IRC-Galleria

Baroquean_

Baroquean_

You're welcome to my world, dark side of the universe. I'll take you for a spin, the mayhem begins. \,,/

Kissa EI OLE lainsuojaton!Maanantai 04.07.2011 07:19

Kissa ei ole lainsuojaton

Lokakuun alussa voimaan tuleva järjestyslaki korvaa kunnalliset järjestyssäännöt ja muuttaa lemmikkieläinten vapaana pitämistä koskevia määräyksiä. Koirat on pääsääntöisesti pidettävä taajamissa kytkettyinä. Kissoja ei sen sijaan uuden lain mukaan tarvitse pitää kytkettyinä.
Joidenkin kuntien järjestyssäännöissä kissan vapaana pitäminen on aiemmin ollut kiellettyä. Uusi järjestyslaki kumoa nämä säännöt ja sallii kissan vapaan ulkoilemisen. Kissan omistajan tai haltijan on kuitenkin huolehdittava siitä, että kissa ei mene lasten leikkipaikoille, uimarannoille, urheilukentille, toriaikana torille eikä kytkemättömänä kuntopolulle.
Ulkona ilman valvontaa liikkuvaa kissaa uhkaavat monet muutkin vaarat kuten liikenne, myrkyt, väkivalta, taudit ja eksyminen Vastuuntuntoinen omistaja ulkoiluttaakin kissaansa valvotusti aidatulla pihalla, valjaissa tai rakentaa kissalle ulkotarhan.
Eläinsuojelulain ja metsästyslain uudistuttua kissan lainsuoja on parantunut aikaisesta. Vapaana kulkeva tai heitteille jätetty kissa ei ole lainsuojaton. Metsästyslain mukaan kotikissalla on lain suoja koko maassa. Eläimen saa lopettaa vain ja ainoastaan sen omistaja. Kissan tai minkään muunkaan lemmikin liikkuminen yksin ilman omistajaansa ei suinkaan tarkoita, että se olisi villiintynyt. Oman pihansa ulkopuolella kulkevaa kotikissaa ei saa enää tappaa. Kotikissan tappaminen on rikos ja siitä voi tehdä rikosilmoituksen.
Täysin villiintyneen kissan saa metsästyslain mukaan lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden haltija. Käytännössä villiintyneen ja kesyn kissan erottaminen edellyttää, että kissa otetaan kiinni ja sitä tarkkaillaan vähintäänkin muutamien päivien ajan, jotta selviäsi, onko se villi vai vain oppinut varomaan vihamielisiä ihmisiä. Täysin villiintynyt kissa tunnistetaan lain mukaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella. Edellytyksenä on mm. se, että kissa hankkii ravintonsa luonnosta. Joskus kissaa syytetään hyvin yksipuolisesti lintujen tappamisesta. On otettava huomioon, että kissa ei ole ainoa eikä edes kovin merkittävä uhka linnustolle. Arvioidaan, että pelkästään (alati kasvava) liikenne tappaa Suomessa 2-5 miljoonaa lintua vuosittain.
Heitteillä oleva tai kotoaan karannut kissa ei ole metsästyslain tarkoittama villiintynyt kissa eikä sitä saa tappaa. Oikein laiha ja rähjääntynytkin kissa voi olla vain eksynyt tai hylätty lemmikkikissa. Kotikissakin voi pelätä vieraita ja sähistä tai käyttäytyä muuten huonosti, kun se on pelästynyt. Kaulapanta tai tatuoitu numero korvassa kertovat heti, että kyseessä on jonkun lemmikkikissa.
Eläinsuojelulain 15.§:n mukaan irrallaan tavatun lemmikin saa ottaa kiinni ja toimittaa kunnalliseen talteenottopaikkaan. Näin kannattaa toimia erityisesti silloin kun epäilee tai tietää että kyseessä on karannut, eksynyt tai huonokuntoinen eläin. Esimerkiksi kotoaan karanneen lemmikin omistajalla on 15 vuorokautta aikaa noutaa lemmikkinsä talteenottopaikasta.

http://www.resy.fi/artikkelit/kissa%20ei%20ole%20lainsuojaton.html

Grrrr.. :DDTorstai 17.02.2011 21:27

Ihailen muotojasi, suutelen kaulaasi, nuolen kirkasta nestettä reiästäsi, oma, rakas, ihana Kossupulloni !

Kiihotun kun sormesi vaeltelee pitkin runkoani ja hierot tappiani. Ota minut aina mukaasi, älä jätä tai vaihda... t: oma rakas kännykkäsi

Olen ovea vasten. Tulet, työnnyt sisääni. Kuulumme yhteen. Käänsit, väänsit. Minä valitin ja naritin.. viimein avauduin ja laukesin... Olenhan ABLOY

Sä annoit väliin huulien, tunsin saavani kokonaan sen. Mä yskin ähkin punastuin ja melkein siihen tukehduin. Se oli kokemus ihmeellinen, kun sain tupakan ensimmäisen.

Tarjosit sitä mulle. Ensin en uskaltanut, mutta sitten otin sen suuhuni ja tunsin, miten vaahto virtasi suupielilläni AAAAHH! Olut on poikaa.

Sinä pumppasit ja pumppasit, eteen ja taakse, tasaisin vedoin. Se kovettui ja kovettui kunnes se oli kova ja sileä. Vihdoinkin pyöräni renkaassa on ilmaa!

Tule luokseni, ota housut pois ja istu päälleni. Nauti kunnes saat tyydytyksen.Rakkaudella pyttysi!

Minua halutti, tahdoin tehdä sen. Menin Esson nurkalle, avasin vetoketjun, otin sen esille, ravistelin sitä. Nautin siitä. vittu! Poliisit! Heitin sprayni pois.

Kun tässä nyt makaan sängyssäni ja muistelen viime yötä, tunnen halua puristaa sinua. Tulit luokseni odottamatta ja laskeuduit alastomalle keholleni, nälkäisenä. Imit minua kunnes lopulta nukahdin. Aamulla vierailustasi oli vain muisto, mutta ensi yönä odotan sinua täysin valveilla... Saatanan hyttynen!

Jos ajattelit pervosti edes jotain kohtaa, niin lisää tämä blogiisi..

