IRC-Galleria

On tasan kaksikymmentä päivää jouluun. Tosin ei tunnu kovin jouluiselta kun pihalla yöksi hädin tuskin laskee pakkasen puolelle eikä lumesta ole tietoakaan...
Joulu on kuitenkin odotuksen ja rauhan aikaa ja sitä tulee kunnioittaa. Uskonnollisista jutuista viis, mutta joulu on rauhan ja välittämisen aikaa ja ketä ei sitä kunnioita ansaitsee kuulan kalloon ihan säälimättä...

Ajattelin nyt tässä kirjoitella tämmöstä juttua ku aloitin kerran...
~~
~~
~~

Vallitsi täydellinen hiljaisuus. Taivas oli pikimusta, ei tähtiä, ei edes kuuta taivaalla kajastamassa kalpeaa valoaan. Lunta satoi suurina hiuktaleina taivaalta. Maa ja puut, kaikki oli valkoisen lumivaipan peitossa. Ja tumma hahmo. Se liikkui hyvin rauhallisesti ottaen huomioon purevan pakkasen ja tuiskuavan lumen. Maasto on vaikeakulkuinen ilman luntakin, silti hahmo tuntui liikkuvan vaivatta. Hahmolla oli pitkä samettinen musta puku ja päällä talvinen viitta. Hiukset olivat kiertyneet kiharalle lumen kasteltua hiukset. Hahmo on nainen. Hän ei näyttänyt kovinkaan vanhalta. Kasvot olivat kalpeat ja huulet sinersivät kylmästä. Kello löi kolme.
Tehdessäni havaintoja hänestä en voinut olla miettimättä miksei hän tullut talomme läheisyyteen hakemaan suojaa. Kysyin tätä myös isältäni ja isoisältäni, saamatta kuitenkaan vastausta. He tiesivät kyllä, sen pystyi lukemaan heidän kasvoiltaan, mutta taas kerran jäin saamatta vastausta. Isä oli hakenut koirammekin sisälle jota ei yleensä koskaan tuotu taloon. Oli aivan kuin sekin olisi tiennyt enemmän naisesta ulkona enemmän kuin minä. Se lepäsi takan äärellä, mutta korvien asennosta näki sen olevan valmiina sieppaamaan pienimmänkin uhkaavan äänen tai isäntänsä käskyn.
Niin kauan kuin vaan muistan olen nähnyt tuon samaisen naisen samassa asussaan kulkevan täällä. Kukaan ei vastannut uteluihini ja paneuduin ikkunan syvennykseen tarkkailemaan naista. Takan lämpö ja ikkunalasin viileys saivat minut raukeaksi, mutta viimeiseen asti taistelin unta vastaan. Lopulta silmäni painuivat kiinni, viimeisenä näkynäni hämärä kuva hahmosta pihalla.
Aamu valkeni. Aamiaisen jälkeen isä ja isoisä lähtivät koiran kanssa metsälle, minä jäin auttamaan äitiäni aamun askareissa. Oven kolahdettua kiinni laskin äskettäin nostamani astiat takaisin pöydälle ja pyysin äitiä istuutumaan minua vastapäätä olevalle penkille. Olin päättänyt vihdoin selvittää metsässä liikkuvan naisen mysteerin ja äiti olisi ainoa keltä voisin tiedon saada. Äiti purskahti kyyneliin ja silloin löin nyrkin pöytään niin että lähellä ollut savikulho särkyi lattialle. Itku laantui hiljaiseksi nyyhkytykseksi. Hiljalleen hän ryhtyi kertomaan naisesta. Kaiken kuulemani jälkeen ymmärsin miksei minulle oltu kerrottu vielä mitään, kenties olisi ollut hyvä että olisin ollut vanhempi kuullessani totuuden. Lähdin ulos sekavassa mielentilassa. Menin talliin eläinten sekaan ja lysähdin heinäkasaan. Hetken minuun totuteltuaan muutama lammas käpertyi viereeni. Ryhdyin kertaamaan mielessäni äsken kuulemani. Ei se millään voinut olla totta. Eihän?!...
