sä olet jotain niin,
ajatonta.
kuin tuli rauhallinen,
hetken siinä takkatulessa.
irti kaikista,
niistä kahleista,
oot päässyt ulos sä,
siitä kuoresta,
mihin tää,
elämä sut oli niin pitkään,
kuin takalukolla lukinnut.
ovi on nyt auennut,
sut ulos päästänyt,
vihdoin helpotuksesta löytänyt,
uudelleen sen,
punaisen langan,
ja sen solminut,
rusetilla, tuplasolmulla,
kiinni niin lujaa,
ettei sitä vaan
enää kukaan rikkoa tai avata saa.
mä luotan suhun,
ja siihen,
että sä osaat nyt kiinni pitää,
siitä mikä oikeesti on tärkeintä,
tasapainotella, oikea jalka edellä,
pitää mielesi puhtaana,
hengähtää,
ja elää muistaen sen,
että sinä kyllä riität.