Johnny Depp <sydän>Maanantai 31.08.2009 01:52

Mitkä Johnny Depp leffat olet nähnyt:

[x] Painajainen Elm Streetillä
[ ] Private Resort
[x] Platoon - Nuoret sotilaat
[x] Cry-Baby - Itkupilli
[x] Saksikäsi Edward
[x] Painajainen Elm Streetillä 6: Freddyn kuolema
[x] Arizona Dream
[x] Benny & Joon
[x] Gilbert Grape
[x] Ed Wood
[x] Don Juan DeMarco
[ ] Dead man
[ ] Viime hetkellä
[ ] Cannes Man
[x] Operaation Donnie Brasco
[ ] Soturi
[x] Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa
[x] LA Without a map
[x] Yhdeksäs portti
[x] Astronautin vaimo
[x] Päätön ratsumies
[ ] Mies joka itki
[ ] Ennen yötä
[x] Pieni suklaapuoti
[x] Blow
[x] Viiltäjä
[x] Pirates of the Caribbean: Mustan Helmen kirous
[x] Once Upon a Time in Mexico
[x] Salainen ikkuna
[ ] Sen pituinen se
[x] Finding Neverland - Tarinan lähteillä
[x] The Libertine
[x] Jali ja suklaatehdas
[x] Corpse Bride
[x] Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
[x] Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
[x] Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi
[ ] Public Enemies

Kysymyksiä:

1. Mikä oli ensimmäinen Johnny leffa jonka näit? - Muistaakseni Gilbert Grape
2. Mikä on lempi Johnny leffasi? - Cry Baby, From Hell, Päätön ratsumies ( en osaa valita vain yhtä!)
3. Mikä tekee Johnnystä niin mahtavan? - Täydellinen mies! Seksikäs, hyvä näyttelijä, mukava, tekee mitä haluaa (ei aina mainstream) jne.
4. Suosikki rooli Johnnyltä? - Jack Sparrow ja Abberline
5. Mikä on seuraava Johnny leffa jonka halaut ehdottomasti nähdä jota et ole vielä nähnyt? - Public Enemies

liibalaabalööbälööKeskiviikko 27.05.2009 22:17

1°. nimi: Mitäpä luulet..?!
2°. ikä: 26
3°. ulkonäkö: <--- katsoo vierestä..
4°. luonne: perus-härkä; laiska, itsepäinen, herkästi tulistuva, jäärä, ystäville ja perheelle äärimmäisen lojaali.. lisäisin vielä, että eläinrakas
5°. asuinpaikka: Turku
6°. syntymäpaikka: Naantali (ja siksi mä olenkin aina näin helevetin aurinkoinen!)
7°. harrastukset: netissä häröily, nettikilpailut, vapaaehtoistyö, kuntosali, kaappikirjallisuus, elokuvat, kissat, pupu..
8°. lempinimi: Baro
9°. voisitko syödä kastemadon?: Miksi söisin.?
10°. poltatko?: Kyllä
11°. juotko alkoholijuomia?: Välillä
12°. lempiruoka: Juustomakaroni, härän sisäfilee mediumina aurakermaperunoilla, oma "risotto", Hesen tuplajuustohampurilainen *slurps*
13°. lempijuoma: Cokis, Pepsi, Vodka Red Bullilla tai Batterylla

°PERHE:
14°. äitisi nimi: Marjatta
16°. onko siskoja?: Ei, teidän kaikkien onneksi
25°. onko perheesi ärsyttävä?: Ei erityisesti..totta kai joskus niin kuin kaikki..
26°. ketä et voi sietää?: perheestä, vai..?? O.o
27°. rakastat silti heitä?: Kyllä
28°. miksi?: Miksi en?
29°. et vaihtaisi heitä ikinä keneenkään toiseen?: En vaihtaisi!
30°. ja sun perhees on paras?: No tuskin sentään paras...mutta ainakin lähes.. ;D

°YSTÄVÄT:
31°. onko parasta ystävää?: Ei yhtä
32°. ketä on hyviä ystäväsi?: Pökö, Petra, Pihwo ja Juha on ne parhaimmat &lt;sydän&gt; ollut jo vuosikausia :)
33°. onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? Ei, kun mä oon yksinäinen susi ja kovin erakoitunut.. O.o No totta kai on!
34°. mikä on hulluinta, mitä olette tehneet yhdessä?: Heh.. :)
35°. kenet olet tuntenut kauimmin?: Juhan oon tuntenu koko Juhan elämän..mähän oon vanhempi.. ;) Ei-sukulaisista Pökön oon tuntenut pisimpään, joskin kavereita ei ola oltu pisimpään..
36°. kuka saa sinut helpoiten nauramaan?: Paha sanoa. Kaikki mun ystävät osaa sen taidon. :)
MISSÄ KYSYMYS NRO 37 ON?: Se piti mennää piiloon..
38°. haluaisitko seurustella?: Mikäs kysymys se tämä on, ottaen huomioon, että olen avoliitossa..??!
39°. oletko siis ihastunut?: no tuskin käyttäisin sanaa ihastunut.
40°. tai jopa rakastunut?: Ehkä, ehkä.. ;D
41°. oletko salaa kateellinen ystävillesi?: Miten niin salaa..???! ;D
42°. esitätkö jonkun ystävää, vaikka oikeasti vihaisit häntä?: Ei musta ole sellaiseen.
43°. esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua?: Tuskin jaksaisi kovin kauaa, vaan purkaisi kaikki vihansa muhun aika pian..
44°. oletko käyttänyt ystäviäsi hyväksesi?: EN! Millaista ystävyyttä se olisi??!
45°. kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?: Pyrin ainakin kohtelemaan hyvin, mutta kaipa välillä tulee kohdeltu huyonostikkin ja sitten pyydetty anteeksi.
46°. voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin?: Jos olisi pakko, niin voisin.
47°. luotatko keneenkään satavarmasti heistä?: Luotan &lt;sydän&gt;

°TÄMÄ VAI TUO?:
48°. suklaa vai salmiakki?: Suklaa
49°. omena vai banaani?: Omena
50°. hedelmä vai vihannes?: Hedelmä
51°. sänky vai sohva?: Sänky
52°. tietokone vai tv?: Tietokone!!
53°. puhelin vai tietokone?: Tietokone
54°. laskuvarjohyppy vai benjihyppy?: Benjihyppy
55°. käteinen vai kortti?: Kortti
56°. sisko vai veli?: EVVK
58°. teille vai meille?: Teille
59°. eestä vai takaa?: Ihan sama, kaikki käy ;D
61°. sarvikuono vai virtahepo?: Virtahepo
62°. kiltti vai tuhma?: Tuhma *grrr*
63°. villi vai rauhallinen?: Rauhallisen villi
64°. hullu vai seko?: Molempia
65°. kahvi vai tee?: Tee

