IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 02.09.2008 02:41

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi paketin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneeksi muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sen olevan tyhjä. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

JUNNUN YLLÄRI BILEET!!!!!!<3Sunnuntai 24.08.2008 02:29

Pelleimpii ei oo kutsuttu! NO EI :D
Kova meno :D!!!!!!!<3
WHOOO!"!!!!!!!!!!!!!!!!!&lt;sydän&gt;

Haven't we had a LOT of fun !? :)Perjantai 08.08.2008 14:50

1.8.2008 Friday: Séré's B-Day Party was a BLAST!!&lt;sydän&gt; Kaikki paikalla olijat tietävät kyllä mikä meno oli kelläkin ;) Mul oli ainaki meno pääl ;D

2.8.2008 Saturday: Virgin Oils - Club Diamonds partyyy ;) Oli huBaa :D K-20 Clubi-> Mami ja Serenda pokkana sisää... "Good evening, Good evening" :P The music was amazing<sydän>

7.8.2008 Thursday: Gloria Back to School Party - Vittu ku oli kuuma :D "It's gettin' hot in herre" :D
En oo kyl varmaa ikin nähny nii paljo porukkaa Glorias. Mut oli ihan nice :P !

Thanks to all my party friends<sydän>!!

Lov ya'll &lt;sydän&gt;
Jos panet lapsesi päiväkotiin, olet julmuriäiti.
Jos jäät itse kotiin, elät miehen siivellä.
Jos teet paljon töitä, menetät viehätysvoimasi.
Jos teet vähän töitä, menetät työpaikkasi.


Jos käytät meikkiä, kuljet sotamaalauksessa.
Jos et käytä, laiminlyöt ulkoisen olemuksen hoitamisen.


Jos teet vaatimatonta työtä, sinua syytetään kunnianhimon puutteesta.
Jos suoritat vaativia tehtäviä, olet työsi kanssa naimisissa oleva pyrkyri.


Jos näytät tunteesi, olet itkupilli.
Jos hillitset itsesi, olet jäävuori.


Jos olet vielä 25-vuotiaana naimaton, et kai enää saa ketään.
Jos menit naimisiin nuorena, sinun oli kai pakko mennä.


Jos olet auttavainen, sinua käytetään hyväksi.
Jos välität vain itsestäsi, olet kylmä ihminen, joka ei pysty yhteistyöhön.


Jos olet puoleensavetävä, viet ystäviesi miehet ja mielenrauhan.
Jos et näytä miltään, kukaan ei välitä sinusta.


Jos olet älykäs, älä vain näytä sitä.
Jos et, niin sinun on oltava vähintään viehättävä.


Jos tulet flunssaisena töihin, tartutat kaikki.
Jos jäät kotiin, pinnaat pienimmästäkin syystä.


Jos käytät minihametta, häiritset miespuolisten työkavereiden työrauhaa.
Jos käytät maxia, olet vanhanaikainen ja sinulla on rumat sääret.


Jos olet maanantaisin väsynyt, kuiskutellaan, että kotona menee huonosti.
Jos olet raikkaan virkeä, kuiskutellaan, että hyppäät vieraissa.


Jos lähdet helposti ulos, olet kevytkenkäinen.
Jos jäät mielummin kotiin, olet nynny, joka ei ymmärrä nykymenosta mitään.


Jos sinulla on hyvä viinapää, juot muut pöydän alle.
Jos et kestä viinaa, et kuulu porukkaan eikä sinusta ole mihinkään.


Jos et anna seksiä,olet pihtari.
Jos annat seksiä enemmän kuin kerran,olet maksullinen nainen.

