IRC-Galleria

ArtificialHeart

ArtificialHeart

Uus levy on kuunneltavissa Spotifyssä! Nyt niitä biisejä jakoon!! :) Tänään muuten Porin Montussa nostamassa aitoa Karhua w/ COC ...
Euroopan modernin metallin ykkösnimi Heaven Shall Burn saapuu ensimmäiselle omalle klubikeikalleen Suomeen. Keikka järjestetään keskiviikkona 20.3. The Circuksessa, Helsingissä. Kotimaisina vahvistuksina mukana nähdään Pain Confessor, joka julkaisi syksyllä kauan odotetun uutuuslevynsä ja kotimaisen metalcoren kärkikastiin kuuluva Artificial Heart, jonka debyyttialbumi julkaistaan alkuvuodesta.


Heaven Shall Burn on viime vuosina noussut suureen suosioon ympäri maailman ja kuluva vuosi onkin ollut yhtyeen kiireisin koskaan. Vuoteen on kuulunut keikkoja lähes jokaisessa maanosassa, sekä esiintymisiä Euroopan isoimmilla metallifestivaaleilla, usein jopa pääesiintyjän osassa. Suomessa bändi on käynyt kaksi kertaa aiemmin; ensimmäisen kerran Ilosaarirockissa 2008 ja toisen kerran loppuunmyydyssä Nosturissa As I Lay Dyingin ja Suicide Silencen kanssa 2010.


Illan avaavat kotimaiset, Spinefarmille levyttävät hämeenlinnalainen Pain Confessor ja pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva metalcoretulokas Artificial Heart.

KEIKKA:

HEAVEN SHALL BURN (GER), Pain Confessor, Artificial Heart

Ke 20.3.2013, THE CIRCUS, Helsinki (k-18)
Liput myyntiin pe 21.12.2012.

Liput: 20€ ennakko (www.tiketti.fi) 22€ ovelta, jos lippuja vielä jäljellä.

LÄHDE: http://kaaoszine.fi/heaven-burn-suomeen-maaliskuussa/

Laadukasta Suomalaista Deathcorea!!?Perjantai 14.12.2012 23:21

427963_10151058421348597_559926763_n.jpg

Tämä on kaikille Deathcore- diggareille, olkaa pahoja ja KÄRSIKÄÄ;

PISTÄKÄÄ JAKOON FRENDEILLE, BLOGEIHIN, SEINILLE jne.....


Kuuntele koko EP: http://kaaoszine.fi/ennakkokuuntelu-assemble-chariots-sulphur-voids-ep/
LIKEE Facebookissa: www.facebook.com/assemblethechariots
Liity IGssä: Assemble the Chariots

.....

Näitä miehiä tulet näkemään/kuulemaan myös Artificial Heartin keikoilla 2013.......
<rock>
Ostakaa levyä (RAJOITETTU 500 CD:n PAINOS); http://shop.soundcheckhollywood.com/products/circle-of-contempt-entwine-the-threads-ep

Tulkaa keikalle Helsinkiin ens vuonna COC+AH+CHEO ; http://www.facebook.com/events/302014966582613/


Teaseri Maaliskuussa 2013 julkaistavan täyspitkän albumin kappaleesta "Paradox of a Liar";



Kertokaa mitä mieltä uudesta vokalistista Saku Vainiosta! Mitä mieltä ootte Studio Fredman soundeista! :)

Musavideo tulee Tammikuun alkupuolella, ja levy pihalle Maaliskuussa...

LEVITTÄKÄÄ TEASERIA FRENDEILLE, FB SEINILLE, BLOGEIHIN, where ever.

Vuonna 2013 Artificial Heart palaa kunnon rytinällä keikkatauolta takaisin lavoille täysin latautuneena, Maalis/Huhtikuulle suunnitteilla erittäin kattavaa Suomen kiertämistä!!! VIHDOIN!

