IRC-Galleria

Kullanvärinen lahjapaperiKeskiviikko 27.02.2008 21:15

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!

taas tämmönen haaste :))Keskiviikko 27.02.2008 20:44

Listaa alle niiden ihmisen nimet, jotka ovat viimeksi kommentoineet oletuskuvaasi ja haasta sitten heidät tähän samaan, mutta ÄLÄ KATSO KYSYMYKSIÄ ETUKÄTEEN! Lopuksi vastaa kysymyksiin numeroiden perusteella.

1. jo`ssu
2. PaMpA84
3. _mörri_
4. nicoe

Mistä tunnet nelosen?
- Se on yks rakkaimmista ystävistäni ja Naomin kummisetä <3

Tiedätkö kakkosen sukunimen?
- tiedän :)

Koska olet viimeksi tavannut ykkösen?
- joku tovi takaperin :>

Onko kolmonen sinua vanhempi vai nuorempi?
- Vanhempi

Kirjoita lyhyt runo nelosesta?
- niko on meidän naomin kummi, eikä enää teini-ikäinen pummi <33

Oletko nähnyt ykkösen vanhempia?
- oon!! pena 4ever <3

Onko kakkonen koskaan yöpynyt sinun luonasi?
- on..tai oikeestaan mun isin luona :)

Oletko seurustellut kolmosen kanssa?
- en oo :D

Muistatko miten ykkönen oli pukeutunut, kun ensimmäisen kerran tapasitte?
- varmaan jotenki kovin puistorockiin sopivalla tavalla :)

Oletko koskaan itkenyt kakkosen nähden?
- oon..

Kenet heistä tunnet parhaiten?
- jo`ssu

Entäs huonoiten?
- _mörri_

Onko kakkonen sinulle tärkeä?
- on kyllä <3

Oletko ollut ikinä 4 luona?
- oon useissa eri osotteissa :D

Mitä kolmonen tuo sinulle ekana mieleen?
- marrasmasukit

Täytä lopuksi nämä:
1 :

mukava?: todella <3
iloinen?: aina ku kuuntelee mun juttuja ;D
kuunteleva?: on kyllä <3
ystävällinen?: riippuu kenelle :DD
oletko halannut?: kyllä, oikeen rutistanu <3
oletko ollut hänen luonaan?: kyllä

2 :

mukava?: on erittäin :)
iloinen?: on *muistelee hymyillen kaikkia typeryyksiä*
kuunteleva?: kyllä <3
ystävällinen?: on :>
oletko halannut?: oon!
oletko ollut hänen luonaan?: oon useissa osotteissa ;)

3 :

mukava?: mielestäni joo :)
iloinen?: ainaki vaikuttaa usein hyväntuuliselta :>
kuunteleva?: uskoisin näin
ystävällinen?: ainakin mulle on ollu :)
oletko halannut?: en ku ei olla ikään nähty :/
oletko ollut hänen luonaan?: en oo! mut kuvia oon nähny ;)

4 :

mukava?: aivan ihana <3
iloinen?: ku sille päälle sattuu :)
kuunteleva?: no jos se oikeen tosissaan yrittää keskittyä :D
ystävällinen?: on <3
oletko halannut?: oon <33
oletko ollut hänen luonaan?: oon, sillon ku asu vielä jossain muualla :)

pampa haastoi :)Lauantai 23.02.2008 22:24

- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: Farkut ja gollegepaita :)

- Lempieläin: Koira

- Kuka on paras ystäväsi: Ari, jole <33 ja anna <33

- Kenelle soitit viimeksi: Pikkuveljelle <3

- Oletko koskaan hakannut ketään: joo: jole+katri vs maailma :D

- Vietätkö paljon aikaa Internetissä: Aina ku kerkeen, eli aikas paljo :/

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: Ehdottomasti ulospäinsuuntautunut :))

- Vihaatko koulua: no on "muutama" asia jota ennemmin teen ku koulua käyn..

- Onko sinulla sosiaalista elämää: onhan mulla :)

- Asutko vielä vanhempiesi luona: En!

- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: 16

- Luotatko helposti ihmisiin: Luotan, ja valitettavan usein joudun pettymään.. :(

- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: enköhän.. :[

- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: kyll!! *tietotoimisto*

- Pidätkö tanssimisesta: onhan se kivaa ku ei ite tarvi sitä omaa heilumistaan nähdä :D

- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: ruottis :D

- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: En välttämättä..

- Oletko hemmoteltu: äiti ei hemmotellu, mut isi kyllä <3

- Juotko paljon vettä: empä juurikaan..

- Juotko paljon muuta: pepsi maxia löytyy lähes aina!!

- Mitä hammastahnaa käytät: pepsodenttia

- Onko sinulla kännykkää: juup

- Jos on, niin minkä merkkinen: Sony ericsson

- Ketä ihmistä arvostat: Aria, isovanhempiani, vanhempiani ja siskojani..

