IRC-Galleria

Apukuski

Apukuski

1-8-4-3-6-5-7-2

Cape Fear 28.7-30.7Maanantai 31.07.2006 00:47

Olipahan taas meiningit. Auton kanssa oli mennessä samoja ongelmia ku pieksämäellä käydessä+ toinen etupyörän laakeri ääntää aika pahasti. Onneksi ei ollut tuon pitempi matka. Sattu ja tapahtu kaikennäköstä Psychobillymunkki a.k.a. Elektro-sami Lost boysista oli mukana mutta se joutu lähteen kesken kaiken pois ku joku latas sitä ilman syytä keskelle taulua. Sairaalareissu ja toinen silmä kokonaan ummessa. Ambulanssi vieraili paikalla muutenkin ahkerasti. Oli sormee poikki ja kaikkee muuta "pikku"juttua. Kaljaa/viinaa tuli juotua rutkasti ja tuttujen kanssa puhuttua paskaa. Bändeistä Streamline59 tuli rokattua perjantai-iltana. Lauantain Melrose meni taas ihan totaalisesti ohi. Lauantaina oli kisailuja perinteiseen tyyliin ja perinteisesti samat voittajat ku aina ennenkin. Sillä erotuksella että meidän pojat veti köydenveto-kisasta pytyn tallille, JEEE. Meikäläinen on sen verta köykänen kaveri että en joukkueeseen mahtunu mutta kannustin raivoisasti. Tuli sitten humalapäissään myytyä Valtterin alta vanteet ens viikonloppuna pitäs tonne etelä-suomeen nekin viedä. Sen lisäksi valtterille löyty ostajaehdokas. Lauantai on muutenkin vähän hämärän peitossa joten paljoa ei nyt tarinaa lähde. Sunnuntai meni elpyessä ja odotellessa että promillet laskee ja pääsee kotia. Olin melkeen viimenen joka lähti. Porukkaa oli pikkusen ujo 700 ja autojakin n.160. Kuvia löytyy taasen lisää tuolta photobucketista jahka ne sinne saan niin linkki lämästään tähän loppuun.

http://s53.photobucket.com/albums/g68/apukuski/Cape%20Fear%202006/

Ens viikonloppuna onkin sitten eri tapahtuma joka päivälle, Lähen perjantaina Tuusulaan Jampan luo ja sieltä käsin käydään stadin cruisingissa, lauantaina mennään somerolle Night before pick-nickiin ja sunnuntaina ite pick-nickiin. Siitä sitten lisää taas ens viikolla

Only 1 day to goTorstai 27.07.2006 13:37

Huomenna tosiaan alkas sitten toi cape fear meeting mikä tietää armotonta kaljan kippaamista, rock 'n' rollia, hyviä kavereita ja tietysti jenkkiautoja. Tuolla sitten aina sattuu ja tapahtuu, siitä sitten lisää Darrasta selvittyäni.

Darroista puheen ollen käytiin mehukattiMatin kanssa kattomassa eilen Keuruulla Dodge Dart 4d vm.1969 Kasikoneen papereilla. Oli ihan helevetin hyvä! Nyt pitäs tuo Valtteri saada pois alta että sais ostettua ton unelma Dartin. Auto on siis ilman konetta ja laatikkoo mut ne löytyy jo tuolta jampan tallista etelä-suomesta. Siispä Nyt kirjoittamaan auto ilmotuksia
Joo järkättiin tosiaan poikain kanssa tossa "pieni"muotoset Grillikinkerit. Menin jo torstaina paikanpäälle rakentamaan lavaa ja siivoilemaan. Saatiin jo torstaina loistokkaita ideoita, mm toi rebelkoivu, Ku paikalla ei ollu lipputankoa niin päätettiin sit karsia yks koivu ja laittaa lippu sinne =) Kaikkee sitä selvinpäin keksiikin. Torstai ja perjantai iltana otettiin ihan vaan ujosti kaljaa, muutama tölkki paskaa puhuessa. Lauantai olikin sitten varsinainen bilepäivä. Käytiin hakemassa Pate ja osa Willien kamoista Vuorelan rampilta jo puolenpäivän aikaan. Oli vähä heikkovointisen näkönen kaveri edellisillan Kalle Päätalo keikan jäliltä. Pikkuhiljaa jengi alkoi valua paikalle hienossa säässä. Väkeä oli paikalla n.50-60 henkee eli just passelisti. Illan ensimmäinen bändi oli Peter Punk & Lost boys Poijat veti kerrassaan loistokkaan keikan ja yleisössä slämmäiltiin suht siivosti. Toisena soittovuorossa olikin sitten Wild Willie & Big deal, joka veti tapansa mukaan aivan mahtavan setin. Koko keikan melkeen jaksoin rokata kerralla alusta loppuun. Pari juomataukoo toki joutu pitämään. Illan aikana sattu ja tapahtu taas kaikennäköstä. Paikkoja ei särkynyt mutta porukka teloo itteensä ja toisiaan enempi ja vähempi. Tuloksena oli yks musta silmä, Grilliritilän kuvio palaneena 1 käsivarressa ja 1 ahterissa, yks nyrjähtänyt nilkka ja lukuisa määrä mustelmia. Sitä sattuu ja tapahtuu ja sattuu kun tapahtuu =) Ei kenenkään kuitenkaan tarvinnu ainakaan eilen vielä hospoon lähtee.. Saatiin vähä massia takasikkin päin että eiköhän sitä ens kesänäkin järjestetä ku tuli tehtyä niin hyvä lavakin että ei ehken raaski purkaa..

