IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

HelsinkiPride 2009Maanantai 29.06.2009 04:10

No johan oli operaatio. Paria päivää etukäteen olin aivan paniikissa, erityisesti edeltävänä iltana. Olen tällainen kotikissa nähkääs. No, taktiikkahan meni suurinpiirtein näin:

Pridejä edeltävänä iltana vein repun pakattuna läheisen paloaseman roskakatokseen roskiksen taakse, koska äiti osoitti epäilyksiä sen spontaania tyhjennystä kohtaan - "oletko lähdössä jonnekkin matkalle" kuului kysymys. Valehteluni tuohon oli niin ala-arvoista että päätin olla ottamatta riskejä.

Aamulla heräsin, onneksi jo ennen herätyskelloa noin kaksikymmentä yli seitsemän. Laitoin kännykästä soittoääneni soimaan, ja ähisin, niin kuin olisin juuri herännyt. Laitoin soittoäänen pois, ja vastasin mahdollisimman unisesti huomenta. Kävin siinä sitten pienimuotoisen monologin, mistä selvisi että joku haluaa minua jonnekkin ja että suostun. Vetäisin vaatteet huolettomanoloisesti päälle ja menin alakertaan missä äiti kysyikin kuka mut rohkeni herättää. Kerroin että Hanna soitti ja pyysi kahdeksaksi myllysaareen :D Söin aamupalaksi voileipiä, siistiydyin vessassa (hiukset you know) ja varustauduin tunkemalla taskuun tarpeelliset artikkelit. Pyöräilin hakemaan reppuni ja lähdin matkalle juna-asemalle.

Junassa ei mitään kummempaa. Viinankatkuinen mies hajuetäisyydellä, kiva maalaismaisema vilistää oikealla puolella.

Helsingissä pyörin tovin steissillä, ja puolen aikoihin tapasin Matjan, jonka kanssa odottelin Ninniä saapuvaksi. Kävin vaihtamassa mun GAY-paidan vessassa. Ninni tulikin lähettiin kulkueen lähtopaikkaa kohti.

Tuomiokirkon edessä olikin tunnelma jo lämmin ja erittäin sateenkaareva, pyörittiin siinä ja katseltiin ihmisten väriloistoa, ja nappasin pari kuvaa. Alkoi minullekkin vihdoin valkenemaan. Kas, homoja. Ihmisiä. Yksilöitä. Porukka oli mielestäni todella monipuolista, jokseenkin lesbopainotteista :/ Oikein söpöjä teinejä en päässyt pahemmin bongailemaan, vähän vanhempia olivat kaikki. Silti ei missään vaiheessa tullut syrjäytynyt olo. Olin yksi heistä 3000-4000 paikkallaolijasta. Se tuntui hyvältä. Olen aina ollut ylpeä itsestäni ja tuntenut oloni edes jotenkin hyväksytyksi mutta nuo termit jotenkin saivat aivan uuden merkityksen.

Kulkueessa hienointa oli yrmeät mummot ratikkapysäleillä - heistä oli varmasti mukavaa katsoa kun kilometri homomassaa valuu ohi tahraten Helsinkiä ja Suomea sodomiallaan. Matkan varrella oli myös paljon turisteja ja muita katselijoita, monet kuvaamassa. Mukavaanhan se oli poseerata samalla upoten muiden samanlaisten joukkoon.

Puistojuhlakin oli hieno, vaikka en edes ohjelmaa seurannut, vaan nautin ystävien seurasta ja tapailin uusia ja vanhoja tuttuja. Kaikenmoiset kojut olivat hienosti saatu pystyyn ja mukaan tarttuikin sitä sun tätä. (Toivottavasti ei mitään vakavaa..) Erityiskiitos kahvikojun coffee bitcheille, parempaa asiakaspalvelua en ole missään saanut =D

Ensivuonna voisi olla parempaa opastusta kauempaa tuleville pelokkaammille "pöndeille", niin kävijämäärä saataisi taas vielä isommaksi ja ennemmän mekkalaa aikaan. Reitti vois olla ihan piirun verran pidempi, ja hakasalmen puisto oli piirun verran liian pieni tuon kokoluokan tapahtumalle.