ÄÄHÄÄ <xD>Maanantai 16.06.2008 19:06

"Hauskin" minulle koskaan tapahtunut juttu. Muutama kuukausi sitten
päätettiin vaimon kanssa mennä Turussa pizzeria Raxiin
syömään. Jonotettiin kassalla, maksettiin ja haettiin paikat ja
alettiin mättämään safkaa naamariin. Niille jotka eivät tiedä, RAX on
tämmöinen "all-you-can-eat" ravintola eli yhdellä kertamaksulla saat syödä jajuoda niin paljon ja niin kauan kuin haluat.
Olin sitten jo viidettä lautasellista pizzaa ja pastaa ja
kanansiipiä kiskomassa sisuksiini ja alkoi maha olemaan TODELLA täynnä - ehkä liiankin. Noh, minulla oli koko päivän ollut hiukan ilmavaivoja, ja nyt alkoi taas mahassa kiertää ja tuntui niin hirveä paine että oli vaikeuksia hengittää.. ja samalla peräpäässä paine kasvoi.
No, ajattelin tietenkin että se on vain kaasua ja voin siinä
huomaamatta päästää pihalle pienissä erissä ilman sen kummempaa hässäkkää...

Mutta ikävä kyllä asia ei ollut niin. Tajusin että minulla oli
räjähtämispisteessä oleva ripuli. Joten nousin pöydästä ja lähdin
vessaan. Siinä vaiheessa kun pääsin perille ja olin lukinnut
paskahuussin oven, paine anaalissa oli jo noussut jo suorastaan raamatullisiin mittoihin. Aloitin "liikkeen" suorittamisen.
Tiedoksi niille naisille jotka lukevat tätä: Selitän pikaisesti mikä
"liike" on. Miehet jostain syystä tietävät mitä heidän suolistonsa
puuhaa minä tahansa hetkenä.. ja kun tulee tyhjennyksen hetki, alkaa
ennaltamäärätty fysiologisten tapahtumien sarja jota ei voi
keskeyttää missään olosuhteissa. Tässä "liikkeessä" yhtä aikaa lähestytään vessaa, käännetään ruumiin takapäätä kohti WC-pönttöä, tartutaan sormilla housujen vyötäröön vetäen housuja alaspäin samalla kun aletaan kumartua istuma-asentoon. Kaikenkaikkiaan se on hyvinkin sujuva liikesarja joka - oikein tehtynä - johtaa virheettömään paskantamiseen sekunnilleen sillä hetkellä kun perse on mukavasti asettuneena WC:n istuimelle.

No, olin noin puolessa välissä "liikettä", kun satuin katsomaan
lattialle ja huomasin läjän oksennusta kopin nurkassa. Normaalisti tuollainen ei olisi pahemmin haitannut, mutta olin syönyt niin tajuttomasti ja paine suolistossa ja koko vatsan alueella oli niin kestämätön että koin
minulle varsin harvinaisen yökkäys-refleksin. Ja kun tuo refleksi alkoi,
yhdistettynä vatsassa vallinneeseen turvotukseen, neljä
lautasellista pizzaa ja pastaa alkoi nousta ylös uusintaotteluun.
Seuraavaksi asiat etenivät niin nopeasti että tarkka tapahtumien
kulku on hiukan epäselvää, mutta yritän konstruoida ne parhaani mukaan.

Tuona hetkenä kun yrjöt alkoivat tulvia suuhun, huomioni tietenkin
hetkellisesti siirtyi pois takapään tapahtumista. Eli pysäytyskuvana: Olin
puoliksi kumartuneena paskalle, housut polvissa, ruokatorvi ja suu täynnä
oksennusta. Useimmathan tietävät että yrjöäminen vie keskittymisen
paskantamiselta, aivan sama mitä peräpäästä olisi tulossa pihalle.. se on ilmeisesti joku evoluutioon liittyvä juttu. Paskantaminenhan ei voi tappaa, mutta yrjöäminen vaatii täyden huomion jotta ei tule vetäneeksi tavaraa
keuhkoputkiin ja mahdollisesti tukehdu kuoliaaksi. Joten huomioini
siirtyi... ja sillä samalla sekunnilla, perseeni räjähti kuin varpusparvi.

Jonkinlainen hieman kovempi "tulppa" paksua mutamaista
paskaa ja sen perässä rasvaista ripulia alkoi lentää takapäästäni.
Ahaa, mutta muistakaa - olin vasta puolessa välissä pytyllä siinä
vaiheessa. Ripuliaalto oli niin voimakas, ja osui ilmesesti
sellaisessa kulmassa pystyssä olevan WC-kannen kaarteeseen, että se "kimposi" kannesta ja roiskui ympäri seiniä. Osa paskasta levisi tietenkin istuimelle jonka päälle samassa istuuduin.