Ens viikonloppuna oiskin sitten Cape Fear Meeting ja sen kyllä tietää mitä siellä touhutaan. Mutta siitä lisää sitten ensi viikolla.

kuvia ja videoita kinkereistä löytyy osotteesta:
http://s53.photobucket.com/albums/g68/apukuski/

Big Wheels, pieksämäki Sunnuntai 16.07.2006 23:13

Kohta puoleen pitäs pistää Valiantin nokka kohti pieksämäkeä muun letkan mukana. Meinasin päivän keskittyä kuvaamiseen ja tuttujen kanssa turinointiin jos sitten iltabileissä riipasis vähän olutta nassuun.. Tarinaa siis huomenna tai maanantaina.. (tämä alku ei näköjään lähteny eka kerralla =) Kirjoitettu lauantaiaamuna)
Joo tulipahan tosiaan käytyä, lähettiin aamulla kello 9 pottukellarin edestä 18 auton letkassa kohti pieksämäkeä. Menomatkalla loppu ensin bensa ja 100metriä ennen aluetta hirtti jarrut kiinni ihan totaalisesti. Siinä koeteltiin taas uskoa harrastukseen, jonniin verran vitutti nimittäin hetken jäähdyttyään jarrut rupesivat toimimaan ja sain nilkutettua auton Moparkerhon parkkiin. Päivä puoli meni kuvatessa ja jampan&venturan kanssa aluetta kiertäessä ja tuttujen kanssa höpistessä. Koko päivä tuli pälätettyä mutta kertaalleen menin jopa minä hiljaiseksi. Sen aiheutti 426 Superstock max wedge moottori. Jotka eivät asiasta ymmärrä, niin on kohtuu harvinainen motti näillä leveysasteilla. Cruisinki osasto meni chryslerin kyydissä 250 muun auton kanssa.

Cruisingin jälkeen ajoin valtterin veturitallien parkkiin ja rupesin juomaan kaljaa armottoman tietoisen siitä tosiasiasta että tänään odottaisi jarrujen purkaminen. Tuttuja oli parkissa paljon ja aika meni taas kuin siivillä paskaa puhuessa. Kuulimpa valtterista hyviäkin juttuja koneeseen on nimittäin tehty täydellinen koneremppa jonka jälkeen autolla on ajettu vain 1tuhansia kilometrejä, tämä on siis arvio. Jossain vaiheessa siirryttiin sisätiloihin jossa oli bändejä soittamassa. Soitanto puolen katseleminen ja kuunteleminen meni taas aika ohi niin paljo riitti tarinaa. Streamline59 kävin kuitenkin rokkaamassa.
Tänä aamuna sitten odotti se jarruremppa onneksi oli vähän apua niin ei lähteny ihan niin pahasti järki. Jarrut saatiin pelaamaan jotenki ja alettiin raahustaa Kuopiota kohti.
Tiedossa on siis lisää remmontia valtteriin.
semmonen oli siis tämä reissu ens viikonloppuna oiskin sitten koko kesän odotetut grillibileet. Niistä sitten likempänä lisää.

