IRC-Galleria

Ne tappoivat trumpetistin,
Miksi?
Soittiko hän huonosti?

Ne tappoivat trumpetistin,
Häntä ei enää ole,
Trumpetti pölyttyy muistojen laatikoissa.

Ne tappoivat trumpetistin,
Nuori poika,
Jäljellä vain musiikki jonka soitti.

Hetkellinen on elämän sointi,
Mitä jäljelle jää,
Todistaa maapallolla olleen ääntä,
elämää.

Suomi on erikoislaatuinen maa lääkkeillä hoidon suhteen. Lääkärit tekevät koktaileja kuin baarissa ikään, eikä muusta avusta ole kysymystäkään. Rahat ja resurssit eivät riitä. Ymmärtäähän sen, sanovat päättäjät, mutta entäpä saatanallisissa tuskissa kierivä potilas? Vain otettu lääke auttaa, niinpä niin. Liika lääke on taas pahasta, mutta kyse on vain rahasta. Miksi pitää tehdä ihmisistä lääkkeillä eläviä koneita? Resurssien puute kuulostaa huonolta selitykseltä, jos sen rinnastaa faktaan, eurooppalaisesta lääkemafiasta tienaamassa miljoonia euroja suomalaisilla lääkäreillä päivittäin. Kysymyshän on vain lääkäreistä, sillä potilaat eivät saa kalliita reseptilääkkeitä apteekista ilman reseptiä. Lääkemarkkinat eivät hyödy potilaista, vaan lääkäreistä. Heille maksamamme raha ei tee työtä keskuudessamme.

Missä on suomalaisen terveydenhuollon inhimillisyys ja ihmisläheisyys? En näe sitä yhdelläkään vastaanotolla. Lääkärit ovat yleensä kylmiä, etäisiä ja kyllästyneitä, he suoltavat tablettia niin kuin kokisautomaatit virvoitusjuomaa ja yleisimpänä vastauksena saat kohoteltavia olkapäitä ja poliitikkomaisia kiertelyjä, vastuunpakoilua ja pelkuruutta. "Lääkärikin on vain ihminen." Lausahdus ei mene läpi ihmisellä jolla on tuskia. Vastuunpakoilua ei voi suvaita missään ammatissa.

Lääkäri on vannonut valan hoitaa ihmistä niin hyvin kuin kykenee, olla jättämättä ihmistä heitteille ja edistämään elämää. Valaa ei tarvitse ääneen lausua, se on itsestäänselvyys. Tarkastellaanpa "edistetään elämää" kohtaa. Kuinka elämää edistävää on se, että pienimmässäkin ongelmassa lykätään lääkkeet kouraan ja katkaistaan kaikki ennaltaehkäisyn keinot? Ihminen leimataan heti sairaaksi ja oravanpyörä on valmis.

Otetaan esimerkkinä mielenterveysongelmat. Monet ihmiset kärsivät lievistä mielenterveys vaikeuksista, joiden ratkaisuna olisi intensiivinen lyhyt kognitiivinen yhdistetty yksilöllinen ja ryhmäterapia. Tiedän tämän tuottavan tulosta, sillä olen sen naapurimaassamme kokenut itse. Sen sijaan suomessa hoitoon hakeutuessaan he saavat siihen lääkkeitä nieltäväksi. Psykiatrit eivät kirjoita lausuntoja terapiaan ja jos kirjoittavatkin, niin kela ei hyväksy lausuntoja terapiaa hakevista ihmisistä, jotka eivät niele lääkkeitä, heistä pitää ensiksi tekemällä tehdä sairaita ja vasta sitten aukko terapiaan lohkeaa. Tämähän suomessa onnistuu loistavasti. Kun terapiaa ei kirjoiteta se jää saamatta ja paatuneet asiat jäävät käsittelemättä. Ne pidetään aisoissa lääkkeellä. Ne ovat kuin kävelykeppi, johon nojaudutaan. Lääke rakentaa aivoihimme illuusion turvallisuudesta. Toiveen siitä, että aivomme unohtaisi.

Yhteiskunta pakottaa käyttämään laillisia huumeita ja markkinatalous kukkii.

Happamia sanoi kettu.

Sinulla on unelmia ulkomaailmasta,
näet kauniilla silmilläsi valinnaista,
mielihyvällesi olennaista,
muotivaatteita,
kampaajia,
aurinkoisia säitä.

Sileitä kuin hiuksesi,
en juuri törmää ajatuksiisi,
ne heiluvat tuulessa,
niin kuin tuuhea kasa paskaa,
ilman kunnioitusta,
ei elämäsi mitään maksa.

Siellä on vissiin huoletonta,
huomion saamiseksi,
ei tarvitse näytellä onnetonta,
tai huolemme eivät ehkä kohtaa,
mitä laittaisin päälle,
on eri asia kuin mitä pukisin sanoiksi.

Voitko meikata piiloon luodinreiät kehossasi,
Rajata rajauskynällä viilletyt kasvosi,
aivonesteesi pilaavat hiuksesi,
avoimet ostosparatiisit,
suljetut arkut,
polttopullon jäljet, eivät nuorennusvoiteita kaipaa,
hanki irronneet raajasi,
alennusmyynnit on aarreaitta.

Juttelin Jutan kanssa, joka ei oikeasti ollut Jutta vaan tekstiä...

Jutta: terve anton.

Anton: noh terve.

Jutta: mitä kuuluu?

Anton: noh ei tässä kummempaa en saa unta.

Jutta: joo semmoista se joskus on...

Anton: nii...

Jutta: juo vaikka jotain kuumaa maitoo tai jotain...

Anton: joo.