- Onko sinulla rusketusta: Mitä se on? :0

- Ärsyynnytkö helposti: kyllä!!

- Oletko koskaan karannut: Kyllä olen :D ..useampaan otteeseen..

- Onko sinulla paljon exiä: öhömh.. muutama :D

- Höpötätkö paljon: kokoajan ja jatkuvasti!!

- Millaisen tatuoinnin haluaisit: aydän jossa on A-kirjain ja sitte naomin nimi jonnekki :)

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: taispa ari sanoa rakastavansa mua <33

- Onnennumerosi: 7

- Lempiväri: musta ja punanen

- Kuvaile itseäsi: sosiaalinen, äänekäs, iloinen, ja tarpeentullen hullu :P

- Poltatko: taas oon sortunu juu..

- Juotko: No nykyään on sattuneesta syystä hieman hiljaiseloa.. :)

- Jos värjäisit hiuksesi: musta ja oon ajatellu paaaljon punasta tai pinkkiä..

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: seurustelen tälläkin hetkellä :>

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: en..se ei olis sitte ari!

- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: vastaan heti ku vaan saan puhelimen korvalle asti :)

- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi?: isiltä <3

- Itketkö paljon: välis oon vähä sellanen vänäpää..!!

- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit: munuainen

- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: sitte...sitte...sitte... :D

- Oletko romanttinen: enkai O.o

- Milloin oksensit viimeksi: viimeviikolla :/ ja sitä ennen synnytykses..

- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista: bruneteista kai..

- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: musta/punaset..

- Kengännumerosi: 35

- Kuinka pitkä olet: 157,5cm

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: tahtoo jätskiä :P

- Milloin viimeksi olit juhlissa: pari viikkoa sitten kummipojan synttäreillä :)

- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi: yäpaita..

- Onko sinusta liikkunut huhuja: tietty :D

haastan:
Saisku
Riz_
nicoe

[Ei aihetta]Torstai 21.02.2008 02:05

1. Kuka olet?
2. Olemmeko ystäviä?
3. Koska ja miten tapasimme?
4. Oletko ihastunut minuun?
5. Pussaisitko minua?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
14. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

jäähyväiskirje <3Tiistai 19.02.2008 23:49

Jäähyväiskirje

Rakas Ari.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta sieraimesi ovat kuin loukkaus. Luulen että ymmärsin sen kun oksensin asuntovaunussasi, ja näin sinut repimässä peruukkia hullun pastorin päästä.
Olen varma että olet tarpeeksi luuseri ymmärtämään että joulupukkia ei ole. Lähetän sinulle takaisin puhelinluettelon, mutta pidän vasemman korvasi muistona.
Haluan että tiedät että minä tulen aina vihaamaan elämääni kloonina.
Pala helvetissä
-Katri-

Rakas, hyvän ystäväsi nimi/rakkaasi nimi.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. Luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.
Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.
Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.
Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.
_12_,
-nimesi-

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimeisin ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtmassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idol – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Austraalia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

NamiNami tänään tasan 3kk <3Keskiviikko 13.02.2008 18:07

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.01.2008 13:17



VAROITUS!!

ÄLÄ VASTAA NUMEROON 0144585299!!

SE ON HUIJAUSNUMERO JA SAATTAA AIHEUTTAA IKÄVIÄ YLLÄTYKSIÄ PUHELINLASKUUN!

KOPIOI TÄMÄ VAROITUS MYÖS OMAAN PÄIVÄKIRJAASI, ETTÄ VAROITUS VÄLITTYY ETEENPÄIN!

Nappasin annalta :)Torstai 24.01.2008 02:41

"Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan.Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään. "

1. Sukupuoli?
2. Mikä on suurin unelmasi?
3. Mitä inhoat?
4. Millainen fiilis sinulla on nyt?
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
6. Mistä asioista pidät?
7. Minne haluaisit matkustaa?
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?

1. Tinakenkätyttö - Kaija Koo
2. Pelasta maailma - CMX
3. Luotisade - Uniklubi
4. Elämä on laiffii - Matti Nykänen
5. Crawling through knives - In Flames
6. Suklaasydän - Brita Koivunen
7. "Rhodos, Töysä ja Alavus" (kansainvälinen seikkailusankari nurmosta) - Kari Haapala
8. Not going away - Ozzy Osbourne

[Ei aihetta]Maanantai 14.01.2008 13:42

29.06.07 19:32 <jo`ssu> rakastaisin sua enemmän jos ostelisit mulle lahjoja.


^^mun bella <3 ei parempaa muijaa oo <3

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 12:18

Meille syntyi 13.11.2007 klo 19.21 pikkuinen tyttö <3

Painoa neidillä oli 3060g, pituutta 50cm ja päänympärys oli 34cm.

Neiti on todellinen enkeli <3

Äidin ja isän rakkaus <3

ja koko perhe voi oikein hyvin!