IRC-Galleria

Eälindir

Eälindir

"Ónen I-Estel Edain, ú-chebin estel anim"
Painonvartijoiden esitteitä, Velemuja, Härhöjä, puremisjälkiä ja oravia. Jaape on härhö, mutta härhö on positiivine sana, toisinku hörhö. :')

Myö ollaan muuten vähä velemuja Härhön kans. ;---)))
Ja Härhön STONE-huppari maistuu btw pahalta. Velemu otti tästä selvää puremalla Härhöä ranteesta päivällä.

Myös matikantunnilla tapahtui, Korsettiplansettipikkukitaristi oli oravan näköinen ja Tiikerihai oli ihan selvässä henkisessä koomassa.
Velemukin oli "pariskuntamme" mielestä tunnilla yhteyksissä henkimaailmaan.

Mutta yhä edelleen koulun pihamaalla kaikuivat välituntien aikana "RIII!"-huudot. Sattuipa vaan myös Härhö huomaamaan olevansa ilmerikas ihminen. Mainitsemisen arvoista on myös Härhön lehmityttö-look. Sillä Härhö näytti aivan lehmitytöltä letteineen.
Mutta olipa unohtua kuulutukset, Easy Living, Rock 'n Roll All Night
ja Smoke On The Water kaikuivat koulumme keskusradiosta kun musiikinopettajamme mainosti paikallista "bändikerhoa" (tällä voi olla myös muita merkityksiä kuten 'sala syömingit' tai muuta vastaavaa), ja huomasipa myös Tiikerihai että yhteydenpito häneen tulee jatkossa tapahtua pullopostilla. Mutta voi, Härhö kuuli tänään ihanan lukiosaarnan, hänen hupparinsa varastettiin fyssan tuntien ajaksi, ja hän joutui taiteilemaan jonkun tunnetun kellaribändin logon Essin käsivarteen... 8---DDD

*Kiitämme, kumarramme ja liukenemme rikospaikalta*
Kovistunnit, huonosti nukutut yöt, Tine, ja PEE OO ÄLÄL AA RIII.

Siinähän jo ihan kivasti materiaalia älyvapaan maanantaipäivän rakentamiseen. Ja siinä totaalisesti taas onnistuttiin. Jaape ja Taape taas asialla.

"PEE OO ÄLÄL AA RIII !"- huudot kaikuivat Hannu Krankan koulun käytävillä maanantaina 16.3.09.
Kaksi tärähtäneen näköistä ihmisparkaa pyörii ympäri koulua pitäen toisiaan käsitä kiinni, ja vingahdellen epämääräisiä "RIII!"-äännähdyksiä.
Aamulla kyseinen kaksikko sai vielä seurakseen pantterihousuisen öGliksen ja angstisen teinipissiksen kovistuntien ajaksi. Tunnit olivat vielä suht rauhallisia, mutta välitunneilla "RIII"-äännähdykset kaikuivat pahasti ympäri käytäviä ja koulun pihamaata. Ihmisten hämmästyneet/kummastuneet/epämääräiset katseet kääntyivät kaksikkomme puoleen, myös sivulliset saivat kokea tämän hauskuuden, anteeksi Essi. Emme tarkoittaneet kenellekään mitään pahaa, emme vastaa traumoista joita aiheutimme, emmekä vastaan kysymykseen "Mitä?".
8
DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD


Uhohtui mainita siitä miten Jaape kumppaneineen puheli kovistunneilla hevosista ja kaikesta aiheeseen liittyvästä. Siis Jaape on niin tr00 100% HEPPAHULLU! Ja ne velmu jutut.... :')
Olipa kerran perjantai 13.3, äidinkielentunnit ja jääräpäinen migreeni potilas, juokseva luokanvalvoja, uskollisia ystäviä ja särkylääkkeitä.

Niin tosiaan, Suosilli, Lehtokurppa ja Sinisorsa näkivät Myyrän juoksevan. Luitte oikeen, Myyräkin osaa juosta. Ja olla ärsyttävä, vaikka siinä tilanteessa se oikeastaan nauratti...oli pää sitten kuinka kipeä tahansa. Myyrän käännyttyä takaisin, Suosilli avaa suunsa ja sanoo "Tuo Myyrä saisi kyllä jatkaa tuota juoksemista ihan säännöllisesti." :''))))


Tässähän samalla voisi vaikka kerrata päivän muitakin tapahtumia, Niilopoika sai nähdä oman kuvansa, Kuivankesän korpiorava sai kuulla "laulamisestaa" joka kyllä lähentelee vinkumista, sai hää myös kuulla siitä kun hänen piti mennä raiskaamaan The Preacherin. Tai se oli oikeastaan tappo, kuten Miljaaa sanoi. :'))

Voisi tässä kyllä mainita myös NW:n uusien livebiisien aiheuttamasta kohtauksesta, josta allekirjoittaneen lisäksi kärsi niin Suosilli kun Angro-Ditikin.
<3 GLS, DBP, Escapist, Romanticide <3

