IRC-Galleria

ABZINTHIUM

ABZINTHIUM

We fight for the dream, we fight to the death we fight for control!

Selaa blogimerkintöjä

I only hope that in the en you will seePerjantai 28.08.2009 20:45

EA:n keikalle *ww*

Wheter I swim or sink
that's no concern of yours now
How could you possibly think
you had the power to know
how to keep me breathing
as the water rises up again
and before I slip away

KoulukiusaamisestaTorstai 27.08.2009 21:02

Luin Ilta-Sanomien nettisivuilta, että poliisi aikoo puuttua koulukiusaamiseen IRC-gallerian avulla ja hyvä niin.

Krron hieman nyt koulukiusaamisesta. Minua koulukiusattiin, ei koskaan fyysiseti muutamaa tapausta lukuunottamatta. Minua ei koskaan hakattu, eikä mitenkään muuten pahoinpidelty. Fyysisesti siis.

Koulukiusaaminen minun osalla oli enemmänkin äärimmäisen julmaa henkistä kiusaamista. Porukasta pois jättämistä, ihmiset, joita en edes tuntenut vihasivat minua, yleistä halveksuntaa ja haukkumista. Päivästä toiseen ja jokainen uusi aamu tuntui kamalammelta kuin edellinen. Joka ikinen yö rukoilin Jumalalta, etten enää heräisi uuteen aamuun, koska en jaksanut enää sitä kaikkea paskaa siellä, halusin kuolla ja olin pahiten masentunut koko elämässäni. Unelmoin siitä, että luokkalaseni saavat lukea lehdestä kuolinilmoitukseni. Death is but a dream I know
En väitä ettenkö nytkin kärsisi siintä, mutta minulla on toimiva lääkitys, jonka avulla en ailahtele ihan niin pahasti.

Tosin en silloin vielä tajunnut, että olin masentunut ajattelin vain, että olin hyvin surullinen ja että tämä kuuluu jokaisen nuoren elämään. Jos olisin silloin puhunut asiasta edes jollekkin aikuiselle, enkä pitänyt sitä kaikkea sisälläni, olisin kestänyt sitä kaikkea huomattavasti paremmin.

Mutta

Koulukiusattu ei ajattele siten, ettei hän ansaitse sitä kohtelua. Päinvastoin hän ajattelee, että on ansainnut sen kaiken. Jos siitä kertoo kenellekkään asia vain pahentuu eikä toisinpäin.

Lopulta vaihdoin koulua kouluun, jossa minulla on ysätävä
Tosin se kiusaaminen seurasi sinnekkin, aivan tuntemmattomat ihmiset, jota en tuntenut tuntuivat vain inhoavan minua. Tosin kaikki ei voi pitää kaikista

Koulukiusaaminen jättää uhriinsa lähtemättömät jäljet. Kiusaaja/kiusaajat saattavat unohtaa ajan saatossa tekonsa mutta kiusattu kantaa arpiaan loppuelämänsä. Sanoja, ja tekoja, joita ne itetuntoaan pönkittävät puberteettinuoret harrastavat. Uhri saa kärsiä henkisistä ongelmista koko loppuelämänsä ajan ja minulla on esimerkiksi loputon epäluottamus ihmisä kohtaan. Sekä se, että olen aika pitkälle tunnoton ja kylmä ihminen. EN vain uskalla näyttää ihmisille tunteitani, koska tiedän että ihminen on pettää ja heittää paskaa naamaan
Pahimillaan uhri saattaa masentua pahasti jopa vuosia vuosia kiusaamisen jälkeen. Toisten ihmiset viattomat sanat saattavat satuttaa pahasti ja se itseinho, joka jää on kamalaa. Suurin syy itseinhooni ja sarkasmiin on juuri koulukiusaaminen. Ja kehonkuvaani ei voi enää muuttaa, arvatkaa vain olenko yrittänyt? Mutta aina se pieni ääni päässä kertoo kuinka sinä olet ruma, en voi sille mitään

Emilie Autumnia lainaten "This world is a fucking ugly place, that's why I chose to live in the Asylum" ah miten se sopii tähän aiheeseen!


En tiedä muistavatko kiusaajani sitä aikaa enää, en tiedä tunnistavatko he minua enää ja vieläkin mietin, mitä sadistista mielihyvää he saivat kiusata juuri sitä tyttöä, joka on henkisesti hyvin herkkä ja epävakaa? Minä en tiedä, enkä koskaan saa tietää.