66°. ii2.org vai irc-galleria?: Galleria
67°. hali vai pusu?: Pusu
68°. kielari vai suudelma?: Riippuu vastapuolesta..
69°. suihku, sauna vai kylpy?: Kylpy!! &lt;sydän&gt;
70°. meikkiä vai ei?: Meikkiä
71°. päivä vai yö?: Yö
72°. aamu vai ilta?: Ilta
73°. britney vai shakira?: Shakira
74°. klamydia vai raptori?: Raptori
75°. hoitaisitko mieluummin vanhempia vai lapsia?: Lapsia
76°. haluatko lapsia vai etkö?: Haluan
77°. seksiä vai ei?: Kyllä kiitos ;)

°JOS OLISIN ..... OLISIN:
98°. jos olisin elin, olisin: Kieli. Sillä voi maistaa herkkuja ja tehdä tuhmuuksia.. ;D
99°. jos olisin eläin, olisin: Ankka tai kotikissa
100°. jos olisin ruoka, olisin: Majoneesia tihkuva kerroshampurilainen
101°. jos olisin juoma, olisin: Pirtu
102°. jos olisin kuka tahansa julkisuuden henkilö, olisin: Roseanne (yhdennäköisyys niin selvä)
103°. jos olisin hedelmä, olisin: Mandariini
104°. jos olisin vihannes, olisin: Porkkana
105°. jos olisin huonekalu, olisin: Sänky
106°. jos olisin tunne, olisin: Kaipaus
107°. jos olisin taideteos, olisin: miten niin jos olisin..? enkö sitten muka ole??! *LOL* no joo..oisin Stenvallin ankka-maalaus :)
108°. jos olisin kasvi, olisin: musta ruusu
109°. jos olisin uloste, olisin: kivikova ummetus-kökkäre
110°. jos olisin väri, olisin: Verenpun.

°MENNEISYYS:
111°. kuka luulet olleesi edellisessä elämässä?: englantilainen merimies
112°. mitä luulet tehneesi työksesi edellisessä elämässä?: ^look above^
113°. mitä teit 30.2.2007?: Tjaa-a..oisinkohan jumittanut koneella? :D
114°. entäs mitä teit eilen 19:18?: Varmaan olin just kävelemässä mutsin luo..? Ehkä.
115°. kuka oli ensimmäinen paras ystäväsi?: Juha
116°. mitä teit 4 tuntiasitten?: Olin mutsin luona
117°. mitä söit viimeksi?: Pekonijauhelihakeittoa
118°. mitä joit viimeksi?: Maitoa! O.o
119°. paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin?: ei voi muistaa..
120°. milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla?: Ihan liian kauan sitten käytiin Tallinnassa
121°. mitä teit viime syyslomallasi?: ei TODELLAKAAN voi muistaa!
122°. kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?: Mutsin
123°. kenelle lähetit txtviestin?: Janille
124°. ketä löit?: varmaan Jania
125°. miksi?: koska meni hermot
126°. milloin viimeksi nauroit kunnolla?: Eilen
127°. ja minkähän takia?: Oli vähän omaa hauskaa mutsin kanssa :)
128°. no kuinka hauskaa oli asteikolla 1-10? 8
129°. milloin olit todella turhautunut?: Tänään
130°. mitä teit eilen?: Jumitin koneella, menin mutsin luo, kävin kaupassa ja menin uudestaan mutsin luo tekee pekonijauhelihakeittoa

°TULEVAISUUS:
131°. mitä odotat tulevaisuudelta?: en tiedä.
132°. tulevaisuuden ammattisi?: vielä vähemmän tietoa
133°. pelkäätkö tulevaisuutta?: no en pelkää, en vaan tiedä.
134°. miksi pelkäät/miksi et?: No olis aika turha pelätä, kun se tulee kuitenkin...
135°. haluatko saada lapsia tulevaisuudessa?: Haluan!
136°. tuletko tekemään kovasti töitä tulevaisuuden eteen?: Jossain vaiheessa varmaan, mutta en nyt.
137°. mitä tulet tekemään tunnin kuluttua?: Varmaan yhä jumitan koneella..?
138°. entä vuoden? Jaa-a..paha sanoa. Opiskelen ehkä jotain?
139°. onko maailma muuttunut paljonkin kymmenen vuoden päästä?: On ja ei..
140°. voisitko asua tulevaisuudessa ulkomailla?: Ehkä. Aika epätodennäköstä kyllä..
141°. onko sinulla paljon tulevaisuuden suunnitelmia?: On ja ei.
142°. tulevaisuuden unelmapuolisosi?: Johnny Depp tietenkin.. ;)
143°. tulevaisuuden unelma-ammattisi?: unelmia nyt voi aina olla..vaikka näyttelijä, psykologi, musavideoiden ohjaaja, kirjailija, mainosten suunnittelija..

°KUKA VIIMEKSI:
144°. nukkui sängyssäsi?: Íhan viimeksi tais nukkua Tikke!
145°. pussasi sinua?: Jani tai Tikke :)
146°. sanoi rakastavansa sinua?: Jani
147°. huusi sinulle?: Jani
148°. löi sinua?: en muista
149°. ihaili sinua?: Ensimmäinenkin ihailija voi ilmoittautua!! :D
150°. nauroi kanssasi?: mutsi
151°. halusi sinua?: hyttyset...
152°. halasi sinua?: Jani
153°. lohdutti sinua?: ei voi muistaa
154°. antoi sinulle jotain? Jani
155°. sai sinulta jotain?: Jani
156°. puhui rivoja kuullesi?: Jani tai mutsi!! :DD

°MISSÄ VIIMEKSI..?:
157°. missä viimeksi kävit lomalla?: ei voi muistaa
158°. missä viimeksi ryyppäsit?: mutsin luona
159°. missä viimeksi poltit tupakan?: Tässä koneen ääressä ihan hetki sitten..
161°. missä viimeksi teit sitä?: Senhän sinä vasta haluaisitkin tietää!! ;D
162°. missä viimeksi itkit?: Kotona kai..?
163°. missä viimeksi purit vihaasi?: Kotona
164°. missä viimeksi uit?: Ispoisten/Uittamon rannalla
165°. missä viimeksi lauloit yleisön edessä?: Armaassa, karaokessa :D
167°. missä viimeksi pissasit?: Missä yleensä??? O.o
169°. missä viimeksi oksensit?: en ONNEKSI muista!