Jutta: nii.

Anton: joo.

Anton: mitäs jos ulkoavaruus tippuu sisälle?

Jutta: silloin sattuu päähän.

Anton: entäpä kun mua pelottaa vaalea pimeys?

Jutta: noh se on vain leikkaussali.

Anton: joo makkarat auttaa moneen särkyyn...

Jutta: muista tunnistaa sienesi.

Anton: ennenkuin sienet tunnistavat sinut.

Jutta: niin se menee.

Anton: mikä?

Jutta: niin.

Anton: Niin mikä?

Jutta: noh niin menee niin...

Anton: kuka on niin?

Jutta: mun kaveri kiinasta.

Anton: noh miten niin menee?

Jutta: niin...

Anton: olen ymmälläni.

Jutta: niin.

Täydellisessä maailmassa ei ole rajoja,
Piirrä ydinkärjelläsi näkymätöntä punaista viivaa.
Loputtomien galaksien alla,
Sinun valtakuntasi,
Lopullisuudessa mahtavin.

Halkaise atomit,kuin Aatamin omenat,
aatamin poika.
Ruostuneet satenliitit,
Tippuvat niskaamme,
kuin ihmiskunnan syyllisyys.
Tähtäimenä avaruus,
ristiretkistä viimeinen.

Pilvet täynnä luodinreikiä,
Aurinko on kaukana täältä,
Setä aurinkoinen.
Vangit yskivät ruutia,
Avaruuspölyä,
Apinat.

"Society's time bomb laying dormant,
Our people disenfranchised for the free world,
Oil for food but they still hungry,
No democracy,
They said one vote equals one voice,
But he told you if he can't work to make it,
He'll rob to take it,
The villains,
Abandoning the planet and the people,
Another hot summer yo, they 'bout to flood the prisons,
This ain't no do diddley, it's a do somethin."

-The roots

Tänään mietin demokratian olematonta olemusta, näin eduskuntavaalien kynnyksellä tahtoisin uskoa sen olemassaoloon muunakin kuin pelkkänä käsitteenä.

Happamia sanoi kettu.

Olin oikeassa, ehkä väärässä,
Huutaen, ehkä hiljaa.
Keskeytä minut,
Sinua kuuntelen.

Voin pauhata kuin koski,
syylisyyttä tunne en.
Keskeytä minut,
Sinua vain kuuntelen.

Melussani olet hiljaa,
Huudoistani hiljainen.
Yksi kuiskauksesikin riittää,
Shhh,
Minä kuuntelen.

Heitän verbaalisia kärrynpyöriä sohvalla.
Olen räppäri verbaalinen,
verbaali on sivistysananen,
ainoastaan osaan sen.
Verbaali, verbaalinen,
ansaitsenko minä verbaaliuden?

Happamia sanoi kettu.

Katoin splätterin tänään.

Zombeja,
suolia,
meteoriitti,
ihmistä lihanälkäisempi rotu, joka oli kyllä aika hemmetin tyhmä vaikka sillä olikin yhteen linkitetty muisti.

Aika normaalia meininkiä.
Happamia sanoi kettu.

Onko minulla koskaan mitään sanottavaa?

Palautteen vastaanottaminen riippuu paljon palautteen antajasta. Ihmiselle luonnon antama vaistomainen puolustusmekanismi laukeaa, jos palautteen antaja käyttäytyy uhkaavasti tai loukkaavasti, korottaa ääntään tai huitoo käsiään. Kyseisessä tilanteessa on mahdotonta ymmärtää tai sisäistää palautteen laatua, sillä adrenaliinintaso veressä hävittää ajattelun primitiiviselle tasolle: ”Suojaudu tai taistele”. Palautteen vastaanottajan tärkein tehtävä on siinä vaiheessa pitää itsensä kurissa ja purra huulta. Palautteen antajan sanotut sanat menevät hukkaan, eikä kumpikaan osapuoli hyödy tilanteesta.

Suuri ongelma yhteiskunnassamme on se, etteivät ihmiset osaa antaa korrektisti palautetta. Asiakaspalvelijat ovat kyllä(yleensä) perehdytettyjä palautteen saamiseen, tai ainakin siihen, että asiakas on kuningas ja kauppa hänen valtakuntansa. Takahuoneessa voi sitten vapaasti purkaa paineitansa vaikkapa kahvikuppiin tai omiin työtovereihinsa, joka ei ole suotava, mutta silti niin yleinen vaihtoehto työpaikoilla.

Palautetta saadessani pyrin yleensä keskusteluun palautteen antajan kanssa. Se on paras tapa rauhoittaa häntä, sekä saada selville palautteen antamisen todellinen syy. Kyselen ja tiedustelen motiiveja.

Tulemalla asiakasta vastaan, saa usein hänet ymmälleen, hänen kun piti nyt vain purkaa tyytymättömyyttään, mutta yhtäkkiä se täytyisi perustellakin. Syy ja seuraus tulevat näin käsitellyksi ja tilanteesta oppivat molemmat osapuolet. Seuraavalla kerralla sama asiakas on jo ehkä oppinut korrektin palautteen antamisen jalon taidon ja minä taas olen pyrkinyt osaltani korjaamaan virheitäni asiakaspalvelijana, tai vienyt asiakkaan valituksen korkeammalle taholle, missä se yleensä jätettäisiin huomioimatta ja korjaamatta.

Niin se vain on, mutta kun sama asiakas valittaisi asiasta uudelleen, hän ymmärtäisi sen karvaan tosiseikan, että pienikin muutos vaatii suuria ponnisteluja, niin yhteiskunnalta kuin yksilöltä.

Kiitos.