Tapahtunut alkoi McNeilien, siis perheeni, tilalta kaksikymmentäkolme vuotta sitten. Isälläni ja äidilläni oli siihen aikaan tytär, Erica. Hän oli kaunis, ahkera ja tunnollinen. Isä toivoi saavansa tytön hyviin naimisiin, sillä se hyödyttäisi sekä tytärtä että häntä itseään rahallisesti. Erica naitettiin suureen taloon. Vanhemmat olivat tyytyväisiä avioliittoon, sillä he saivat sen myötä lisää viljeltävää maa-alaa ja tytär pääsi hyvään elämään. Pian Erica tuli raskaaksikin ja seuraavana keväänä syntyi pieni poika, Hector. Sen enempää äiti ei oikein osannut kertoa, sillä Erican muutettua kreivin ja vauvan kanssa kartanosta kauemmas kreivin linnaan, hän vieraantui vamhemmistaan. Erica oli kuollut hieman yli vuotta myöhemmin. Ja äidiltä oli kestänyt kauan saada kuulla asiasta. Sen vuoksi Erican kuoleman jälkeen tapahtuneet tapahtumat kuulostavat järjettömiltä.
Maakuntaan oli saapunut omituinen miesjoukkio, he kertoivat matkanneensa pitkän matkan. He näyttivät vaatetukseltaan munkeilta, mutta heidän karkea puhetapansa paljasti heidän tietämättömyytensä. He pääsivät majoittumaan kreivin luo, sillä miesten kertomat seikkailut ja tarinat omituisista olennoista joita he jahtasivat tappaakseen yli maakuntien viihdyttivät kreiviä. Ericaa veriset kauhutarinat lähinnä vain puistattivat. Näiden tarinoiden kuunteleminen vei häneltä ruokahalun ja siksi illallisen valmistuttua hän poistui salista, jättäen miehet omaan rauhaansa. Hän oli vetäytymässä vuoteeseeen mutta muuttikin mielensä ja lähti kohti Hectorin huonetta. Hän ei ollut nähnyt poikaansa viikkoihin ollessaan niin kiireinen hoitaessaan velvollisuuksiaan. Imettäjä oli pojan luona tuudittamassa tätä uneen.
***************************************
*****************************
”-Erica..” ääni kuului taas, nyt selvemmin kuin aluksi. Erica nousi istumaan vuoteessaan, sytytti yöpöydällä olleen kynttilän ja kuljetti katseensa huoneensa. Ei ketään. Olikohan hän tulossa hulluksi? Ääni kuului taas. Se kuului tulevan ulkoa. Erica kampesi itsensä vaivoin ylös vuoteesta, pukeutui aamuisin käytämäänsä valkoiseen viittaan ja hieman hoippuen lähti kohti huoneensa ovea. Kulkiessaan yläaulasta alas kellertävää marmoriportaikkoa hän menetti hetkeksi tasapainonsa, mutta sai palautettua tasapainonsa saaaden kaiteesta kiinni juuri ajoissa. Päästyään ala- aulaan ja sivu- ovelle Erican voimat olivat jo loppuun kuluneet. Hän tuskin jaksaisi enää ottaa askeltakaan. Mutta taas hän kuuli nimensä lausuttavan ja tällä kertaa se kuului selvemmin ja viimeisillä voimillaan hän pakotti jalkansa kantamaan ulos puutarhaan. Hikikarpalot kihosivat Erican tuskaisille kasvoille eikä hän voinut olla miettimättä kuka saattoi piinata sairasta naisparkaa tällä tavoin. Hän pääsi hädin tuskin kivestä hakatulle penkille istumaan, hän oli nyt kuluttanut viimeisetkin voimansa. Jokaista ruumiinjäsentä ja lihasta särki ja Erica hengitti vaivalloisesti. Silmät eivät suostuneet pysymään auki vaan painuivat väkisin kiinni. Yhtäkkiä jokainen hänen uupunut lihaksensa jännittyi äärimmilleen tuntiessaan voimakkaiden käsivarsien kietoutuvan syleilevään otteeseen naisen puuskuttavan ruumiin ääreen. Säpsähtäen ylös Erica kääntyi muttei nähnyt ketään. Ylösnousu oli liikaa ja hän tunsi kuinka kaikki hänen ympärillänsä musteni ja jalat pettivät hänen altaan. Kostea ruohikko ei kuitenkaan ottanut häntä vastaan, vaan Erica tunsi kaatuneensa miehen syliin. Äskeiset käsivarret pitelivät hänestä lujasti kiinni. Sen jälkeen Erica menetti tajuntansa.