°USKOTKO..?:
170°. uskotko jumalaan?: Kyllä
171°. uskotko jeesukseen?: Kyllä
172°. uskotko enkeleihin?: Kyllä
173°. uskotko ufoihin?: Kyllä
174°. uskotko joulupukkiin?: No en mäkään sentään ihan kaikkeen usko...! Joskin pääsiäispupu on totta ja olemasa! ;D
175°. uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?: Omalla tavallani
176°. uskotko karmaan?: Jonkun verran
177°. oletko taikauskoinen?: Vähän
178°. uskotko parempaan huomiseen?: Kai se on pakko...
179°. uskotko ystäviisi?: Kylllä!
180°. uskotko, että ranteet voi viiltää auki viivoittimella?: Varmasti voi..riippuen tietty mistä materiaalista viivotin on tehty...
181°. uskotko opettajia?: Riippuu opettajasta
182°. uskotko pystyväsi valehtelemaan minulle?: Tjaa-a. Mietippä kuule sitä..
183°. uskotko olevasi muita parempi?: En.

°ENSIMMÄINEN:
201°. bestani: Mikä helvetti on besta? O.o Niiku bestis vai..?
202°. lemmikkini: Donatello ja Flora - punakorvakilpparit &lt;sydän&gt;
203°. kotini: en todellakaan muista
204°. puhelimeni: semmonen millä ei voinu soittaa, mutta mihin pystyi soittamaan! kamala halko muutenkin...
205°. kouluni: Friisilän koulu
206°. leluni: no en ihan ekaa muista...
207°. kuvani: ?
208°. koulureppuni: en ihan varmaski muista, oliko eka reppu Super Mario Bros.-reppu..sellanen mulla ainakin oli jossain vaiheessa :D
209°. koruni: Ei todellakaan voi muistaa
210°. serkkuni: Oiskohan iso-Juha..(??)
211°. huoneeni: eka OMA huone oli Lumparlankadulla.. aika pieni, ekaluokklaisen huone, missä oli sänky ja kirjotuspöytä ja ainakin kauhee määrä leluja.. :D
212°. huonekaluni: ei voi muistaa
213°. oma asuntoni: Legaatinkujalla halisissa...
214°. känni: yksi vappu muistan ekan kerran ihan kunnolla olleeni kännissä! ennen sitäkin oli kyllä tullut juotua jne. mutta sillon olin kyllä oikeesti ihan töööt-töööt. :D
215°. tupakka: 12, joskin aloitin sitten vakituisesti vasta 14...
216°. harrastus: Pianon soitto ja kuvataideidekerho
217°. oma ostokseni: Ei voi muistaa!
218°. sanani: täytyy mutsilta udella joskus..
219°. kirosanani: taatanan viksu! = saatanan vittu :D
220°. meikki jonka omistin: kajal-kynä
221°. säästöpossuni: oisko ollu vanha, kunnon Roope? sittemmin valitettavasti hävinny.. :(
222°. ihastukseni: Samuli :)

°SEURAAVA:
223°. suudelma: Jaa-a..
224°. pusu: varmasti Janin kanssa vielä tänään :)
225°. halaus: jaa-a..
226°. juoma: mehu
227°. ruoka: oon jo syöny tänään..eli tuskin mikään.
228°. itku: jaa-a..
229°. ihastus: *LOL*
230°. rakkaus: *LOL*
231°. välttämätön paha teko: noo..tupakan just poltin ja varmaan seuraavankin jonkun ajan päästä..
232°. tekeminen: Aattelin mennä kattoo Janin kanssa jotain leffaa dvd:ltä..
233°. myöhästyminen: jaa-a..
234°. nolostuminen: jaa-a..
235°. surun aihe: jaa-a..
236°. päivä: Torstai
237°. vuosi: 2010
238°. kuukausi: kesäkuu

Tarvis muuten olla aika Nostradamus noihin viimeisiin kysymyksiin! O.o
/ = menee / kuuntelen välillä / ihan hyviä biisejä
x = kuuntelen
♥ = rakkaus


[ ] 12012
[ ] 12 Inches
[ ] 22-Pistepirkko
[/] 2 Pac
[7] 30 Seconds To Mars
[ ] 36 Crazyfists
[] 3 Doors Down
[ ] 3 Inches Of Blood
[ ] 44
[ ] 50 Cent
[/] 51 Koodia

[ ] A Heartwell Ending
[ ] A THORN FOR EVERY HEART
[ ] Aaliyah
[ ] ABBA
[ ] Aborted
[ ] Absoluuttinen Nollapiste
[ ] Accept
[/] AC/DC
[ ] AFI
[ ] After Forever
[ ] Against Me!
[ ] Agnes
[ ] Aicle
[ ] Aiden
[ ] Aikakone
[ ] Ai Otsuka
[ ] Air
[ ] Aivolävistys
[ ] Ajattara
[ ] Akcent
[ ] Akon
[ ] Alanis Morrissette
[ ] Alesana
[ ] Alexisonfire
[♥] Alice Cooper
[ ] Alice In Chains
[ ] Alice Nine.
[ ] Alicia Keys
[ ] Alien Ant Farm
[ ] Alkaline Trio
[ ] Allister
[ ] All Of Us
[ ] All Saints
[ ] All Shall Perish
[ ] All That Remains
[ ] Amatory
[ ] Amy Diamond
[ ] Amy Winehouse
[x] Anastacia
[ ] An Café
[ ] Angels And Airwaves
[ ] Animal Alpha
[ ] Anna Abreu
[ ] Anti-Flag
[ ] Antique
[ ] Antti Tuisku
[♥] Apulanta
[♥] Apocalyptica
[ ] Arch Enemy
[ ] Artic Monkeys
[ ] Ari Koivunen
[ ] As I Lay Dying
[ ] ASS'n'ARRow
[x] Atreyu
[ ] At The Drive-In
[ ] Audioslave
[ ] Avain
[ ] Avenged Sevenfold
[ ] Avril Lavigne
[ ] Ayabie

[/] Backstreet Boys
[ ] Backyard Babies
[♥] Bad Religion
[/] Basshunter
[ ] Bayside
[ ] Bergerac
[ ] be your own PET
[/] BEASTIE BOYS
[ ] Biffy Clyro
[x] Billy Idol
[ ] Billy Talent
[ ] Bitch Alert
[ ] Black Flag
[ ] Black Label Society
[ ] Blackfield
[x] Black Sabbath
[ ] Bleak
[ ] Blessthefall
[ ] Blind Melon
[x] Blink-182
[ ] Blondie
[ ] BLOOD
[x] Bloodhound Gang
[ ] Blood Stain Child
[ ] Bloodpit
[/] Blur
[ ] BoA
[x] Bomfunk MC's
[ ] Boney M
[x] Bon Jovi
[ ] Bouncing Souls
[ ] Bowling For Soup
[ ] Boys Like Girls
[ ] Boys Night Out
[ ] Bright Eyes
[ ] Bring Me The Horizon
[ ] Britney Spears
[ ] Bullet For My Valentine

