IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

No en ehkä revennySunnuntai 20.09.2009 02:58

Miehen kasvatusohjeet:

1. Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää siitä
huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman omistajaansa.

2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki
eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla jopa allergisia niille.

3.Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat.
Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta
riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on
helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.


4. Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat. Jos haluat vain
tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja haukkumaan
vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen suomalainen perusmies. Jos taas
tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle asetettava vaatimuksia
Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja suhteellisen
lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia,
niillä on mm. taipumusta karkailla.
Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen tarkoitetut miehet
vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme erilaisia nk
seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää
mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan
vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään
ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään
koulutukseen.

6. Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua
kiinnostavia seikkoja.

8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten
omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja
rokotettavaksi.

10. Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa,
jotta se pysyisi tyytyväisenä.

11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa.
Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua
sinuun.

12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten
sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät
kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat
hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan
ymmärrä puhettasi.

14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa
Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu, hanki
uusi mies.

15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen
kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä
miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.

Tänks Eizu :)Sunnuntai 24.05.2009 23:26

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.05.2009 23:26

On nyt blondi myös ulkoa päin :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.05.2009 21:16

Ussan koe meni ihan kivasti, tänään PITÄIS alottaa lukeen bilsan 2:seen ku koe on perjantaina :s

Kävin ottaan kielikorun :DKeskiviikko 29.04.2009 21:38

olisin voinu voittaaSunnuntai 08.02.2009 22:06

Pelattiin Tindenkaa monopolii ja mä melkein voitin :_D
Mulla oli melkein kaikki ne jutut mitä voi ostaa ja sit mä kuitenkin olin rahaton :<
eikä mulla ollu vara rakentaa taloja ja niit hottelleja ._.
Sit lopuks mä jouduin tekeen velkakirjan Tindelle -___-''
Monopoli on ihan tyhmä peli !

[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 18:11

vitsi löysin meijän kaapista rasiallisen jotain keksejä ja ne oli aika hyvii :D:D

[Ei aihetta]Tiistai 20.01.2009 21:34

tehään tikuista asiaa ja väännetään rautalangasta

:_D

Kiitos kaikille jotka muisti mua :)Sunnuntai 18.01.2009 18:15

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.01.2009 19:12

"Toi sun logiikkas sopii ainoostan sulle"

Kiitos Nöörä :)

ps. Aino on Orava ;)
« Uudemmat -