Ilma oli sakeaa ja paksua. Oli pilkkopimeää ja ilma haisi omituiselta, jotenkin tunkkaiselta. Erica tavoitteli istumaan mutta löi päänsä kohottuaan vain muutamia senttejä. Hän yritti koukistaa jalkansa, mutta polvet osuivat johonkin. Yritti hän miten päin tahansa liikkua hän aina löi itsensä. Pelko valtasi Erican mielen. Oli vain yksi paikka missä hän voisi olla. Hauta. Arkku. Ruumis. Kuollut. Mutta eihän hän voinut olla kuollut. Vai oliko? Milloin? Viimeinen asia minkä hän muisti oli muistikuva puutarhasta ja miehen käsivarret. Kauhu ja pelko täyttivät Erican mielen ja hän ryhtyi huutamaan apua, samalla peläten tukehtuvansa. Hän paukutti ja potki kaikin voimin puista arkkua, samalla huutaen apua toivoten jonkun kuulevan naisen epätoivoisen yrityksen tullu kuulluksi. Kuinka kauan Erica oli metelöinyt, hän ei tiennyt, mutta turhautuneena hän lopetti. Hän oli huutanut ja liikehtimisellään kuluttanut varmastikkin kaiken mahdollisen hapen, miten hän vieläkin saattoi olla elossa.. Tätä ja poispääsyä miettiessään ja vaipui epätoivoon.
Hän oli kenties nukahtanut hetkeksi, sillä hän havahtui maan päältä kuuluviin äänii. Joku oli varmasti vihdoinkin ymmärtänyt tämän hirveän erehdyksen ja oli nyt tullut kaivamaan Erican ulos. Erica aloitti metelöinnin uudelleen, mutta oli tuskin päässyt vauhtiin kun tiukka ääni käski Ericaa heti lopettamaan . Ääni vaikutti varmalta, joten Erica hiljentyi odottamaan pelastajaansa. Viimein hän tunsi voiman tarttuvan arkun kanteen ja Erica odotti pelonsekaisin tuntein vapauteen pääsemistä. Kansi aukesi.
Raikas yöilma tulvahti päin Erican kasvoja ja vaikkei taivaalla ollut kuin kourallinen tähtiä, tuntuivat nekin arkussa olon jälkeen kirkkailta kuin auringon paiste. Erica nousi arkustaan, otti muutaman totuttelevan askeleen ja venytteli puutunutta selkäänsä. Avattuaan silmänsä hän huomasi miehen kasvot edessään.
Miehellä oli hullunkurinen ilme kasvoillaan, mikä luultavasti oli ennemminkin epäonnistunut yritys hymyillä, kuin uhkaavaksi tarkoitettu. Mies syleili Ericaa ja samalla hänen mielensä täyttyi viimeisistä tapahtumista. Äänestä, puutarhasta, miehen kädet... Mies oli sama kenet Erica oli kohdannut aiemmin vaikkei tämän kasvoja ollutkaan näin selvästi nähnyt. Iho oli paljon kalpeampi kuin silloin ja hänen vaatteensakin olivat kuin uudet. Tarkastellessaan miehen ulkonäköä ja tämän uutta pukua Erica kiinnitti huomionsa takin irtonaisiin pitsisiin röyhelöhihoihin. Erica oli itse ne tehnyt kreiville. Ne oli siis varastettu, kuten myös pukukin tämän perusteella. Miehellä oli omahyväinen ilme kasvoillaan ja tämä ärsytti suunnattamattomasti Ericaa. Tilanne oli lähes sietämätön, omituinen mies oli kaivanut hänet ulos haudasta ja varastanut kreiviltä vaatekerraston. Miehen ilmeestä pystyi näkemään kuinka hän nautti tästä valta-asemastaan. Mitä hän oli tehnyt kreiville ja Hectorille. Makasivatkohan hekin joissain näistä haudoista? Miksi Erica oli ylipäänsä haudattu jos hän oli kerran elossa. Missään ei tuntunut olevan järjen hitustakaan-- ”-Voin kyllä palauttaa miehenne puvun jos te sitä tahdotte. Miehenne ja poikanne elävät omaa elämäänsä kodissanne. Te valitettavasti ette kuitenkaan voi palata takaisin. Heille ja maailmalle te olette kuollut. En siis voi sallia teidän palaavan kotiinne.”... ”-ja mikäli hymyni loukkasi teitä esitän syvimmät pahoitteluni, hymyilen harvoin ja taitoni ovat tainneet päästä ruostumaan.”
Mistä hän tiesi? Erica ei ollut sanonut sanaakaan ääneen. Hän vannoi sen. Ja mitä olivat mielivaltaiset puheet ettei Erica voisi palata kotiinsa. Kaikki oli hyvin sekavaa. ”- Ymmärrän hämmästyneisyytenne, mutta lupaan että saatte kyllä vastaukset kaikkeen haluamaanne ja paljon enemmän, mutta ei nyt. Meillä on vain muutama tunti aikaa joten on lähdettävä välittömästi.” Mies tarkkui Ericaa kädestä ja lähti kulkemaan nopeaa tahtia eteenpäin. ”-Aiotteko jättää hautani tuollaiseen siivoon? Tuollaisen näköisenä se herättää kaikkien huomion ja minun puuttumiseni lisää kohua.” Mies katsoi Ericaa osittain yllättyneenä naisen sanoneen vihdoin jotakin ääneen ja katsoi sitten taakse jäävää avointa hautaa. Mies jatkoi vielä matkaa mutta irroitti sitten otteensa ja palasi haudan luo ripein askelin. Mies laski tyhjän arkun takaisin hautaan ja ryhtyi nopeasti lapioimaan maata paikoilleen. Erican valtasi tyhjä tunne katsellessaan miehen vielä asettelevan haudalla olleet kukkaset paikoilleen. ”-Nyt meidän on mentävä...”, muuta mies ei sanonut. Mies asteli Erican luo, tarttui naisen käteen ja lähti kulkemaan ripein askelin kohti kaukana häämöttävää metsää. Ericalla ei ollut aavistustakaan minne he olivat matkalla, mutta huoli ja kiire näkyivät miehen kasvoilta ja se sai Erican luottamaan mieheen.
Mies tarkkaili luonnon merkkejä ja taivasta laskellen yhä hupenevia tunteja ennen auringon nousemista, hän ei ollut ottanut huomioon hautausmaalla käyviä ihmisiä eikä haudan palauttamista entiselleen. Hän oli kuluttanut aivan liikaa aikaa ja nyt he olivat kumpikin vaarassa. Eikä Ericalla ollut varmaan aavistustakaaan heitä vaanivasta uhasta.