[ ] Cannibal Corpse
[ ] Canzel
[ ] Carmen Gray
[/] Cascada
[ ] Catch 22
[ ] Celine Dion
[ ] Chamillionaire
[ ] Charlotte
[ ] Cheek
[/] Chemical Brothers
[♥] Children Of Bodom
[ ] Chimaira
[ ] Chorale
[ ] Christina Aguilera
[ ] ClearVeil
[ ] CMX
[ ] Coheed And Cambria
[ ] Coldplay
[ ] Converge
[ ] Cradle Of Filth
[ ] Crashdïet
[ ] Cute Is What We Aim For
[x] Cypress Hill

[ ] DaizyStripper
[ ] Dali
[ ] Danger*Gang
[ ] Darin
[ ] Dashboard Confessional
[ ] Dead Kennedys
[ ] Death Cab For Cutie
[ ] Deep Insight
[ ] Deep Purple
[ ] Deftones
[ ] DELUHI
[/] Depeche Mode
[ ] D'espairsRay
[ ] DHT
[ ] Diablo
[ ] Dimmu Borgir
[x] DiO
[ ] Dir en grey
[/] Disco
[ ] Disco Ensemble
[x] Disturbed
[ ] Dollis Marry
[ ] Dolly
[x] Don Huonot
[x] Don Johnson Big Band
[ ] Doors
[ ] Dope
[ ] D=OUT
[/] DragonForce
[/] Dream Theater
[ ] Drop Dead Gorgeous

[ ] Edorf
[ ] Elastinen
[/] Elvis
[♥] Eminen
[♥] Ensiferum
[ ] Enter Shikari
[ ] Entwine
[ ] E Nomine
[ ] Envy
[/] Eppu Normaali
[x] E-rotic
[x] E-type
[x] Evanescence
[ ] Eyes Set To Kill
[ ] Exist Trace
[ ] Ezkimo

[/] Fall Out Boy
[ ] Fergie
[ ] Fightstar
[ ] Flinch
[/] Foo Fighters
[ ] For My Pain...
[ ] From Autumn To Ashes
[ ] From First To Last
[ ] Fugazi
[ ] Funeral For A Friend

[ ] Gackt
[ ] GaGaalinG
[ ] Gemini Five
[ ] Generation X
[/] Genesis
[ ] Get Cape. Wear Cape. Fly
[ ] Girugamesh
[ ] Givuss
[ ] Godsmack
[ ] Good Charlotte
[ ] Goo Goo Dolls
[/] Gorillaz
[♥] Green Day
[ ] G-Unit
[x] Guns N' Roses
[x] Gwen Stefani
[/] Gym Class Heroes
[ ] Gigi D'Agostino

[ ] Halla
[ ] Hameln
[♥] Hammerfall
[ ] Hangry & Angry
[/] Hanna Pakarinen
[/] Hanoi Rocks
[ ] Happiness
[x] Happoradio
[ ] Hatebreed
[ ] Hawthorne Heights
[ ] Heijaste
[ ] Heisei Ishin
[ ] Hellogoodbye
[x] Helloween
[ ] Hellyeah
[ ] Hero
[♥] HIM
[ ] Horrorpops
[ ] Hurts
[ ] Hüsker Dü

[ ] I Killed The Prom Queen
[/] Indica
[ ] In Flames
[/] Irina
[♥♥] Iron Maiden

[ ] James Blunt
[ ] Jane's Addiction
[ ] Jay-Z
[ ] Janne Da Arc
[ ] Jimmy Eat World
[ ] Job For A Cowboy
[x] Judas Priest
[ ] Järjestyshäiriö

[ ] Kagrra
[x] Kaija Koo
[ ] Kanye West
[ ] Kapasiteettiyksikkö
[ ] Kent
[ ] Kelly Clarkson
[ ] Kids In Glass Houses
[ ] Kilpi
[ ] Killerpilze
[ ] Kill Hannah
[ ] Killswitch Engage
[ ] -Kiryu-
[x] KISS
[x] Klamydia
[ ] K-Maro
[ ] Korn
[ ] Korpiklaani
[x] Kotiteollisuus
[ ] Kra
[x] Kwan
[ ] Kylie Minogue

[x] Lacuna Coil
[ ] Lamb Of God
[ ] Lapko
[ ] L'Arc~en~Ciel
[ ] Leathermouth
[ ] Led Zeppelin
[ ] LM.C
[♥] Linkin Park
[ ] Lolita23Q
[x] Lordi
[/] Lovex

[ ] Machine Head
[ ] Machinae Supremacy
[ ] Madina Lake
[x] Madonna
[ ] Maj Karma
[ ] Malice Mizer
[x] Marilyn Manson
[ ] Maroon 5
[ ] Mastodon
[ ] Matchbook Romance
[ ] Matenrou Opera
[ ] Mc Mane
[x] Megadeth
[] Megamasso
[♥] Metallica
[ ] Mest
[ ] Mew
[ ] Michael Jackson
[ ] Mika
[ ] Minor Threat
[ ] Misfits
[ ] Missy Higgins
[ ] Mix Speaker's Inc
[ ] Miyavi
[ ] Modern
[ ] Moi Dix Mois
[ ] Mokoma
[ ] Moran
[x] Motörhead
[ ] Murderdolls
[ ] Muse
[ ] Mushroomhead
[ ] My American Heart
[ ] My Chemical Romance
[/] Mötley Crüe

[ ] Napalm Death
[ ] Ne-ga
[/] Negative
[ ] Nekromantix
[ ] Nickelback
[ ] Nightmare
[♥] Nightwish
[ ] Nine Inch Nails
[x] Nirvana
[ ] NOFX
[ ] Noir
[ ] No Use For A Name

[x] Oasis
[♥♥] Offspring
[ ] Orange Range
[ ] Operation Ivy
[ ] Orbital
[ ] Overkill
[♥] Ozzy Osbourne

[ ] Paleface
[ ] Panic! At The Disco
[ ] Papa Roach
[ ] Paramore
[ ] P.Diddy
[ ] Pearl Jam
[ ] Pelle Miljoona
[ ] Pennywise
[ ] Phantasmagoria
[x] Pink
[ ] Placebo
[♥] PMMP
[x] Poets Of The Fall
[ ] Poitrine
[ ] Prince
[ ] Private Line
[ ] Public Enemy

[/] Queen

[ ] Raised Fist
[♥] Rammstein
[x] Ramones
[x] Red Hot Chili Peppers
[ ] Red Jumpsuit Apparatus
[ ] Refused
[ ] Renoise
[ ] R.E.M.
[/] Rihanna
[/] Ripsipiirakka
[ ] Rise Against
[ ] Rolling Stones
[ ] Roxette
[ ] Rubik
[ ] Ruoska
[ ] Rytmihäiriö
[ ] Rage Against The Machine