Kotiin selvisin kunnialla samana iltana, noin yhdeksäksi kuten oli suunniteltukkin. Repun jätin samaiseen roskakatokseen ja hain yöllä rankassa sateessa. Äiti ei saanut tietää mitään. Mission impossible finnished kthx bye ^__^

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 18:38

Hehe, iskä on naapurissa kyläilee ja sille tuli puhelu ja kännykkät tietysti koton.. vastaan omalla nimelläni ku äiti vaati. Vastapää pamauttaa itteään esittelemättä itteesä tai mitään muut sanomatta: MISSÄS ISKÄS ON VAI ONKO SE PASKALLA??!

O.o Jäin siihen sit änkyttämään jotain.. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.03.2009 01:13

Kopioi 10 ensimmäistä totuutta itsestäsi.
http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/

Tarmo on härski muotifriikki.
Tarmo on lisääntymiskyvytön homopoika.
Tarmo on karvaton luuseri.
Tarmo on sänkileukainen sossupummi.
Tarmo on homohtava naamapuoli.
Tarmo on arveluttava dataaja.
Tarmo on pahainen himovemputtaja.
Tarmo on härski rinsessa
Tarmo on perverssi pyromaani.

(Kukaan ei edes huomaa että siinä on vaan 9)
Vastaus Kari T. Määttäsen kummalliseen yleisönosastokirjoitukseen http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=68&news_id=200816197106

K. T. Määttäsen kirjoitus seksuaalisuudesta (ES 19.11.2008) oli kuin internettiin homofoorumille lähetetty provokaatioviesti. Se sisäsi tuulesta temmattuja vanhoillisia ”faktoja” ja tulkintoja raamatusta, joka ei itsessään voi toimia perusteena millekkään, ainakaan jos edessä on Suomen perustuslaki.

Mitään yksiselitteistä syytä homoudelle ei ole löytynyt. Kyse on joko vain sattumasta tai sitten mainitusta ”vääristyneestä miehen tai naisen mallista kotona”. Kuitenkin jälkimmäisen vaihtoehdon voi pyyhkiä helposti pois, kun tuntee vähän homoseksuaalien taustoja. Itse tulen perheestä, jossa rajat ovat selkeitä; mies on mies, nainen on nainen ja molemmat ovat onnellisesti naimisissa heteroina. Ideaalimalli? Ja silti olen käyttäytynyt homoseksuaalisesti jopa päiväkotiaikoina. Monet homoseksuaaliset kaverini tulevat niin erillaisista perheistä, että mitään yhtenäistä selittävää linjaa ei vain löydy.

Murrosikäiset pojat kyllä tekevät erilaisia seksuaalisia asioita yhdessä. Mutta, se, pitääkö se esittää niin kovin negatiivisessa valossa? Ei siitä nyt ehkä hyötyä ole, mutta onko siitä todellakin niin paljon haittaa nuoren kehitykselle? Seksuaalisuushan ei ole mikään pysyvä asia, vaan matka, varsinkin teini-iän hormonimyllerryksissä.

On monia erillaisia väitteitä homoseksuaalisuuden syistä evoluutioteorian tulkinnoista äidinmaitoidon muutoksiin. Mutta mitä väliä sillä on, koska homoja on aina ollut, ja tulee olemaan. Asia ei vain miksikään muutu, vaikka miten vainotaan, haukutaan, otetaan oikeuksia pois ja joissain maissa jopa teloitetaan. (Iran, heinäkuu 2005 18- ja 16-vuotiaat pojat hirtettiin julkisesti kylän hurratessa ympärillä).

Raamattu on selvästi miestenvälistä fyysistä kanssakäymistä vastaan. Se on kirjoitettu monissa kohdissa. Kantaa se ei taas ota homouden syihin tai yksinkertaisesti miesten väliseen rakkauteen. Pitääkö raamattuun mielipiteensä perustavien lähes aina myös tuomita ja niitä syitä etsiä? ”Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?” (Jaak. 4:12)

Kaamospuhallus 08Lauantai 22.11.2008 03:30

Wau. Ei voi muuta oikeen sanoa.
« Uudemmat - Vanhemmat »