No, takaisin oksennukseen. Eli samalla kun ripulit olivat tulleet,
yrjö teki edelleen tuloaan. Siinä vaiheessa kun olin lysähtänyt istumaan
pöntölle, suu oli täyttynyt vastasyödyllä pizzalla. OK, mitä
ihmisruumis yleensä tekee vaistomaisesti kun oksentaa? Kumartuu. Joten
kumarruin. Mutta istuin edelleen pytyllä, joten kumartuminen
aiheutti sen että pääni painui polvieni väliin, suoraan housujeni yläpuolelle.
Ainiin, en tainnutkaan mainita että jalassani ei ollutkaan ihan tavalliset
housut, vaan elastiset pyöräilyhousut. Yhdellä pitkällä yökkäyksellä,
semmoinen kilon verran pizzaa, pastaa, pari-kolme kokista ja pizza-taikinasta tehtyä sämpylää lensivät housuihini.. sisäpuolelle... eikä ulospääsyä lahkeista. Seuraavan muutamaan sekuntiin sisältyi kourallinen
pieruja pari paskapökälettä - ja tapahtuma oli ohi. Ja siinä istuin pöntöllä
housut täynnä oksennusta, selkä ripulissa joka oli kimmonnut
kannesta, roiskunut kolmelle kaakeliseinälle parin metrin korkeuteen..
riittävällä voimalla jotta oli vielä satanut takaisin selkääni niin että paita
oli ripulipisaroita täynnä.

Ja perkele, siellä ei ollut edes vessapaperia. En enää voinut muuta
kuin nauraa. Kuulostin varmaan täysin mielipuolelta sille tyypille joka
samalla tuli vessaan. Hän kysyi kopin ulkopuolelta että "onko kaikki
kunnossa" kun nauroin niin hysteerisesti että sitä ei varmaan erottanut itkusta... mutta rauhoituin sen verran että sain pyydettyä häntä hakemaan
henkilökunnan paikalle, ja tuomaan vessapaperia. Kun sitten joku työntekijä tuli sisään, hän toi mukanaan paperia, mutta ei varmaankaan ollut valmistautunut siihen mitä tapahtui seuraavaksi. Sanoin vain että en edes aio yrittää selittää mitä täällä kopissa on tapahtunut, mutta tarvitsisin useita märkiä pyyhkeitä, ja vaimoni tänne auttamaan. Sanoin hänelle missä istuimme ja hän lähti hakemaan. Tyyppi varmaan kuvitteli että olin kussut housuuni tai jotain muuta harmitonta.

Minuuttia myöhemmin vaimoni tuli vessaan ja kuullosti
huolestuneelta. Selitin hänelle (edelleen pidättäen nauruani) että
oli sattunut pieni vahinko ja tarvitsin apua. Tietäen että minulla oli
joskus aikoinaan käynyt pari "läheltä piti" -tilannetta, hän varmaan oletti
että olin kakkinut hiukan housuilleni ja että hänen pitäisi hakea auto
jotta pääsemme samantien lähtemään. Kunnes pyysin häntä, hän ei varmaan olisi osannut arvata että joutuu hakemaan lähimmästä kaupasta minulle uudet alusvaatteet, uudet sukat, uudet housut, uuden paidan, ja tuossa vaiheessa lahkeet olivat jo sen verran vuotaneet että myös uudet lenkkarit.

