun parittamista. Mää en ymmärrä, se ois valmis ottamaan 5 leogekkoa ja jokaselle oma terra, mutta kääpiöparta-agama oli aluksi mahdoton ajatus. xD

YhyyKeskiviikko 17.09.2008 01:37

Meän talossa on haissu koko päivän kaalilaatikko. >__<

Ja mulle ei nähtävästi kannata tiuskia vähääkään ku mulla on nälkä...
xDDD Kauhukakarat ja ihana naapurisopu osa 4023. Mutta ku vaikka ne on ärsyttäviä niiden touhuja on jännä kattoa. xD Hitto ko en tiiä misä se Joni on. 8D ettei ois meän pihala.... Sitä ei näy ees meän pesuhuoneen ikkunasta....

Eipä uskaltanu toinen poika astua meän pihan puolelle. >8D

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 18:30

Hitto ku ne leikkii olkkarin kotiteatterilla ja seinät tärisee. <<'

KasvupyrähdysTiistai 16.09.2008 17:20

Ava on kohta Täpyn mittanen... 8D (joo siis 16 cm, mutta jos se kuukaudessa oli kasvanu 2 cm....)

Netitön päivä o äm geeTiistai 16.09.2008 15:21

Eilinen oli tuskaa kun ei netti toiminu. D8 Terveystiedon yo taisi mennä hyvin, vaikka olikin vaikeampi kuin preli. A-C tulee varmaan, tosi pettyny tosin olisin b'hen. Saa nähä. Mäyrh. Ehkä saahaan tietää opettajan arviointi jo tällä viikolla. ^^

HemmettiSunnuntai 14.09.2008 20:54

Mato tippui jonnekinn Avan terraan enkä löydä sitä....

Huomenna taas. x_xSunnuntai 14.09.2008 17:41

Toivottakaa onnea.