IRC-Galleria

CRISSE``

CRISSE``

eihän se ole mikhän

Crissen elämäntarina.Sunnuntai 18.02.2007 16:45

Crisse nousi elämään maailmaan eräänä valkeana yönä. Kaukaa näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli suuri ja he nauroivat köyhille. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen lemmikeistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään doorikset, niinpä ajanvietteeksi tuli matelijat.

Crisse kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin pelottavaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä valkoiset silmät.
Isoisästä huolimatta hän oli erityisen toimelias. Lempiruokaansa klimppisoppaa hän sai työskennellen tanssijana.

Crisse ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän ei juo ihan aina.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.