Vappu on vasta tuloillaan ja nyt jo ihan mahdoton hässäkkä... kaikkialle pitäisi revetä... HMPH!!
>:[

*syyyvä huokauusss* tuli mentyä laivalle lauantaina ja oli kyllä semmonen reissu että voihan nenä... Nyt vasta krapula iskee että on mukava tässä koulussa henkailla... :S

You think you're smart?
You're not, It's plain to see.
That you want me to fall off.
It's killing me.
Lets, see, you've got the gall.
Come take it all.
The jury is coming,
Coming to tear me apart.
All this bitching and moaning.
Come on it's on.
I'm trapped in this world
Lonely and fading,
Heartbroke and waiting
For you to come.
We are stuck in this world
That's not meant for me, for me.
So what you got
One last shot, it seems to me
That you're not needed.
Come on, it's killing me
Let's see, you've got the gall.
Come take it all.
The jury is coming,
Coming to tear me apart.
All this bitching and moaning.
Come on it's on.
I'm trapped in this world
Lonely and fading,
Heartbroke and waiting
For you to come.
We are stuck in this world
That's not meant for me, for me.
Come on it's on. Come on it's on.
Come on it's on. Come on it's on.
I'm trapped in this world
Lonely and fading,
Heartbroke and waiting
For you to come.
We are stuck in this world
That's not meant for me, for me.
I'm trapped in this world
Lonely and fading,
Heartbroke and waiting
For you to come.
We are stuck in this world
That's not meant for me, for me.

Kuulin aamulla radiosta että joku mahtoikos se olla brittitutkija, tai joku tutkija kuitenkin. Niin niin se oli mittaillu jotain ja saanu selville että 23.1 on vuoden huonoin päivä, se on kai niinku päivä jolloin ihmiset on kaikista masentuneimpia ja murheellisimpia.. Itselläni tämä on pitänyt aika hyvin paikkansa.. Tosin ei voi sanoo et tää olis ollu just SE vuoden huonoin päivä, mutta huono ainakin...
Mutta jokin kevennys kai tähänkin tarvitaan ja se on sitten se, että tutkija on mitannut myös vuoden "parhaimman" päivän, jolloin ihmiset on kai sit kaikista parhaimmalla tuulella tjtn.. Niin se päivä on sit 25.6. Musta paras päivä on kyl tasan 3kk tota päivämäärää aiemmin... ;D

Että ihminen voi sitten olla toisinaan niin tyhmä.. Hyvä vinkki kaikille, jos tulee kännissä oikein helvetin hyvä idea joka liittyy johonkin toiseen ihmiseen, sitä EI kannata toteuttaa... Varsinkaan jos se ihminen on sellainen että siihen törmää jatkuvasti... :S
Ihan vaan vinkkinä muille... :)

Perjantai 13. päivä on todellakin epäonnen päivä...
Koko päivä on ollut yhtä myllerrystä ja mullistusta.. Olen onnistunut nolaamaan itseni ihmisen edessä kenen edessä en olisi halunnut nolata itseäni.. Tai ei kenenkään muunkaan edessä ole kiva joutua noloon tilanteeseen..
Nyt muiden ollessa bilettämässä olen kotona juomassa siideriä ja kuluttamassa aikaa.. Menetin myös hyvän ystävän ja sekin masentaa.. 13. päivä on siis toden totta oikea epäonnen päivä... :'(

tänään on uusivuosi ja kaikilla hyvä mieli... :) Tai sitten ei ole... Ei mulla ainakaan, tiedossa taitaa olla harvinaisen tylsä uusivuosi...
Millainenkohan muilla on uusivuosi..?

Huomenna on uusivuosi eikä ole mitään tekemistä ku kotona olla... Kyl ottaa vähän päähän... =S Mutta ei kai pitäis valittaa... Parempi paikka tää on viettää uuttavuotta kuin viime vuonna... :)