[ ] Saruin
[/] Savage Garden
[ ] Say Anything
[ ] Scary Kids Scaring Kids
[ ] Scissor Sisters
[♥♥] Scooter
[x] Scorpions
[ ] Screw
[ ] Sean Kingston
[ ] SectMateria
[ ] Senses Fail
[/] Sentenced
[/] September
[/] Sepultura
[ ] Serial-NUMBER
[ ] Sex Pistols
[x] Shakira
[ ] Sick Of It All
[ ] SID
[ ] Silverstein
[ ] Simple Plan
[ ] SINNERS
[ ] Slayer
[x] Slipknot
[ ] Smak
[/] Smashing Pumpkins
[♥♥♥] Sonata Arctica
[ ] Sophie Ellis Bextor
[ ] Soul Captain Band
[ ] Soulja Boy
[ ] Stam1na
[ ] Static-X
[x] Stratovarius
[♥] Sturm Und Drang
[ ] Suburban Tribe
[ ] SuG
[ ] Suicide Silence
[ ] Suicidal Tendencies
[/] Sum 41
[/] Sunrise Avenue
[ ] Sydän, Sydän
[/] System Of A Down

[ ] Taking Back Sunday
[/] Tarrot
[/] t.A.T.u.
[/] Technicolour
[ ] Tehosekoitin
[ ] Teräsbetoni
[ ] The 69 Eyes
[ ] The Academy Is...
[ ] The All-American Rejects
[ ] The Ark
[ ] The Audition
[ ] The Beatles
[/] The Black Eyed Peas
[ ] The Blackout
[ ] The Bled
[ ] The Candy Spooky Theater
[ ] The Casualties
[/] The Cardigans
[ ] The Clash
[ ] The Crash
[ ] The Cure
[ ] The Distillers
[ ] The Exploited
[ ] The GazettE
[ ] The Hives
[ ] The Kiddie
[ ] The Killers
[ ] The Knob
[ ] The Kooks
[ ] The Mars Volta
[ ] The Pipettes
[ ] The Rain
[x] The Rasmus
[ ] The Sounds
[ ] The Strokes
[ ] The Used
[ ] The White Stripes
[ ] The Who
[ ] Thin Lizzy
[ ] Three Days Grace
[ ] Thrice
[ ] Thursday
[ ] To/Die/For
[ ] Tokio Hotel
[ ] Trio Niskalaukaus
[ ] Trivium
[ ] Turmion Kätilöt
[ ] Tyrävyö

[/] U2
[ ] underOATH
[x] Uniklubi
[ ] Utada Hikaru

[ ] Vanilla Ninja
[ ] Vanity Ink
[ ] Velvet Revolver
[ ] Versailles
[ ] Vidoll
[ ] Viikate
[ ] ViViD
[ ] Von Hertzen Brothers

[ ] W.A.S.P.
[ ] Wednesday 13
[ ] Weeping Willows
[ ] Whitesnake

[ ] Japan

[ ] YEAH YEAH YEAHS
[ ] Yellowcard
[x] Yö

[x] Zen Café
[ ] Zil
[ ] Zoro

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
TOTAL: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 7

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 6

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 7

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 4

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 6

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 7

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 6

♥ ♥ ♥Torstai 23.04.2009 03:39

Meille on annettu

• 2 kättä jolla pidämme kiinni
• 2 jalkaa joilla kävelemme
• 2 silmää joilla näemme
• 2 korvaa joilla kuulemme

mutta miksi vain 1 sydän?

♥ koska toinen annettiin ihmiselle joka meidän täytyy löytää


kopioi tämä päiväkirjaasi, niin tämän kuun aikana löydät sen jolle toinen sydän kuuluu

joo-o...Maanantai 23.03.2009 13:33

....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ

Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat munaa/pillua ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa, sinulla todetaan hyppykuppa ja ainoa joka sut huolii, on naapurin karvanen kaljamahapervo ja sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2009. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii ! Jeah!

....Lauantai 07.03.2009 23:25

1. Mitä olet viskannut ikkunasta ulos viimeksi?
- Harvemmin viskaan ikkunasta ulos yhtään mitään..oisinkohan joskus tumpin heittänyt??

2. Jos kaverisi pudottaa yhteisellä kävelyretkellänne (roska)paperin maahan, mitä teet?
- En mitään, pidän huolta omasta roskaamisestani, en muiden.

3. Oletko koskaan pyytänyt oven taaksesi ilmestyneitä uskonnonjulistajia peremmälle keskustelemaan asiasta?
- En. Eikä niitä ole kyllä pahemmin näkynytkään..

4. Puhelin soi, vastaat ja siellä on lehdenmyyjä. Et halua tilata mitään. Mitä teet?
- Kuuntelen asian kuitenkin.. ihan mielenkiintoista kuunnella eri myyjiä..onko hyvä vai huono..lukeeko suoraan paperista...mikä on "tämän hetken kuuma tarjous"..

5. Oletko koskaan katsonut tarkoituksella muualle kun näet kadulla tutun vastaantulijan? Miksi?
- Joskus, kun tuttu ei ole ollut mielyttävä tuttavuus..

6. Mikä oli suosikkilelusi lapsena?
- Kroko &lt;sydän&gt;

7. Jos sattuisit ensimmäisenä onnettomuuspaikalle, osaisitko toimia eli oletko ensiaputaitoinen?
- No oon mä EA1:n käynyt joskus.. :)

8. Milloin olet viimeksi pelännyt? Mitä ja miksi?
- ei tule nyt mieleen...

9. Antaisitko lapsellesi patronyymin (esim. Mikonpoika) tai matronyynin (esim. Hannantytär) nimeksi?
- En todellakaan! Typeriä muinaisjäänteitä.

10. Nimeä yksi (ja vain yksi) artisti/yhtye, jonka keikalle haluaisit päästä riippumatta siitä onko se fyysisesti tai ajallisesti mahdollista.
- PAIN

11. Piirre, joka muissa ihmisissä alkaisi ärsyttää sinua, mikäli olisit BB-talon tapaan pakotettu asumaan useamman ihmisen kanssa samassa talossa ja et saisi ottaa yhteyttä ulkomaailmaan.
- typeryys ja kanamaisuus

12. Jos perustaisit lehden, minkälaisen lehden ja kenelle se olisi suunnattu?
- Cosmon tapaisen nuorten naisten lehden, ikähaarukka 18-50...

