IRC-Galleria

Brylle

Brylle

On onnellinen Rva ja Äiti

Loppukesästä ja alkusyksyllä syntyneet lapset ovat pidempiä ja vahvempia kuin talvisaikaan syntyneet, selviää laajasta tutkimuksesta. Ero johtuu tutkijoiden mukaan D-vitamiinista, jota odottava äiti saa valoisaan vuodenaikaan enemmän.

Aurinko hellii äitiä ja tulevaa lasta.
Kesän ja syksyn taitteessa syntyneet olivat noin puoli senttiä pidempiä ja heidän luunsa leveämpiä, kuin talvikuukausina syntyneillä lapsilla.

Tutkimusryhmässä mukana ollut professori Jon Tobias kertoo, että leveämmät luut ovat vahvempia ja riski osteoporoosin aiheuttamille luun murtumille on pienempi.

Vähäisen D-vitamiinin saannin arvellaan lisäksi heikentävän naisen kykyä synnyttää normaalisti alakautta, sillä vitamiinipuutos saattaa heikentää alatiesynnytyksessä tarvittavia lihaksia.

Nykysuositusten mukaan raskaana olevat ja imettävät äidit tarvitsevat 10 mikrogrammaa D-vitamiinia purkista pimeänä vuodenaikana, lokakuun alusta maaliskuun loppuun.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.