IRC-Galleria

Tälläinen persoona olen:Lauantai 27.05.2006 12:36

Olet ulospäin suuntautunut, ja ystävällinen. Haluat tehdä parhaasi ihmissuhteissa, ja toisinaan toisten odotusten täyttämisen tarve muodostuu sinulle ongelmaksi. Sinulla on ihanteita, ja tunnet lojaalisuutta työnantajaasi ja perhettäsi kohtaan. Saatat luoda ihanteestasi itsellesi jopa epätodellisen mielikuvan. Haluaisit myös toisten suhtautuvan sinuun samoin. Tilanteet, joissa ei ole tarkkaa järjestystä, tuntuvat mielestäsi kaoottisilta. Tarvittaessa ohjaat asioita oikeaan suuntaan, mutta et vaadi päätösvaltaa yksin itsellesi. Ihmistyypilläsi on taipumus olla hieman liian kova itselleen, varsinkin jos oma suoriutuminen ei vastaakaan odotuksia. Kerrot muille avoimesti päämääristäsi, mutta johtotehtävissä saatat vaatia toisiakin toimimaan juuri sinun tavallasi. Kaltaisesi ihmiset saattavat helposti suuttua, varsinkin jos kokevat itse olevansa oikeassa ja toisten väärässä. Joudutkin tämän takia hillitsemään tunteitasi ja katsomaan asioita faktoina ottaaksesi etäisyyttä. Halusi auttaa toisia on niin voimakas, että saatat huomata tekeväsi paljonkin tarpeetonta työtä toisten puolesta. Varsinkin, jos tällaista ei arvostetakaan, turhaudut helposti. Sinun on vaikea sanoa ei, ja jos et pidä huolta elämästäsi, saattaa burn-out olla väijymässä sinua. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit puhua ihmisten kanssa kasvotusten. Valmentaja, myyntitykki, haastattelija, näyttelijä ovat sopivat ammatit. Jos joudut työssäsi hoitamaan matematiikkaa tai talousasioita, olet jatkuvasti poissa rytmistä. Olet lahjakas organisoimaan, motivoimaan, johtamaan ja opettamaan ihmisiä. Mutta älä ota näitä lahjojasi itsestäänselvyyksinä. Rakenna työsi puhetaitosi, empatian ja harmonian perustalle, niin olet onnellisimmillasi.


Tee testi osoitteessa: http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.03.2006 19:43

Naisen ja koiran ero on siitä, ettei koiraa voi kusettaa puhelimessa.
*

Nainen on paras esine, joka isännällä on talossaan.
*

Naiset pitävät yksinkertaisista asioista - kuten miehistä.
*

Ratsastin hevosilla elämäni jokaisena päivänä, mutta sitten keksin pojat.
*

Nainen, joka luulee tien miehen sydämeen käyvän vatsan kautta, liikkuu hiukan liian korkealla tasolla.
*

Äidiltä vie parikymmentä vuotta tehdä pojasta mies, ja sitten toinen nainen tekee hänestä hupsun
parissakymmenessä minuutissa.
*

Nainen tietää, että mies on rakastunut häneen ennen kuin mies edes aavistaa sitä.
*

Rakkauden hetkillä on siivet, eron hetkillä kainalosauvat.
*

Nai kiireessä ja kadu on on aikaa.
*

Seksi yhtyneenä rakkauteen on kauneinta mitä ajatella voi. Mutta seksi ilman rakkautta ei ole hullumpaa sekään.
*

Miehet haluavat neitsyen, joka on huora.
*

Hymyile, sillä se on toiseksi parasta mitä voit huulillasi tehdä.
*

Tosi ystävyys on kuin terveys - sen arvon huomaa vasta, kun sen on menettänyt.
*

On vain yksi kärsimys - olla yksin.
*

Onnelliset ihmiset ovat odottaneet elämältä vähemmän.
*

Älä ota elämää liian vakavasti: et koskaan selviä siitä hengissä.





Ystävänpäivä 14.2.2006Tiistai 14.02.2006 12:13

<sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän>

"Kerronpa sinulle tarinan tään
joka kuvaa kahta ystävää.
He kantoivat ruukkua keveää
oli täynnä se elämää elävää.
Oli ruukussa surut, ilot ja huolet
mutta-ei hätää-ystävä kantoi puolet.

