IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Tulevat leffat tälle vuodelle.Keskiviikko 06.02.2013 16:08

Vuosi on hädintuskin lähtenytkään vielä käyntiin elokuvien kannalta, mutta vauhti kiihtyy ja IMDBn pikainen selailu näyttäisi että nelisenkymmentä kovaa nimeä olisi tältä vuodelta odotettavissa.


Jack Reacher
Tom Cruise kaoottisen hyvänä agenttina joka lähtee turpakäräjille.

Hansel & Gretel: Witch Hunters
Hannu ja Kerttu aloittivat uran hirviöiden metsästäjinä sen jälkeen, kun noidasta pääsivät eroon.

The Last Stand
Schwarzenegger pikkukylän sheriffinä, jonka läpi aikoo ajaa huumekartellin naamoja.

Bullet to the Head
Se on Sylvester Stallone vanhanajan perseenpotkinaleffassa. Miksi monimutkaistaa jo toimivaa kaavaa?

A Good Day to Die Hard
Sama kuin edeltävä, mutta vaihda Syltyn tilalle Bruce Willis. Koko trilogia kasassa. Näiden naavapartojen elokuvien äärellähän sitä on kasvettukin.

Parker
Jason Stathamin uusin Transporter-kopio. Osittain ärsyttää kuinka mielikuvituksettomia kirjoittajia Hollywoodista löytyykään, mutta jos elokuvassa on autoja ja kuljetusta, siitä löytyy Statham ja Stathamin hahmolta oma tiukka 'koodi' ja RAaah. Aina sama juttu.

Snitch
Dwayne Johnsonin uusin toimintapläjäys, joten juoni on yhtä yhdentekevä kuin Syltyn ja Arskan ja Willisin tuoreimmissa. Tämä nähdään, koska siinä rytisee, one-linerit lentelee ja luodit viuhuu.

Jack the Giant Slayer
Jaska ja Pavunvarsi saavat saman realismikäsittelyn kuin hannu ja kerttu.

Oz the Great and Powerful
Ja koska näytellyt suuren budjetin "realismia satuihin" elokuvat ovat tämän vuoden flavor, Ihmemaa Oz saa myös samanlaisen toimintapläjäyksen.

Dead Man Down
Colin Farrellin tähdittämä rikosdraama/mäiske, missä näyttäisi olevan samantapaista murhailukiristystä kuin Costnerin Mr. Brooksissa muutama vuosi takaperin, mutta enemmän toimintaa.

Olympus Has Fallen
Gerald Buttler salaisen palvelun miehenä Air Force Onen juonelta näyttävässä pätkässä, mutta tällä kertaa ei olla jumissa lentokoneessa, vaan valkoisessa talossa.

The Croods
Dreamworksin seuraava iso animaatio luolamiehistä jotka ovat olleet pidemmän aikaa turvassa luolassaan, kunnes joutuvat pakon edessä maailmaan häsläämään. Perus-lämminhenkinen koko perheen animaatio.

G.I. Joe: Retaliation
Ensimmäinen G.I.Joe sisälsi yhden Hollywoodin surkeimmista fysiikkatiimeistä(napajää räjäytettäessä palasiksi UPPOSI MEREN POHJAAN), mutta poislukien aivoton juoni, keskinkertaiset näyttelijät ja hupaisat efektit, elokuvassa oli hyvää toimintaa. Joten kakkososalle ei ole mitään odotuksia, mutta en usko sen lunastavan edes niitä.

Oblivion
Cruise trailerien perusteella hyvältä näyttävässä post-apokalyptisessa scifi-toiminnassa.

Iron Man 3
Robert Downey Jr. ja RautaMies. Nuf' Said.

Star Trek Into Darkness
Trekkien reboot oli loistava leffa, seuraavaa osaa odotetaan yhtä suurella innolla ja trailerit näyttävät makoisalta.

Fast & Furious 6
Nopeita ja nättejä autoja, sekä Vin Diesel nahkatukkansa kanssa. Vitososaan heitetty suunnanmuutos osoitti sarjan pystyvän parempaan kuin pelkästään löyhiin tekosyihin näyttää autoja ja vähäpukeisia naisia(mikä ei ollut huono asia ensimmäisissä sarjan osissa, hyvää popcorn-viihdettä). Kuudennen osan ne harvat pätkät netistä näyttävät, että nyt aletaan käyttämään jo kliseisiä kuolleista nostatuksia juonikuvioiden keksimisessä, mutta odotetaan mielenkiinnolla mitä tulevan pitää.