JEEEEEEEEETorstai 13.07.2006 16:59

Tuli huippupäivä. mikään ei oo niin mieltä ylentävää ku tuore leima auton papereissa =D
Illaksi mökille ja huomenna vähän cruisaamaan ja lauantaiaamuna nokka kohti spankhilliä..

jaa-aTorstai 13.07.2006 04:04

Saas nähdä tuleeko tästä hyvä vai huono päivä. Päivä on hyvä jos valtteri menee leimasta läpi, ja vitutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla jos ne äpärät taas keksii jotain. Päivällähän tuon sit näkee.
Viikonloppuna ois Big Wheels pieksämäellä ja sinne on pakko päästä omalla autolla ja myös mennään vaikka sitten puuhakilvillä...

Crony's bar 2WeeTiistai 04.07.2006 23:15

Olipahan taas kerran synttärit. Alotettiin lepposasti boolilla ja salaatilla ynnä perinteisellä paskanjauhamisella. Partisen Jani ja Kuosma tuli melkeen ajoissa paikalle. Herrat ilmesty vähän ennen kaheksaa mutta kun kysessä oli trubaduuri keikka niin kerkesivät ihan hyvästi. Pojat oli heit sillä asenteella että Jani on keikalla ja marko vetää Passoa.. Eli huonot jutut alko heti.
Join alkuillan kaikennäkösiä tyttöjen juomia (viinipohjasia drinksuja jne) sitten päästiin asiaan ja ruvettiin juomaan oikeesti viinaa. Fisuja tuli juotua taas kerran rutkasti (kuten kuvastakin näkyy)
Partinen veti taas kerran loistavan keikan jonka jälkeen kipattiin lisää viinaa.. Kumma kyllä ei tullu ees kova darra...

Taas kerran..Sunnuntai 02.07.2006 00:10

Futista on tullu katottua pitkin kesäkuuta ja sydämmeni sykkii englannille. Ja taas kerran tuli pilkuilta takkiin :( nyt joutuu sit vetämään vähä tanakammat kännit ku mitä oli suunnitellu että vitutus/masis häviä....

Juhannus 19 -25.6Maanantai 26.06.2006 14:22

Eipä tullut valtteri vieläkään kuntoon. Reissuun lähettiin näin ollen käyttis opelilla. Maanantaina meitä lähti paikanpäälle itseni lisäksi reetta ja anniina. Alkuviikosta ei tapahtunu oikeestaan mitään koska vaan otettiin relasti, syötiin ja pelattiin mölkkyä.. Keskiviikkona Mikko tuli paikalle ja siinä sitten illan kähmässä paskaa puhuessa ja kaljaa juodessa meinas ruveta humaltumaan. Siitä se ajatus sitten lähti. Ei selvinpäin oloa vasta kun sunnuntaina. Viikonloppu meni oikeen rattosasti koska porukkaa alko lappaan torstaina ja joka mökki oli täynnä porukkaa. Suurin osa ajasta meni kuitenkin Varkauden porukan kanssa sekoilessa. Uusia tuttuja tuli siis jälleen lisää. Ihan ilman haavereita reissu ei menny koska James sai julkean kokoisen haavan jalkaansa ja joutu jättään pidot kesken. Baarissa käytiin koko viikonloppuna vain pariin otteeseen ja sillonkin vaan Syvärin kunkun terassilla. Kaikkee hauskaa sattu ja tapahtu jotka näin kirjotettuna ei oo niin hauskaa. Se pitää olla itse kokemassa. Pitänee ens vuonnakin suunnata tuonne Tahkolle jussia viettään.
Olo on vieläkin aika kaamea ja ens viikonloppuna pitäs lähtee jo taas tien päälle. Nyt vaan pitää saada Valsun jarrut kuntoon niin voi laittaa Opelin remppaan..

TahkoMaanantai 19.06.2006 12:46

Tänään sit pitäskin lähtee tuonne Tahkolle Juhannuksen viettoon. Kyllä Juhannuksen viettoon mökki ku on koko viikoksi.. Pikku Valtterin korjausoperaatiot tähän päivälle ja sitten on the road.. Viikon päästä sitten lisää siitä..