IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Odd momentsMaanantai 07.02.2011 20:58

Torstai 3.2. 2011
Tulin tänne Runnille, anteeksi tarkoitukseni oli kirjoittaa Runnin kartanolle, Rock The House tapahtumaan Dj:ksi. Sain oman pienen huoneen kahdeksi yöksi. Aluksi yksinolo jännitti vanhassa rakenuksessa, koska tiedän vanhoissa taloissa kummittelee.
Pelkäsin aluksi niin paljon, etten uskaltannut ottaa vaatteen vaatetta pois vaan menin sängylle peitten alle makaamaan ja tärisemään.

Viestittelin ystäväni kanssa ja tajusin vasta hänen viestistään, että paljon ennen minua kartanolla ovat vierailleet Suomen historian suurmiehet, kuten Eino Leino, Mannerheim ja monet muut.
Silloin ymmärsin, että olin etu-oikeutettu vieraluuni kartanossa. Ja ehkä minun olikin tarkoitus tulla tänne ja löytää kauksi kadonnut inspiraationi taiteen suhteen. Silmääni kostuivat hiukan, kun tajusin kuinka olen kaivannut maaseudun rauhaa ja tunnelmaa. Tietenkin täällä kartanossa kummittelee, onhan sillä pitkä historia takanaan ja edessä!

Alun peloissani kuulin, pikku askeleita, kuin lapsi olisi juossut pitkin käytävää. Ja monia muita outoja ääniä. Se kuuluu asiaan. Luulen, että henget oudoksuivat aluksi minua, mutta uskon heidän toivottovansa minut tervetulleeksi heidän kartanoonsa.

Minua jännittää vieläkin, mutta olen huojentunnut sillä tiedän että en ole yksin. Tiedän senkin, että minussakin asuu se pieni taiteilija, joka on ollut piilossa kaupungin hälinäsä, joka varmasti tämän kokemuksnen jälkeen tulee taas esiin.

Asun huoneessa nimeltä Ruth. Kuulin, että tämä huone on ollut aikoinaan näyttelijä Ruth Snellmannin huone, muuta hänestä en tiedä. Uskon tosin, että hän tai joku muu näyttä minulle yöllä kuka Ruth oikeastaan oli. Toivon tietenkin, että se näytettäisiin minulle unessa.

Tiedän valmiiksi itsestäni sen verran, että heti silmät sulkiessani, alan kuulemaan ääniä ja ne pelottaa, mutta minkäs sitä omalle mielikuvitukselleen voi!

Huoneesta vielä.
Täällä on vihertävän ruskea tapetti, ja ohuen ohuet lattiat. Punaiset väriltään. Ikkunan raamit ovat vihreät ja niissä on vanhat säpit.
Ulos katsoessa vastaan tulevat suuren suuret jääpuikot, jotka roikkuvat räystäältä. Katseen suunnatessa kauemmaksi talviset puut muodostavat upeita varjoja ulkovaloja vasten. Ainakin kahdet ulkovalot hohtavat punaista väriä ympärilleen.

Kiitos Ruth, että sain tulla kyläilemään huoneessasi. Vierailuni täällä on antannut minulle uusia tuntemuksia sekä voimia tulevaa varten!

LEvyjä!Keskiviikko 02.02.2011 11:00

Apua! Pitää käydä ostamassa muutama levy, koska perjantaina olen Dj:n hommissa. Jännittäää! :)

Höhpöh ei aina natsaaKeskiviikko 02.02.2011 01:34

Muistaisinpa ajan ennen kohtua. Oliko silloin lohtua?

Rakkauden kypsyttämä lihasSunnuntai 31.10.2010 22:12

<3

KrnauKeskiviikko 18.08.2010 10:30

Enpäs ole taaskaan tänne mitään päivitännyt ! Toisessa blogissani sen sijaan pidän arvonnan joten Check it Out ;) http://maanitar.blogspot.com/2010/08/arvontaa.html

BYe Bye TAlviturkkiTiistai 06.07.2010 10:31

ai niin !!! Sain eilen vihdoin ja viimein heitettyä talviturkin jokeen ! Ei oo pitkään aikaan mennyt näin pitkään! TUossa homassa pitää harrastaa useamminkin ! :)

KAHVI JA HELLETiistai 06.07.2010 10:25

Juo Kahvia Niin että hiki virtaa vaan pitkin kehon jokaista pintaa!

IIIIIIIKS!!!Perjantai 28.05.2010 17:32

Sai töitä! Pääsi Töihin :) hihiih !!!!