13. Onko sinulla omaa suosikkimukia, josta tykkäät juoda kahvisi/teesi/mehusi/vetesi? Jos on, niin minkälainen?
- Kaakaota tulee useimmiten lipiteltyä lahjaksi saadusta ankka-mukista :)

14. Jos hankkisit seinäkalenterin tulevalle vuodelle, minkälaisia kuvia siinä olisi?
- Kaj Stenvallin ankkoja tai söpöjä kisuja todennäköisesti...

15. Jos tähänastisesta elämästäsi tehtäisiin näytelmä/elokuva, olisiko se tyyliltään
a) komedia
b) draama

- draamakomedia pienellä tujauksella kauhua ja toimintaa!

16. "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla". Jos mikä tahansa syötävä pystyisi samaan ja sen syöminen olisi välttämätöntä, minkä haluaisit sen olevan ts. mitä pystyisit syömään jokaisena elämäsi päivänänä?
- mandariineja!

17. Aloitatko koskaan selvinpäin spontaanisti keskustelua tuntemattoman ihmisen kanssa esimerkiksi bussissa tai kaupassa?
- en yleensä aloita, mutta mulle kyllä tulee välillä tuntemattomat juttelemaan..en sitten tiedä miksi?

18. Postiluukustasi/postilaatikkoosi tulee naapurille tarkoitettu kirje/paketti. Mietitkö edes pienen hetken avaavasi postin ja pitäväsi sisällön itselläsi?
- En.

19. Loton täysosuma pamahtaa kohdallesi, kenelle kerrot asiasta ensimmäisenä?
- Janille ja mutsille

20. Oletko koskaan luntannut kokeessa?
- Joskus ala-asteella ja yläasteella

21. Mitä toivoisit ihmiselle tapahtuvan kuoleman hetkellä ja sen jälkeen?
- ...

22. Jos julistettaisiin valtakunnallinen yhden värin päivä, jolloin kaikkien kansalaisten tulisi yhtenä päivänä vuodessa pukeutua aina tiettyyn väriin, mikä väri se olisi ja minä päivänä tämä tapahtuisi?
- Kulta ja Uusi Vuosi! Siinä olis aika näky! :D

23. Miten reagoisit, jos kadulla tuntematon henkilö sanoisi sinulle englanniksi "Excuse me, could you tell me the way to the railway station? I seem to be lost."?
- Neuvoisin tien parhaani mukaan..

24. Jos sinun pitäisi päättää että elääkö paras ystäväsi loppuelämänsä sinun vai seurustelukumppaninsa kanssa niin kumman valitsisit? Miksi?
- Mun, en itsekkyyttäni vaan siksi, että ystävät ovat ikuisia mutta miehet ei välttämättä..seurustelu saattaisi hyvinkin mennä poikki ja ystävä jäisi yksin, mutta mun kanssa ei ainakaan joutuisi olemaan yksin..

25. Ahdistaako työ/koulu sinua? Jos, niin mikset lopeta ?
- ei, vaan tällä hetkellä ahdistaa kun EI ole töitä tai koulua.. =/

26. Onko sinulla elämää? Mitä yleensä teet päivisin?
- Ei. Mistä sellaisen voisi saada..?

27. Onko sinun mielestäsi eläimillä ja ihmisillä samat oikeudet ?
- ei ole tällä hetkellä, mutta pitäisi olla suurinkin piirtein samat!

28. Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- rapsuttelen Tikkeä ♥

29. Palatko vai rusketutko?
- palan kuin uuniin unohdettu makkara!

30. Keltainen vai sininen?
- sininen

31. Ryhtyisitkö merirosvoksi?
- voisin mä ryhtyä jos kapteeninani olis Jack Sparrow... ;D

32. Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
- Tänään aikaisemmin...

33. Mitä laulua laulat suihkussa?
- en laula suhkussa enää..

34. Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
- ...

35. Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- ei ole taskuja näissä housuissa...

36. Viimeisin asia jolle nauroit?
- FB:ssä yksi juttu.. :)

37. Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
- ei voi tommosia muistaa! :D

38. Pahin haava/murtuma/ym joka sinulla on ollut?
- 2 kertaa jalka(nilkka) murtunut kasvulinjasta, samasta kohtaa eri aikaan..

39. Paljonko on ÄO:si?
- tjaa..ei tietoa.

40. Monta TV:tä talossasi on?
- no en koko talosta tiedä..mutta meillä on 3, joista 2 käytössä

41. Kovaäänisin ystäväsi?
- en osaa äkkiseltään sanoa..

42. Hiljaisin?
- riippuu tilanteesta..

43. Käytkö usein parturissa?
- En

44. Harrastatko urheilua?
- Ratsastusta ilman hevosta...

45. Lempikirja?
- Viiltäjä-Jackin päiväkirja, Sinuhe egyptiläinen, Veren vangit jne.

46. Viimeisin laulu jonka kuulit?
- en muuten muista! vaikka just tänään jotain telkkarista tuli! O.o

46. Pidätkö piiskaamisesta?
- ööö..??

48. Minkä kappaleen haluat soivan hautajaisissasi?
- Nothing Else Matters

49. Mitä teit keskiyöllä?
- katosin Simpsoneita! :D

50. Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- perkele, kun sattuu selkä! =/

=^_^=Keskiviikko 04.03.2009 12:29

1. Onko sinulla kaulakorua, jossa on nimesi ensimmäinen kirjain?
- Ei..mutta mulla on joskus ainakin ollut sellainen, missä lukee koko nimi.. :)

2. Millainen fiilis vallitsee kappaleessa, jonka kuuntelit viimeksi?
- seksikäs..Ville Valo.. ;D

3. Millaisissa tilanteissa jännität ja miksi?
- Kun tapan uusia ihmisiä, toivon etten ihan heti mokaile mitään...

4. Millainen sisustus viehättää sinua?
- aika monenlainen..suurin unelma on saada yksi huone jossa on parkettilattia ja huoneen keskellä on vanhanaikainen, jalallinen kylpyamme. ei muuta. :D

5. Missä haluaisit olla tällä hetkellä?
- sängyssä, nukkumassa..

6. Kaunein sukunimi, minkä olet koskaan huomannut?
- eipä tule mieleen yhtään kaunista sukunimeä..

7. Mikä/mitkä asiat herättävät sinussa helliä tunteita?
- kissat, puput ja pikku-ihmiset

8. Mitä asiaa et tajua, vaikka muiden mielestä se on ihan loogista?
- mä olen ihan liian väsynyt miettiäkseni nyt mitään loogisia juttuja (en oo taaskaan nukunu koko yöhön.. O_o )

9. Käytätkö urheillessasi merkkivaatteita vai käyvätkö vanhat vaatteet liikuntaan?
- melkein se ja sama..ei nyt ihan ikäkuluja, mutta ei tarvitse olla uusinta uuttakaan..