Mutta kohtalo puuttui peliin
ja pienen paholaisen talutti esiin.
Putos ruukku ja meni rikki
sitä ystävät kumpikin itki.

Oli ruukku vuosia hajalla
kulki ystävät eri suunnalla.
Mietti kumpikin omalla tahollaan
voisko ruukkua ryhtyä korjaamaan.

Ihan pienin askelin etenivät
ja ruukun luokse ehtivät.
Sen yhdessä ehjäksi korjasivat
ja matkaa riemulla jatkoivat."


<sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän> <sydän>


Ystävät ovat kuin pikkuhousut, ne ovat aina lähellä.
Hyvät ystävät ovat kuin kondoomi, ne suojaavat.
Parhaat ystävät ovat kuin viagra, ne nostavat sinut yös aina kun olet maassa.


Että näin <hymy>

<sydän> <sydän> <sydän> Hyvää ystävänpäivää <sydän> <sydän> <sydän>

Haaste otettu vastaan!Perjantai 10.02.2006 20:07

HAASTE

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."


1. ajelen tai ajellaan ympäri maata ihan vaan huvin vuoks
2. matkustellaan hirveesti vaikka olis parempaaki käyttöö rahoille
3. huudan ja kiroon muille autoilijoille itsekseni :D
4. joka päivä on pakko saada light colaa...
5. ...ja purkkaa!


HAASTAN SEURAAVAT IHMISET:
[Butterfly]
Miccou
henaTC
^MidnightAngel^
^^AngelOfLove^^

[Ei aihetta]Torstai 09.02.2006 11:08

eli paljastan 5 asiaa joita PELKÄÄN ja haastan viisi uutta ihmistä tekemään samat asiat:



1. pelkään että jollekkin läheiselle ihmiselle tapahtuis jotain hirveetä. esim. omalle perheelle....
2. pelkään että lapseni katoavat kaupassa niin etten enään ikinä löydä niitä....
3. Pelkään että henkan sairaus vie henkan mukanaan ihan liiiian aikaisin...
4. Pelkään epätietoisuutta läheisten kohtalosta...
5. pelkään pimeää...



Haastan mukaan:
[Butterfly]
Miccou
henaTC
^MidnightAngel^
^^AngelOfLove^^

Muistoja....Keskiviikko 08.02.2006 18:42

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

jäätä...Torstai 12.01.2006 12:56

no nii nyt ollaan melkein kohta puolessa välissä tammikuuta <hymy> kiva!
Nyt on menossa viimeinen etäviikko. maanantaina pääsee taas kouluun, jes!
mut harmi vaan et koulua on vaan 2 viikkoo ja sit joudun taas oleen 4 viikkoo kotona <suru>
Jotain piristettä tähän elämään pitää saada ja niin me päätettiin laura siskoseni kanssa lähteä ens viikonloppuna häämessuille, siitä tulee varmasti hauskaa! <sydän>

Vettä satoi koko eilisen päivän ja nyt on koko piha luistelurataa...jotain positiivista on sentään se että ulkona paistaa AURINKO!
Taidanpa siis pistää vaatteita päälle ja lähtee heittään tonne pihalle vähän pidemmänkin lenkin...

joulupuuhiaTorstai 22.12.2005 23:33

Tänään on tullu tehtyä uusi satsi perunalaatikkoa, oon värjänny hiuksia, siivonnu lasten sotkuja, käynny postissa, kaupassa ja nyt pitäis alkaa valmistelemaan kinkkua yöks uuniin <hymy> kaikkee olis vielä tehtävä ennen jouluaattoa...aika ei riitä!

JoulusiivousMaanantai 19.12.2005 11:01

Tänään se alkaa....joulusiivous!
siihen on hyvä varata riiiiiittävästi aikaa <hymy>

---Tiistai 29.11.2005 00:17

tuntuu TAAS siltä ettei tästä elämästä tuu yhtään mitään...
Kaikki ois paljon parempaa ilman miehiä...helvetti!