IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 26.09.2023 10:36

Pääsin liiketaloudenperustutkintoon. Alkaa ensiviikolla. Ihan kivat fiilikset, muuta tavoitetta ei ole kuin mennä se läpi.

[Ei aihetta]Tiistai 19.09.2023 15:50

Enpä sit jaksanutkaan mennä takasin ulkotyöryhmään. Huomenna olisi koulutushaastattelu ammattikoululla, merkonomi. Ihan ok mielin siihen, jos pääsisi pitäisi hommata jostain työssäoppimispaikka. Tutkinto ja elämänkokemusta samalla on hienoa. Vasta 37-vuotias olen niin, kyllähän tässä vielä voi saada rataa käännettyä.

Ilman alkoholia olen ollut jo melkein kaksi kuukautta, diabeteslääkitys tuli. Ensi viikolla on diabeteshoitaja. Tänään kävin a-klinikalla. Käyn kerran kuukaudessa a-klinikalla, tulee hyvä tavoite aina kerrallaan olla selvinpäin sen ajan.

Partio myöskin alkaa ensiviikolla. Tutustumme jokaisenoikeuksiin ensi tapaamisella. Ohjelmaa katsottuani huomasin, että se ainakin on jo entuudestaan tuttua, sen verran paljon olen Partiossa ollut ja muutenkin eräjormaillut elämässä. Srk-vapaaehtoishommat alkaa Salon markkinoilla, olen jakelemassa Srk-teltassa kahtena päivänä kaksi tuntia hernekeittoa.
Ihan hyvillä mielin lähden tähänkin hommaan mukaan.

[Ei aihetta]Torstai 07.09.2023 14:02

En päässyt tukihenkilökoulutukseen, mutta Partion aikuisryhmään pääsin. Voipi olla että siitä lähtee partiopolku. Olen innostunut.

Ulkotyöryhmässä alan ensiviikon keskiviikosta tehdä kahta päivää viikossa.

Lisäksi on seurakunnan vapaaehtoistyötä.

Käyn diabeteshoitajalla, sokerit olivat 12 ja sain lääkityksen kakkostyypin diabetekseen.

A-klinikka käynti on tässä kuussa kanssa.

[Ei aihetta]Perjantai 01.09.2023 03:03

Sunnuntaina tulee kuukausi ilman alkoholia.

En päässyt kouluun, mutta elintottumuksia voi aina parantaa ilman koulujakin. Ehkä ei olisikaan ollut minun alani.
Lähetin työnohjaajalle viestiä tonne Ulkotyöryhmään ja aloitan siellä uudestaan. Siellä olen ollut viime vuodet.

Paino on laskenut viitisen kiloa olen syönyt tasaisesti.

Tukihenkilökoulutus on hakusessa, kun saadaan joskus sinne ryhmä kasaan. A-klinikalla aloin käydä ja sitäkin kautta voi saada vapaaehtoishommia. Aion myös vielä joskus, ehkä vasta 40-vuotiaana käydä kokemusasiantuntija-koulutuksen.

Huomenna synttärit, täytän 37-vuotta. Joista 10 vuotta on mennyt hukkaan ja 10 vuotta sairastellessa. Järkevä olin noin täysi-ikäiseksi.

Työkokemusta ei ole. Mutta olisi kiva hankkia.

[Ei aihetta]Torstai 24.08.2023 15:33

3 viikkoa ilman alkomahoolia, olo mitä parhain.
Paino tippunut jo viis kiloa.

Kävin tänään Etapin tukihenkilökoulutus-haastattelussa, ryhmää ei ehkä tule, koska on niin vähän hakijoita.
Kävin myös a-klinikalla ja alan käymään siellä kerran kuukaudessa.
Kouluhaastattelussa kävin 14.8. ja lupasivat parin viikon sisään ottaa yhteyttä.

Fiilikset on ihan ok. Varasin reissun Nouseva mieli-yhdistyksen kanssa, hinta 0 euroa kaksi yötä laivalla ja 4 tuntia ruotsissa. MPK-yhdistyksen kurssille hain Turkuun samalla viikolla, se on koulututtajan koulutus.
Peruin yhden kurssin koska se oli Niinisalon varuskunnassa ja sinne on vähän matkaa. Aion parantaa peruskuntoa ja mennä johonkin kenttäkurssillekkin tuonne vapaa-ehtoiseen maanpuolustus jutskaan.

Kahvia menee paljon, saan silti iltaisin unta. Aamuisin heräilen liian aikaisin, pitää pystyä valvomaan illalla pitempään.

10 päivää ilman alkoholiaSunnuntai 13.08.2023 15:33

3.8. pistin korkin kokonaan kiinni, paino laskenut jo muutaman kilon.

Huomenna on kouluhaastattelu ja tiistaina menen tutustumaan partiolippukuntaa jos pääsisi huoltajaksi. Olin lapsena ja nuorena 10 vuotta partiossa. Ensi viikolla alkaa koulu jos pääsee, vuoden koulutus. Hoiva-avustaja. Itsellä ollut psykoosi 2012 ja tuota alkoholinkäyttöä ollut aina. Muuta kuin alkoholia en ole käyttänyt, en edes rauhottavia tai cannabista.

Kaljottelu lihottaa itseä, aina kun lopettaa lähtee nopeasti kiloja.
Pitäsi pystyä olemaan aloittamattakaan.

Jos ei kouluportit aukea, on vapaaehtoistyöhön koulutushaastattelu kanssa johon ajattalen myös siinäkin tapauksessa mennä vaikka kouluun pääsisinkin. Tukihenkilö koulutus on koulutus että voi olla päivystävässä puhelimessa ja sillee.

Lukio on jätetty jäihi, ehkä vielä. Pänttääminen ei oikein sujunut nuorena ja nyt ei pysty edes lukemaan proosaa niinkuin nuorena vielä pystyi.

Alkoholin käytön lopetusPerjantai 04.08.2023 07:31

Eilen päätin lopettaa kaljottelun, nyt on ihan hyvä olla. Menee vielä viikkoja ja kuukausia ennen kuin alkaa olla normaali olo, sen verran kauan kaljotellut.

[Ei aihetta]Lauantai 29.07.2023 08:28

Hankin Vilppaan kausikortin, tarttee käydä koripallomatseissa kauden aikana. Samoin aion hankkia eläkeläisen liikuntakortin niin pääsee uimaan joka päivä. Ruveta kävelemään tonne Pahkavuoren pururadalla.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.07.2023 07:33

Pääsin tukihenkilökoulutuksen valintahaastatteluun, se on pieni haastattelu mutta kaikki kokemus on plussaa. Tukihenkilö on esim puhelin tai chattipäivystäjä jos jonkun tarvitsee avautua akuuteissa kriiseissä.

Lukio on pitempi projekti, alottelen kielillä. Työpaikka olisi kiva vielä, hainkin prismaan töihi, olisi hauska tehdä keskellä keskellä yötä jotai tavaraoiden laittoa paikoilleen tai jotain se on koko yön auki. Myöskin kassalla olo kiinnostaisi. 800 euroa saaa tienata eläkkeen lisäksi kuukaudessa.

HuonekasvitLauantai 22.07.2023 12:38

Isältä olen perinyt kasvienhoidon, teini-ikäisenä oli pihahommissa meidän omakotitalomme pihalla ja mökillä. Myöhemmin isällä on kerrostalossa ollut kasveja.

Itse hankin ensimmäisen ''palmuni'' jo 2013- ja se on vieläkin hengissä.
Huonekasvini