10. Jos juot alkoholia, mitä haittaa luulet siitä sinulle olevan?
- mahdollinen krapula, mahdollinen vitutus, mahdolliset riidat...u never know.

11. Mitä kaikkea lompakostasi löytyy?
- monenlaisia eri kanta-asiakas- ja bonus-kortteja, muutama kolikko, kympin seteli (vittu, mä oon tällä kertaa rikas!!), kauhee määrä kuitteja..äh, mä kaipaan mun vanhaa lompakkoa ja kaikkea kivaa mitä se sisälsi... =/

12. Missä mielestäsi menee terveen mustasukkaisuuden raja?
- Kun katse ei riitä tai se on aivan liian pitkä...

13. Mitä uutta ruokalajia yritit valmistaa viimeksi? Onnistuitko siinä?
- uusin taitaa olla munaton marjapiirakka ja kylä, onnistui oikein hyvin..nyt jo tehnyt sitä muutamankin kerran. :)

14. Kuinka korkealta uskallat hypätä uima-altaaseen?
- en koskaan hypi, kun ei saa mennä vettä pahemmin korviin.. :(

15. Mikä vaate ei sovi sinun vartalotyypillesi? Miksi?
- kusirajahameet, napapaidat jne. miettii sitä sitten, että miksiköhän ei...

16. Oletko koskaan voittanut palkintoa jostakin lehdestä? Mitä voitit?
- Olen...esim. leffalippuja

17. Haluatko seurustella vakavasti vai tapailla vapaasti kiinnostavia ihmisiä? Miksi?
- Parisuhde on aina parempi kuin pari suhdetta.. mutta sinkkuna on parempi kuin huonossa suhteessa. revi tosta sitten vastaus.

18. Onko kukaan koskaan myöntänyt olevansa sinulle kateellinen?
- joskus vahingossa, hetkellisessä mielenhäiriössä..

19. Uskotko, että yksinäiset ihmiset ovat inhottavia, koska kukaan ei ole heidän kanssaan?
- En. jotkut vaan nauttii elämästä enemmän yksinään..

20. Mistä tekemästäsi asiasta olet kaikkein ylpein? Miksi?
- tällähetkellä tulee mieleen se, että valmistuin koulusta koska se oli lopujen lopuksi aika tuskien taival...

21. Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? Mitä?
- eiköhän melkein kaikilla ole jotain mitä joku toinen pitää outona..?! ainakin mun on pakko aina heilutella jalkoja ennen nukkumaan menoa...

22. Ovatko miehet koskaan kommentoineet pukeutumistasi? Miten?
- on tullut monenlaista kommenttia...hyvää ja huonoa..

23. Mitä ajattelet, jos näet jonkun minihameessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa?
- "Idiootti." Mulle tulee kylmä pelkästä katsomisesta!!!

24. Mikä saa sykkeesi kohoamaan?
- *wirn*

25. Onko sinun helppo antaa muille ihmisille anteeksi?
- riippuu tapauksesta.

26. Mitä teet, jos kesken keskustelun syntyy hiljainen hetki?
- riippuu kenen kanssa se syntyy...

27. Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi?
- nautin Janin läsnäolosta.. :D

28. Hyväksyisivätkö/hyväksyvätkö vanhempasi, jos polttaisit tupakkaa?
- *LOL*

29. Oletko koskaan ollut putkassa?
- En, ihme kyllä...

30. Osaatko koskettaa kielellä nenääsi?
- Osaan ja pystyn.

31. Oletko koskaan kompastunut kengännauhoihin?
- Joskus

32. Missä kaupungeissa olet käynyt tänään?
- En missään muualla kuin täällä missä olenkin...

33. Mikä on järkyttävin kuulemasi iskurepliikki? Toimiko se?
- "Tuutsa kattoo mun luo telkkaria..?" vastaukseni: "Minkä helvetin takia tulisin sun luo kattomaan telkkaria, kun mulla on telkkari kotonakin??!" Eli ei toiminut. Eikä toi edes ollut järkyttävin, mutta tuli nyt ensin mieleen huonoista..

34. Mainitse yksi hetki, joka jäi viime vuodesta mieleesi?
- Minni tulo ♥

35. Ärsyttääkö joku julkisuudenhenkilö sinua? Kuka ja miksi?
- TODELLA MONI!! Esim. Jone Nikula, Johanna Tukiainen jne. Suurin syy ärsytykseen on yleensä tyhmyys ja/tai pakonomainen tarve päästä julkisuuteen keinoja kaihtamatta

36. Harrastatko riittävästi liikuntaa?
- En.

37. Oletko koskaan juonut alkoholia niin paljon, että sammuit?
- Ehkä kaksi kertaa elämässäni..?

38. Antavatko vanhempasi sinun järjestää bileitä kotona?
- Tuskin alan niiltä kyselemään mitään, kun asun omassa! O_o

39. Mitä tilasit viimeksi Internetistä vai etkö tilaa Internetistä lainkaan?
- Kyle XY toisen tuotankokauden DVD:nä

40. Mitä kiusausta sinun on vaikea vastustaa?
- Hesen tuplajuustohampurilaista!!

41. Onko sinua koskaan petetty seurustelusuhteessa?
- On.

42. Lähetätkö joka ilta jollekulle hyvän yön toivotuksen tekstiviestillä? Kenelle?
- En

43. Mitä lääkkeitä olet käyttänyt viimeisen vuoden aikana?
- En TODELLAKAAN jaksa luetella..! kyllä, kyllä mä olen sairas ku vanha mummo.. O_o

44. Katsotko usein romanttisia elokuvia vai ovatko ne mielestäsi turhauttavia
- Joskus..harvemmin kyllä, ei oikein ole mun makuuni..

45. Luotatko helposti uusiin ihmisiin vai vaatiiko luottamuksen syntyminen aikaa?
- riippuu mitä luottamuksella tarkoitetaan..

46. Tekeekö raha onnelliseksi?
- ei, mutta kyllä se helpottaisi elämää niin perkeleesti!

47. Ymmärrätkö miksi niin monet hehkuttavat Twilight-elokuvaa?
- en tiedä, kun en ole vielä kyseistä rainaa nähnyt..haluaisin kyllä..

48. Loukkaannutko, jos sinua sanotaan teiniksi? Miksi?
- Jonkun verran, koska teini-ikäisyys loppuu 19-vuoteen (nineTEEN)

49. Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Jos et, miten haluaisit sen muuttuvan?
- En. moni asia saisi muuttua.

50. Osaatko nauraa itsellesi vai suhtaudutko itseesi totisesti?
- Ei kai tässä muutakaan voi, kun nauraa enää..??!