Ensimmäinen ensi vuoden keikka mikä on varmistunut;

373266_302014966582613_1206172194_n.jpg

1.2.2013 - HELSINKI, ON THE ROCKS (K18)
w/ CIRCLE OF CONTEMPT & CHEO
FB EVENT; http://www.facebook.com/events/302014966582613/

LISÄÄ UUTTA MUSIIKKIA JA UUSIA KEIKKOJA TULOSSA PIAN! <emo>

Kiitos kaikille! <rock>

- AH <3

" Have Heart, Have Faith "
KAUPPAAN TÄSTÄ;

http://artificialheart.bigcartel.com/
http://artificialheart.bigcartel.com/
http://artificialheart.bigcartel.com/

Näin alkuun myyntiin kaksi unisex paitamallia!
Siis jäbille sopii hihattomaksi paidaksi ja muijille toppina. :)
Toivottavasti tykkäätte! <3

OWL_INSTA.jpg

the "OWL" - 20€
ADRIANA_INSTA.jpg
the "Adriana" - 20€


TILATKAA HYVISSÄ AJOIN VIELÄ KUN KAIKKIA KOKOJA RIITTÄÄ!!!

KIITOS kaikille jotka tukee meitä! &lt;rock&gt;

Kertokaa meille mitä mieltä ootte ja millaisia paitoja/muuta merchiä haluaisitte meiltä jatkossa...

HAVE HEART EVERYONE! <3
Palataan viimein keikkatauolta tosi toimiin!!!

VIIMEKSI OLI KORONASSA TURPASAUNA TÄYNNÄ, ja täyskaatoa haemme TÄLLÄKIN KERTAA! :))

FOR THE IMPERIUM (Warner Music Finland)


ARTIFICIAL HEART (Spinefarm Records)


KAIKKI INFOT KEIKASTA LÖYTYY NAAMAKIRJAN PUOLELTA;

http://www.facebook.com/events/227185737408193/
http://www.facebook.com/events/227185737408193/
http://www.facebook.com/events/227185737408193/

Tulkaa kuunteleen uunituoreita biisejä ja toivottamaan uusi puhdas vokalistimme Saku Vainio bändiin! &lt;rock&gt;
TÄLLÄ VIIKOLLA HELSINGISSÄ ! ! ! &lt;rock&gt;

541077_3532268862013_1131007861_33454730_958766813_n.jpg

FB EVENT: http://www.facebook.com/events/266884230066911/ <- Share/Like skaba on käynnissä jossa jaetaan ilmaisia lippuja!

Tilaa lippusi ennakkoon: http://www.tiketti.fi/Core-O-Rama-GLORIA-Helsinki-lippuja/15395

Myös ovelta saa lippuja!!!

CU THERE OR BE A SQUARE! :D
YO!!! Viikonloput kaikille ja sitä rataa... ;) Korkatkaa maltilla!

Tänään on perjantai 13:sta päivä, todella ikävää epäonnea ja onnettomuutta siis kaikille!!! &lt;rock&gt;


Tämän epäonnen päivän kunniaksi Artificial Heart soittaa extra-pitkän setin Järvenpään, Koronassa! Seuranaan Trakooma & Four Punch Letdown. Kaikki bändit ovat Keski-Uudenmaalta, joten tämä on 100% local support show...

JOS SIIS DIGGAILET RASKASTA MUSIIKKIA, JA ASUT ALUEELLA TUUSULA-KERAVA-JÄRVENPÄÄ-KORSO-MÄNTSÄLÄ-NURMIJÄRVI-jne, sekä satut vieläpä olemaan täysi-ikäinen etkä ole vielä opäonneksesi hukannut kaikkia rahojasi niin tule paikalle nimelliseen 4€ hintaan!

373042_258613767566191_254084907_n.jpg

! ! Showtimes 21:00-24:00 ! !

