IRC-Galleria

Äh. Kun kävelee koulun käytävillä välitunnilla, niin tulee aika helposti tosi tylsä ja jotenkin masentunut olo. On tosi inhottavaa kattella ja siten huomata, kun ihmiset kävelee käytävillä kiireisesti ohitseni luokasta luokkaan. Ring! "Oho, kello on jo neljä. Menipäs tääkin päivä ihmeen nopeesti..." ja jälleen kaikki kiiruhtaa kotiin ja tekee päivän "menonsa ja velvollisuutensa" ja sitten ei muutakuin nukkuu. Siis siinähän tulee helposti ihan tylsä fiilis: Tätäkö tää elämä sitten loppujen lopuksi on? Hei haloo, me joudutaan muutenkin kuluttaa elämästämme n. 1/3 johkin hikiseen nukkumiseen, jonka aikana me ei voida toteuttaa yhtään unelmiamme ja tehdä sitä, mistä me tykkäämme.

Mutta sitten vielä lisäksi meidän pitäis kuluttaa toiset 1/3 ajastamme johkin vitsin koulunkäyntiin ( ja sitten kun vanhenemme, se aika menee meidän työn tekemiseen). Ainiin ja sitten vielä pitäisi tehdä jotkut vitsin kotiläksyt ja muutama kotiaskare, pitää omasta kunnosta huolta ja käydä vielä treeneissä. Ainiin hupsista! Ja unohdinpas että mulla on vielä ystäviäkin joihin pitäisi pitää yhteyttä jotta ihmissuhteet pysyy kunnossa. Ja jesh! Serkut ja sukulaiset haluaisivat nähdä meitä myös ja ne asuu jossain tuolla huitsin nevadassa. Hmm, kesätöitäkin pitäis ruveta hakemaan ja suunnitella tulevaa kesälomaa... Oho, ainiin se onkin jo suunniteltu: Koko kesälomakalenteri on täytetty menoilla.

"Unohdin, että olisi kiva oppia laulamaan ja ruveta harrastamaan jotakin itseä kiinnostavaa urheilulajia. Niin tosiaan ja käydä kuussa ennen kuolemaa ja ehtiä kiertelemään ympäri maailmaa ulkomailla tutustumaan moniin eri kulttuureihin. Sitten olisi kiva oppia soittamaan pianoa ja kitaraa ja tätä ja tätä ja tätä ja tulla hyväksi tässä ja tässä ja sitten vielä tässä."

Eli siis minkä hemmetin takia meidän täytyy koko elämämme kuluttaa johonkin koulun käymiseen ja työssä käymiseen kun ilman niitäkin meillä olisi aivan varmasti ihan tarpeeksi "kiireitä ja menoja" joita me itse haluttaisiin toteuttaa, eikä näistä "menoista" ja omista unelmista ehdi toteuttamaan pienen pientä murto-osaakaan kun meidän täytyy käyttää hyvin merkittävä osa elämästämme johkin koulutukseen tai sitten työn tekoon. Ilman kouluakin tässä elämässä olisi ihan tarpeeksi haastetta toteuttaa edes se murto-osa omista unelmoista.

Että eipä tässä mitään sitten. Se on vaan voi voi ku elämä menee tällee eikä me mahdeta sille mitään. Elämä kuluu pääasiassa nukkumiseen ja työn tekoon :D Loppuaika mene omissa menoissa ja kiireissä kuljeskellen paikasta A paikkaan B ja sieltä vielä C:hen jne. Sitten todetaan kuolinvuoteella ihan hämillämme: "Oho, hurahtipas se elämä nopeesti." "Sääli, ku en ehtiny paljo mitään tekee ku elämä kului pääasiassa "jokamiehen velvollisuuksiin" mitkä mun piti vain yksinkertaisesti tehdä"

Se vaan kun on luonnonlaki että ei ehditä tekee täällä maanpäällä itseasiassa huomattavaakaan murto-osaa siitä, mitä oikeasti syvällä sisimmässä haluaisimme ehtiä tekemään. Tämän takia meidän pitää oppia iloitsemaan niistä "pienistä hyvistä hetkistä" jotka koemme elämässämme ja ottaa niistä kaikki ilo irti. Ei se elämä muuten ala sujumaan. Kun oppii iloitsemaan pienistä hyvistä hetkistä ja niistä asioista mitkä on hyvin sekä niistä pienistäkin unelmista, jotka toteutuvat, oppii myös automaattisesti näkemään elämän paljon valoisampana. Ja sitä meistä jokainen varmasti haluaa kokea: Onnellisen elämän. Sellasen elämän, että tuntee olevansa elänyt onnellisen elämän, ja on tyytyväinen elämäänsä, jonka on saanut elää.

Taivaassa ei sitten ole enää kiirettä ja masentavaa, rajallista aikaa joka vain kulkee ohitsemme, vaan siellä on ikuisuus ja täydellinen ilo. En itse osaa odottaakkaan mitä kaikkea hyvää Jumala on varannut mullekkin taivaassa, joten odotan sitä jo innolla! :P Ja sitä, että mitä kaikkea hyvää ylipäätänsä siellä taivaassa on sellaista, että siihen ei kyllästy koskaan ja se tuottaa täydellistä iloa ja rauhaa! :P

Että toivottavasti nähdään sitten taivaassa! Siihen asti odotellessa, hyviä pieniä elämän hetkiä sullekkin, hyvä lukija! :)