The Hangover Part III
Ihan vain siksi, että näkisi jaksaako sarjan kolmanteenkin osaan vielä löytyä muutama vitsi. Toinenkin alkoi tuntua jo saman vitsin vääntämiseltä, nähtäväksi jää löytyykö kolmanteen tuoreita juttuja.

Epic
Elokuvan juoni on kuin suoraan Douglas Adamsin kommentista lainattu: "Isn't it enough to see that a garden is beautiful without having to believe that there are fairies at the bottom of it too?" Animaatio siitä, miten metsän suojelijat pitävät huolta kodistaan.

The Purge
Tätä odotan vain siksi, koska juoni on niin naurettavan typerän idioottimainen. Koska ylikansoitus vankiloissa on suuri ongelma, amerikassa otetaan käyttöön 12-tunnin jaksot, jolloin mikään ei ole laitonta.

After Earth
Will Smithin tähdittämä elokuva, missä isä ja poika vahingossa haaksirikkoutuvat takaisin maapallolle, 1000 vuotta sen jälkeen, kun ihmiskunta lähti planeetalta.

Now You See Me
Trailerin ja synopsin perusteella näyttäisi kyseessä olevan Ocean eleven, missä joukko taikureita suorittaa kyseisen pankkiryöstön.

Man of Steel
Teräsmiehen rebootti, johan sitä on odoteltukin. Edellinen osa näytti että modernilla tekniikalla tästäkin kalsarisankarista voi potentiaalisesti saada näyttävää toimintaa aikaan. Enää ei puuttuisi kuin juoni.

Homefront
Statham ottaa yhteen huumekartellin kanssa.

Monsters University
Pixar tekee esiosan Monsters Inc leffalleen.

The Lone Ranger
Johnny Deppin seuraava "hassu naama ja sekopäinen hahmo"-leffa.

Despicable Me 2
Ensimmäinen osa yllätti olemalla todella viihdyttävä, joten ehkäpä toisestakin osasta löytyy hetkensä.

Hummingbird
Statham on ex-erikoisjoukkojen jäsen, kodittomana kadulla. Ei mitenkään erikoisen kuuloinen synopsin perusteella, mutta trilleriksi kategorioitu ja Statham pääosassa antavat ymmärtää että elokuvassa saattaisi olla jotain takana.

Pacific Rim
Hollywood tekee ensimmäisen suuren budjetin imitaationsa Evangelionista. Kerrostalon kokoiset robotit taistelemassa ufoja vastaan toimii aina.

The Wolverine
Hopeasamurain ja Wolverinen yhteenottoa odotellessa.

Red 2
Eläköityneet superagentit vetonaulanaan Willis riehuvat jälleen. \,,/

Heat
Statham uhkapelurina uudessa ammatissaan suojelemassa ystäväänsä.

Elysium
Rikkaat ovat paenneet lokoisalle avaruusasemalle ja köyhät jäivät maahan. Tästä on hyvä lähteä kapinoimaan.

Percy Jackson: Sea of Monsters
Percy Jackson ja Salamavaras tuli itselleni yllätyksenä ja useita vuosia myöhässä(bray alekopasta), mutta viihdyttävän mytologian ja toiminnan sekoituksen jälkeen jatkoa on odoteltukin.

The Mortal Instruments: City of Bones
Traileri toi mieleen parikin aiemmin ilmestynyttä settiä, Velhon Oppipoika ja Buffy The Vampire Slayer näin päällimmäisinä. Percy Jacksonin tapaan sekoitetaan mytologiaa moderniin maailmaan, toiminnan täyteinen traileri näyttää viihdyttävältä.

Riddick
Vihdoin ja viimein Vin Dieselin paras roolihahmo saa jatkoa. Toivotaan että suunta on lähemmäs Pitch blackia ja kauemmas Chronicles of Riddickistä.

I, Frankenstein
Frankensteinin rebootti, mutta synopsin mukaan juonessa on enemmänkin kuin pelkkää kokoon kursittua pulttiniskaa.

