IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 08.06.2006 01:31

Anna syntyi uudelleen maailmaan eräänä loskaisena päivänä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli iso ja he eivät nähneet nälkää. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen hampaistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan lemmikkeläimet, niinpä harrastukseksi tuli rakkaus.

Anna kehittyi kolmannellakymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Typeryydestä johtuen hän oli todella pahamaineinen. Lempiruokaansa hevosenmaksaa hän sai työskennellen lapsinäyttelijänä.

Anna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän käyttää lääkkeenä.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.