Kiusaajilleni jos luette tätä:
I hate you, I hate you from the bottom of the blackened hole where my heart used to be. Vapaasti suomennettuna: "Minä vihaan teitä, vihaan teitä sen mustuneen kuopan phjasta, josa sydämeni oli" Turha tulla pyytämään anteeksi, koska en anna teille anteeksi. Kiitän teitä tosin siitä, että teitte minusta vahvemman kuin kukaan teistä koskaan voi olla


Losers


"The beginning and the en much closer than they seem
death is but a dream I know"

Kiitos, kun luit

Jotenki vapauttavaa kuunnella Maija Vilkkumaata pitkästä aikaa 8)

Sut kuulen sut nään <3

öööhhTorstai 27.08.2009 04:08

jos menis koht nukkuu 8DD

Mul on sellanen tunne jalois et ihaku ne ois solmussa, sellasella umpparilla

tänä yönä nään varmaan kiintosia unia :'DD

noniiinTorstai 27.08.2009 00:15

nyt, kun en enää ole järkyttynyt junaseikkailusta voin avautua tästä päivästä 8)

Heräsin kaheksalta et ehin ajoissa suihkuun ja syyä atc etc ja et ehtisin Frankfurtin päärautatieasemalle sillee et ennen kymment siel 8)

ostin junalipun ja zugzugzug menin Dietzenbachiin

Siellä, me Eeärrän kanssa kävästiin paikallisessa ostoskeksuksessa mm syömässä. Söin elämäni isoimman annoksen nuudeleita, ihan sairas kasa ja se makso vaan 3,50 <3

Ennen nuudelointia mentii ostamaan mulle paperia ku pitää suunnitella muutamat tatuoinnit ja piirtää yleisesti kaikkea

Pallottiin ostoskeskuksessa ja sit mentiin jäätelöbaariin. Se tarjoilija siel varmasti vihaa meitä nyt, maksettiin yks ja kaks senttisillä hähähä oisitte nähny sen ilmeen ku mul oli viiskyt senttiä nätisti siin yks, kaks, viis ja kymmensenttisinä ja sit kahenkympin seteli. Pääsinhan eroon niistä senteistä >8))

Lopulta me mentiin ettii kersojon hamnpileekaree ja ei löydetty sittä
käveltiin kauheen pitkä matka sinne talolle ja jumalauta se paikka on iso! Sit pallottii siel hetki ja mentiin hakeen kersat iltapäiväkerhosta
Olin suuri ihmetyksen kohde

Tuotiin lapset kotiin ja lähettii kävelee juna-asemalle

hyppäsin junaan ja koin junaseikkailun



nyt mä lagaan ja tekis miel mennä nukkumaan mut ääähh


Jatkan piirtelyä 8)

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.08.2009 22:49

yaay Master tuli himaa

"I got us somethinjg! Guess what!"

"ummm... gayporn?"

"No, guess again!"

"umm....."

"Taddaaahh ice cream!!!"

yay 8)

noniinKeskiviikko 26.08.2009 21:44

aamulla osasin ihan oikein mennä junaan mut sitku tulin takas....

Hyppäsin junaa et jeejee ehin kotii enneko Master pääsee sinne asti ja lai lai lai

niin asit se juna menee pari pysäkkii ja pysähtyy, kelaan et wot tha fok ja oottelen et se lähtee

no kyl se lähti
TAAKSEPÄIN
olin ihan paniikis et apua apua nyt jään tänne jumiii ei ei ei


mut se meniki vaa pysäkkii aikasemmalle asemalle

Hyppäsin junasta ulos ja kysyin noin viieltä ihmiseltä (ei voi oksaan olla liian varma) et miten pääsee frankfurtiin

Lopulta pääsin sinne ja pikajuoksin matkan kotii ku muistin et Master o tääl puol kuus
Onneks ei ollu ja se taiksi olla et puol seiska se on himas


aaahh ei tekis ryyppy pahaa ny D:
mut tyydyn suklaaseen

raporttia Dietzenbachissa olosta tulee myöhemmin


Mul on ikävä Masteria ;<
Ikuisuus, yksi huokaus vain.
Yksi yö kuin koko elämä.
Tuoksussasi keväät tuhannet.
Ei etäisyys, ei vuodetkaan.
Ei mikään meitä erota
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea.

yhyy vihaan aamujaKeskiviikko 26.08.2009 12:04

ku mul on kylmä ;<

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.08.2009 04:39

Kooohta nukkumaan ku tänää pitää nousta jo kasilta D:

et oon kymmenen aikaan Dietzenbachissa argghh eksyn matkalla