Keikan järjestää KURA RY, eli Keski-Uudenmaan Raskaan Musiikin Yhdistys. Alla virallinen KURA RY:n tiedote keikasta ja pientä nippelitietoa bändeistä:

" Perjantaina 13.4. mäjähtää! Koronan lavalla nähdään raskaan musiikin ystävien iloksi tiukkaakin tiukempi lineup:

Artificial Heart (http://www.facebook.com/artificialheartofficial)

Suomen yksi kirkkaimpia metal/hardcore-lupauksia, Artificial Heart, palkittiin Finnish Metal Expossa "Vuoden Demo / Omakustanne"-palkinnolla. Loppuvuodesta 2012 yhtye julkaisee suuresti odotetun kokopitkän debyyttialbumin Spinefarm Recordsin kautta.


Trakooma (http://www.facebook.com/Trakooma)

Trakooma on teknistä death metalia soittava yhtye, joka on tunnettu intensiivisistä live-esiintymisistä ja virtuoosimaisesta soitannastaan. Helmikuussa 2011 yhtye julkaisi ensimmäisen kokopitkän "Demented Brutality" nimisen omakustannealbuminsa, joka on saanut maailmanlaajuisesti hyviä arvosteluja.


Four Punch Letdown (http://www.facebook.com/FourPunchLetdown)

Nurmijärveltä ponnistava Four Punch Letdown on groovaavilla riffeillä höystettyä rock/metallimusiikkia soittava nelipäinen yhtye. Elokuussa 2011 julkaistun "Rule The Moment" demon lisäksi bändi on työstänyt tuoretta materiaalia talven yli. Lavalla nähdäänkin varmasti mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa.

Kattaus on vähintäänkin kuin musta kissa ylittämässä tietä!
Don't push your luck, BE THERE!

Show: 21 - 24
K-18

Liput 4 € + narikka

... niin, ja järjestäjänä tietenkin Keski-Uudenmaan Raskaan Musiikin yhdistys, KURA ry. (http://www.facebook.com/kurary) "

CU THERE HOMIES!!!!! ;) Kaikille muillekkin sopivan märkää ja chilliä viikonloppua!! -AH <3
ÄLÄ MISSAA TÄTÄ!!!

wmDRQ.jpg

20.-21.4. järjestettävä kaksipäiväinen Core-o-Rama -festivaali tarjoaa yleisölle huippukattauksen kotimaista core-metallia Kulttuuriareena Glorian lavalla. Perjantain pääesiintyjänä on kovassa nosteessa oleva eurooppaakin kiertänyt One Morning Left, joka julkaisi debyyttialbuminsa viime kesänä. Lauantaina pääesiintyjän paikkaa pitää piakkoin uuden levynsä julkaiseva porilainen Circle of Contempt. Metalcore on 2000-luvulla syntynyt raskaan metallin alalaji, joka on kerännyt huimasti suosiota nuorten keskuudessa viime vuosina. Raskaille riffeille perustuvat kappaleet yhdistelevät puhdasta laulua perinteiseen metallin rosoiseen huutoon.

Tapahtuma on ikärajaton, mutta yläkerrasta löytyy rajattu anniskelualue.
Perjantaina ovet aukeavat kello 20:00, ja lauantaina 19:00.


★ ★ ★ ★ ★

Perjantain esiintyjät:

One Morning Left, ARF, The Skyline ja Horsecore

Lauantain esiintyjät:

Circle of Contempt, Artificial Heart, CHEO ja Drop the Pilot

Lisäksi lauantaille valitaan yksi esiintyjä KaaosZine.fi -sivustolla käytävän yleisöäänestyksen perusteella.

1-päivän lippu maksaa 8€ ja 2-päivän lippu vain 12€.

TILAA LIPUT: http://www.tiketti.fi/Core-O-Rama-GLORIA-Helsinki-lippuja/15395

LIITY YHTEISÖÖN: Core-O-Rama vol. 1 @ Gloria, Helsinki 20-21.4.2012

FB EVENT: http://www.facebook.com/events/266884230066911/


NÄHDÄÄN SIELLÄ!!! :)