The Tomb
Syltty kostoretkellä. Vaikka juonen voikin tiivistää kahteen sanaan, ei se vähennä mielenkiintoa lainkaan.

Sin City: A Dame to Kill For
Ensimmäinen Sin City pisti pakan sekaisin ilmestyessään, näyttäen kuinka elokuva tyylitellään, kun se halutaan tehdä oikein. Toista osaa on odotettu kuin kuuta nousevaa siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäinen elokuva tuli ulos.

The Seventh Son
1800-lukua ja pahojen henkien metsästystä.

About Time
Scifi-komedia-draama kategorioihin upotettu leffa kertoo aikamatkustavasta teinistä, joka ryhtyy korjailemaan elämänsä vääryyksiä. Juoni kuulostaa Butterfly effectistä suoraan lainatulta, erotuksena kategoriointi komediaan, joten odotettavissa lienee hieman kevyemmällä otteella tehty versio.

Ender's Game
Scifiä, jonka synopsi kertoo muukalaisten välisen sodan olevan lähellä.

Thor: The Dark World
Ensimmäinen Thor ei elokuvana ollut ehkä se kaksisin mahdollinen, mutta hahmot olivat täyttä timanttia, eikä Avengers vähentänyt viehätystä. Päinvastoin, Thor ja veljensä Loki nousivat Robert Downey Jr:in esittämän Tony Starkin tasolle, joten uusi oma elokuva ei haittaa tippaakaan.

The Hobbit: The Desolation of Smaug
Peter Jacksonin päätös laajentaa Hobitti kolmeksi elokuvaksi oli joidenkin mielestä huono veto, mutta ottaen huomioon, kuinka paljon sormusten herran kirjoista jouduttiin leikkelemään pois mahduttaakseen directors cut edes neljään tuntiin, ei yhden lyhyen kirjan venyttäminen kolmeen elokuvaan ole ollenkaan huono ratkaisu.

Jack Ryan
Nuori CIA analyytikko paljastaa Venäjän salajuonen romahduttaa amerikan talous.

47 Ronin
Joukko samuraita lähtee kostamaan isäntänsä kuoleman. Koska samurait ovat tyylikkäitä paskiaisia.

Tongue twisterKeskiviikko 06.02.2013 13:46

Sarjassamme "kuinka Dae saadaan harhautettua" osa XVII: kirjoitan viestiä, epähuomiossa heitän kaksi sanaa peräkkäin, jotka ovat samankaltaisia, joten mietin perään kolmannen sanan joka on vähän samansuuntainen foneettisesti. Alan miettimään onkos näille mitään järkevää suomennosta, kun englanninkielinen tongue twister on aivan loistava kuvaus.

Kaannos.com sanoo että 'kielisolmu' ja 'kielivoimisteluloru', google translator sanoo että 'sanahirviö'. Yksikään ei ole yhtä osuva kuin tongue twister, mutta menkööt.

Jälleen meni 5 minuuttia hyvää aikaa hukkaan ja ajatus katosi kaikesta, mitä olin sitä ennnen tekemässä.

Hei e-koodi fanaatikot!Maanantai 04.02.2013 21:36

Kävin läpi tylsyyttäni Multi-tabsin monivitamiinivalmisteet sisällysluettelon.

2/3:sta aineesta löytyy e-koodien listalta lisäaineenakin. Loput ovat muuten vain myös käytössä lisäaineina, koska niillä on nätti väri tai muita oivia ominaisuuksia.

Ja hyvältä näyttää.

Amerikan ihmemaastaTorstai 31.01.2013 13:07

Amerikka on mielenkiintoinen valtio. Toisaalla jatkuvasti vähemmän varoja osoitetuilla tieteiden koulutuksella tuotetaan todella mielenkiintoisia tuloksia. Lapsineroja ja hienoja innovaatioita ihmishenkien pelastamiseksi.