Hän alkoi itsekin nauraa kun minä edelleen nauroin, ja kysyi että mitä
oikein on tapahtunut.. ja lupasin kertoa myöhemmin, nyt vain piti hoitaa
vauriopuoli kuntoon. Hän lähti. Ravintolapäällikkö tuli sitten puolentusinan märän pyyhkeen kanssa, ja muutaman kuivankin. Pyysin häntä tuomaan myös mopin ja ämpärin, mihin sain vastauksen että he kyllä hoitaisivat siivouksen jos jotain tarvitsee siivota. Paljastamatta mitään likaisia yksityiskohtia, selvitin hänelle että se mitä täällä kopissa tapahtui menisi sen verran jokaisen ymmärryksen yli että en odottaisi kenenkään joutuvan siihen koskemaan. Sillä hetkellä kaveri vissiin ymmärsti tilanteen
vakavuuden ja meni jopa niin pitkälle että toi paikalle vesiletkun.

Onneksi vessoissa nykyään on melkein aina lattiakaivo, varsinkin kaupallisissa, jolloin paikan siivoaminen on helppoa. Aloin sitten putsaamaan itseäni märillä pyyhkeillä. Kun olin siivousurakan loppupuolella, vaimoni tuli takaisin uusien vaatteiden kanssa ja ojensi ne WC-koppiin, jossa sitten survoin sottaiset kuteet vaatteiden mukana tulleeseen muovipussiin ja annoin sen vaimolle. Siistin vielä itseäni ja laitoin uudet vaatteet päälle, edelleen jumissa WC-kopissa sillä ajattelin että se tästä vielä puuttuisi jos joku näkisi minut strippaamassa.
Lopuksi vielä huuhtelin vesiletkulla koko WC-kopin ylhäältä alas ja
kohti keskellä sijaitsevaa lattiakaivoa. Ajattelin vielä mennä kiittämään
ravintolapäällikköä, mutta kun kävelin ulos, kolme ravintolan
työntekijää seisoi siinä rivissä ja antoi aplodit. Aloin jälleen nauraa niin
voimakkaasti että pelkäsin heittäväni taas laatat, mutta onnisuin
häippäsemään ovesta ulos ja kadulle autolle jossa vaimoni jo odotti.

Että näin! Suosittelisin edelleen RAXissa käyntiä, heillä on varsin
mukava henkilökunta! "

____________________________________________


:DDDDDD

Vahingonilo on paras ilo <xD>

hahahaha

paskatsägä <xD>

29.5.2008Perjantai 30.05.2008 15:23

NoBy on hietsun hanhi jahtaaja ;D

DeBy on hietsun vesipeto :P

NoBy ja DeBy ovat auringon orjia :)

Oli ihana päivä daaling<sydän>

YHDYN ROBERTAAN! Maanantai 19.05.2008 17:24

Niin samaa mieltä.

SICK PERVERTS GO KILL YOUSELVES. YOU'RE NOT MENT TO LIVE. !

18.05.08 18:30 <lohtupenis> oksenna mun kyrpäni päälle ja nuole se!
18.05.08 18:38 <BaBy_D> vittu suhun en koskis kepilläkää saatanan pervo. painuppa takas sinne roskaläjää mist oot tullukki vitu likane sovinistisika


Joo ja tiedän ettei oo pahimmasta päästä mut vittu noit on nii vitusti liikaa! ! ! Puhumattakaa afrikkalaisist. -.-

VAPPU OLI PARAS!<33Torstai 01.05.2008 16:05

"It's okay to be gay, let's rejoice with the boys in the gay way
Hooray for the kind of man that you will find in the gay way
Hooray! For the man!"

-eiks me tota nyt laulettu vittu jonku verran ?

-Nikon, HomoNikon, FÄSSÖNMÄÄNIN SYNTTÄRIIIIT :P

-kuvasta voitte päätellä loput <3

KIITOS:
Niko
Dina
NoRa
Karim
Robyyyyy
Sèrè
<sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän>

Tell me... Maanantai 21.04.2008 18:33

Sano paras puoli minussa niin minä sanon parhaan puolen sinussa <3
Kun olet vastannut tähän kopioi omaan päiväkirjaasi niin tiedät omat parhaat puolesi

Minä... Eeeeihä.... ;)Perjantai 14.03.2008 11:50

A: You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E: Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

****************************************************************
A : You like to drink.
D : You like to drink.
A: You like to drink.
S : Easy to fall in love with.
H : You have a very good personality and looks.
A: You like to drink.

<Damn , i like to drink alot? ;D>