IRC-Galleria

yskinäinen mies, liikkuu tuulen tapaan
hankea pitkin vaeltaa
kaikkein pyhimpään, rakkauden kaipuun matkaan

metsän palavan kuulee, jyrinän maan
ain' kauas vuorten taa
yksinäinen mies, liikkuu tuulen tapaan

kautta soiden noiden, puron märkään solinaan
kynnenaluset täynnä multaa kantaa
kaikkein pyhimpään, rakkauden kaipuun matkaan

harmaita varjoja sumussa, syntisten sielut kuolemaan
jumalat yksin tuomita saa
yksinäinen mies, liikkuu tuulen tapaan

valheiden ohuessa verkossa, huomaamattaan
tuskissaan pelkojaan pakoon kipuaa
yksinäinen mies, liikkuu tuulen tapaan
kaikkein pyhimpään, rakkauden kaipuun matkaan

- Kalle Jalonen 2011

Rakkaudella on monia airuita,
omenapuita valkoisissa ja vaaleanpunaisissa kukissaan,
pääskysiä alkukesän sinisellä taivaalla,
laineen liplatus rantakalliota vasten.

Kevät on rakkauden aikaa,
niin toivottoman kuin tähtiin kirjoitetunkin.

Älä lannistu,
sillä meitä toivottomia,
on kolmetoista tusinassa.

- Kalle Jalonen 2011

Rakkautta on monenlaista
on intohimoista rakkautta
parien välillä.
tunteiden paloa takkatulen ääressä.

On tottunutta tai opittua rakkautta
niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Lähimmäisen rakkautta
joko ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan.

Tai kuten vanhempi lastaan rakastaa.

Ja sitten:
Joulurakkaus,
joka kuihtuu uuteenvuoteen mennessä.

Joulu on kummaa aikaa
miksi ihmeessä pitää väkisin
ja aivan pakolla
aiheuttaa itselleen harmia
koko seuraavaksi vuodeksi

Rakastuminen jouluna
on itsensä huijaamista

Hakkani kanssa viettämäni elämä
ei vienyt minua eteenpäin,
vaan pikemminkin lukitsi minut
kehoni sisälle.

En avaudu koskaan,
vaikka haluaisinkin.
En hyväksy rakkautta,
vaikka kaipuuni onkin suuri.

Olen vain yksi säälittävä
ihmisraunio muiden samanlaisten joukossa.
Joukossa joka ei avaa verhoja,
vaan viinipullon.

Ajatteleminen on pahasta!
Se tekee vain kipeää!
Se SATTUU!
SE EI VIE ETEENPÄIN!
SE, VITTU, TAPPAA!

- Kalle Jalonen 2010

Aika ei ottanut minua ikinä huomioon,
ainoata lastaan,
yksinäistä viisaria
tunnin ja minuutin perijää.

Minullakin oli ystäviä,
mutta äitini kulutti heitä,
he eivät jaksaneet pyristellä vastaan,
ajan hitaasti soljuvassa virrassa.

Jäin siis yksin ajan myötä,
hönkimään tuuleen kysymyksiäni,
jonka kaiut jotkut kuulevat,
toiset taas eivät.

Maailmankaikkeuden pyövelit jättivät minut myöskin rauhaan,
vaikka itkin ja huusin,
vaadin kuolemaa,
sain iäisyyden.

Maailma on liian vahva ja väkevä,
jotta saisin siitä otteen,
se ei irrota,
ei päästä otteestaan,
ei anna minun tippua.

Pysyvyyden illuusio on hakattu minun otsaani,
enkä saa pestyä sitä pois,
äitini on julma,
mutta jumala on julmempi.

Nyt minunkin käteni ovat ryppyiset ja laikukkaat,
hiukseni meren harmaat,
äitini on kuollut pois,
ehkä minäkin saan rauhan.

- Kalle Jalonen 2009

Jonain aamuna,
kun linnut eivät enää laula,
ja koittaa hiljaisuus,
kammottava hiljaisuus,
maailma kuolee,
lastensa kanssa.

- Kalle Jalonen 2009

Seisoessani yksi parvekkeella
ja polttaessani kuivaa tupakkaa, joka korvensi kurkkuani
älysin elämän älyttömyyden
vilistävän verkkokalvojeni edessä

mietin miten olin päässyt elämässäni tähän pisteeseen
pisteeseen joka tuntui aivan mitättömältä
unelmiini verrattuna
sekä etenkin lahjoihini verrattuna

kuu öisellä taivaalla tuntui pilkkaavan minua
ja minun hyvin keskivertoa elämääni
"tulisit edes tänne", sanoin
"ja antaisit rakentavaa kritiikkiä"

jos tarkkoja ollaan niin minulla tulisi olla
kaikenlaista
vaikka olenkin kuullut ettei materia tee onnelliseksi
(haistakaa paska, saatanan KOMMARIT)

mutta kuten kaikissa ONGELMISSA
tärkeintä ei suinkaan ole itse ONGELMA
vaan se miten se ONGELMA ratkeaa
minulla on siis muutama ratkaisu:

voisin tietenkin hypätä alas parvekkeelta
mutta se ei poistaisi ONGELMAA tietenkään
eihän minulla sen jälkeenkään olisi autoja
ei naisia ja sairaalamaksun jälkeen ei todellakaan rahaa

jos kuitenkin ostaisin vain HAKAN
(go Erlend Loe)
ja naputtelisin sitä enimmän aikaani
vaikka siihen asti että kuolen
niin en älyäisi oman elämäni surkeutta
enkä näkisi pilkkaavaa kuuta

- Kalle Jalonen 2009

Voi kun saisin itselleni
edes hieman lahjakkuutta
jottei minun, rakas jumala
tarvitsisi kirjoittaa tätä paskaa

- Kalle Jalonen 2009