Toisaalla hihhulit tyrmäämässä terveydenhuollon perusoikeuksia kuten ehkäisyä ja tuhoamassa sitäkin vähää mitä on jäljellä tieteiden opetuksesta omalla pseudopaskallaan. Aseelliset välikohtaukset kouluissa yltyvät, ja toisella puolella huudetaan "lisää aseita puolustukseen!", vastapuolen mölytessä "kaikki aseet pannaan ettei ampumisia tapahdu!". Asevälikohtauksissa ainoa yhteinen tekijä on psykoottinen ihminen, joka ampui ihmisiä, mutta pelit halutaan kieltää, koska elokuvien ja sarjakuvien väkivallan kieltäminen ei onnistunut, kun ei siitä koskaan saatu todisteita tutkimuksista huolimatta. Ei ole pelienkään vaikutuksesta todisteita, ja tutkimuksia on jo kymmeniä, mutta estääkö se idiootteja? No ei. Asehullut(puolesta ja vastaan) ovat nostaneet hysterian uusista säädöksistä tai edes niiden suunnittelusta ja maanlaajuinen paniikki on jo naurettavissa mittasuhteissa.

Esimerkit tästä kahtiajaosta:

-15-vuotias amerikkalaisnuori sai palkinnon paperiluiskistaan, jotka auttavat diagnosoimaan haimasyövän.

-Viidesluokkalainen pikkutyttö nöyryytettiin opettajien ja turvamiesten toimesta koko luokan edessä, koska hänellä oli taskussaan paperilappu, josta oli kulma revitty irti. L-muotoinen paperinpala, joka ilmeisesti muistutti jonkun mielestä etäisesti asetta. Varjossa. Nopeasti vilkaistuna. Puolisokeana. Tämän takia tytön taskut tutkittiin(julkisesti, koko luokan edessä, kun muut luokkatoverit nauroivat hänelle) ja hänet lähetettiin kotiin nuhteiden kanssa.


Nyt jumalauta oikeasti.

Niin paljon.Keskiviikko 30.01.2013 19:07

...On jumala maailmaa rakastanut, että antaa luomiensa olentojen palaa ikuisesti helvetin tulessa. Syistä, jotka kaikki kaatuvat hänen niskaansa.

Kuulemma jumala kuitenkin on kaikkivaltias. Hän voisi antaa meille anteeksi. Hän itse päättää, että ei niin tee.

Hän kuulemma tietää kaiken jo etukäteenkin, eikä mikään tule jumalalle yllätyksenä. Miksi siis:
-Hän antoi Luciferin elää, tietäen tämän houkuttelevan ihmisen lankeamaan?
-Jumala asetti hyvän ja pahan tiedon puun ihmisen ulottuville, kun vaikkapa rinki helvetintulta ympärillä olisi pitänyt ihmisen loitolla?
-Jumala päästi Luciferin paratiisiin? Kaikkinäkevänä ja voivana hän olisi voinut tämän estää.
-Jumala ei kertonut ihmiselle seurauksia puusta syömiseen?
-Jumala ei vain voinut antaa anteeksi samantien, vaan ensin joutui tarinoiden mukaan tapattamaan miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, kunnes viimein tappoi itsensä itselleen saadakseen sääntöihinsä porsaanreiän? Hän tiesi alusta alkaen tämän olevan lopputulos, miksi siis vaivalloinen ja miljoonia ihmisiä kiduttava historiikki ennen lopullista päätöstä antaa ihmisille anteeksi?

Taivaallinen impotentti kusipää sai mahdollisuuksia ja vaikka ei olisi saanut mahdollisuuksiaankaan, kaikkivaltiaana hän olisi voinut LUODA niitä itselleen. Vaan ei, pronssikautinen sotaisa heimojumala halusi verta, halusi massamurhia. Vasta kun vihollisten vaimoilta oli viilletty kohtu auki, oli tämä jumala tyytyväinen ja sanoi että eiköhän siinä ollut sopivasti ruumiita kadotukseen, nyt voidaan tehdä jotain tämän anteeksiantamisen suhteen.

Ja tätä paskiaista jotkut vielä palvovat.

AktivehateKeskiviikko 30.01.2013 15:15

Aktivehate - You got to let the music(Cappella cover). Koska ysäriteknosta tehty vihainen aggrotech toimii aina.

[Ei aihetta]Tiistai 29.01.2013 10:08

C3tq4LM.jpg

TilauksiaMaanantai 28.01.2013 23:39

1.Näe kuva imgurissa.
2.Näytä kaverille kuva ja totea että oispa tyylikäs paita
3. Viisi minuuttia myöhemmin, ole etsinyt alkuperäinen kuva, muokannut läpinäkyvyydet kohdilleen ja spreadshirtistä tilannut itsellesi uusi paita.