Oi kesä ja NW:n (&Tarotin) keikka mikset tule jo?! :---DDDD

Raju Oulun reissu, Tine ja D.R.I!Tiistai 03.03.2009 00:11

Äx-->Kullas-->ja sitä rataa. Hihamerkkejä, seinälippuja, levyjä, laskettuja rahoja ja viis senttisiä.
Tästä voi jo päätellä että Jaape ja Taape ovat olleet liikenteess kahdestaan. "Niimpä, uskon! Se vaan tulee, vaikkei es tarkota", noh tuonkin voi ajatella monella tavalla.. :'))
Kylmä viima on rasittanut liminkalaista huonolaatuista ihoa, ja myös lumisade saapui iloksemme. Jäistä touhua toi shoppailu. Jos Limingan sunnuntai-iltapäivän liikenne Liminka-cityn keskustassa on vilkasta on se myös rotuaarilla, myös virkavalta saapui valvomaan keskustan rehakasta menoa, ja Jaape oli jo huolissaan ehtivätkö he nähdä hänet...Ihan selvää rikollista toimintaa. Ja mörkökin se lähti mukaan. Ja tällä kertaa Taape ei jättänyt lapasiaan Äxään, ja naurattanut myyjiä. Ja perkule, Taapen iPodin kuulokkeet sanoivat sopimuksensa irti ja toinen kuuloke lähti lätkimään...nooh hyvin sitä kuulee yhdelläkin... :')

Jaape ja Taape myös päättelivät että jos he joutuisivat asumaan samaan asuntoon, ajaisivat he luultavasti toisensa hulluiksi.
Mutta he päätyivät myös oudolle osastolle, nimittäin Anttilan kosmetiikka osastolle. Kyllä siellä tuli vieras olo takapajulan tyypeille. Mutta sieltäkin selvittiin. Ja Jaapen piti saada jäätelöä, ja niimpä Jaape seisoi lumisateessa ja soi jäätelöä, joka lopulta tungettiin lumihankeen roskiksen puutteessa.


Näin päättyy tilanneraportti, Jaapen ja Taapen toilailut osa. 344566457458745. :'DD

Henkisenheikkouden prototyyppiPerjantai 27.02.2009 20:23

Ken viel Tuonelaan käy?
Ken kulkee kohti omaa tuhoaan?

Kiroaa,
huutaa,
itselleen tarinoita sepittelee.
Totuutta välttelee,
sitä pelkää,
kammoaa.

Tuo pieni ihmisparka,
silputtu sielu,
sydän revitty.

Itselleen tuhoa aiheuttaa,
väkivaltaa harjoittaa.

Itsensä maailmalta piilottaa,
väkivallan uhri.
Henkisenheikkouden prototyyppi.
Onnellisuudesta tuli myytti.


© Draugore
Tänään tuli opittua kaikenlaista. Historian tunnilla ainakin.
Ja äikänkokeisiin lukeminen on tuskaa. Ainakin ilman suklaata.
Ja Ida haluaa katsoa Braveheartia.

Ja kovistunnit, olipas taas hilpeää. Tai oikeestaan ei. Mikään ei onnistunut, ja Satu yritti olla normaali, noh, eihän se onnistunut. Tai no oikestaan melkeen muttei sitten kuitenkaan. Maanantai on kamala päivä ja puoli kuolleena vielä kamalampi.

Ja Rähmisrinki pilasi päivän, heillä ei ole huumorintajua. Joten Rähmisrinki-mainos joutui sotamies Makkosen seinälle. :'P

Voe rähmisrinki ja pornolehti!Perjantai 23.01.2009 19:17

Olipa kerran Kommaripornotähti, Fastistierotiikkashopinmyyjä (ex-valokuvamalli), Natsiharjanvarsistrippari ja Manageri herr Hitler.
Tämä on melkein tosi kertomus siitä mitä liikuntatuntien aikana voi keksiä.

Kommari ja fasisti kuljeksivat ympäri liikuntahallia, on liikuntatunti, mutta tämä kaksikko on sellaista laatua ettei liikuntaa harrasteta kuin hyvin harkitusti. Kun keksitään toisillemme uudet työpaikat ja päätetään perustaa lehti, onkin liikunta tunti yhtä nauramista ja sitten muistetaan vielä ennen liikuntatunteja lödetty "rähmisrinki". Jännittävää. Kun välitunnilla kuvioon eksyy mukaan Natsiharjanvarsistrippari ja keksitään sotkea epäilyttävään kuvioon vielä manageri herr Hitler, on soppa valmis. Sekalaista sekoilua(pervoilua), epäilyttäviä puheita ja hihitystä. Kukaan ei katso oudosti. Vielä kun mukaan mahtuu NOSORIlainen, Hyrdetin, eli Hyrden backstage viihdyttäjä, ei kukaan voi säästyä naurukohtausilta, eikä ulkopuolisten omituisilta katseilta. :---)))

Nemot vaan sullekin!Tiistai 20.01.2009 17:54

Onko Nemon kuunteleminen pikakelauksella tai hidastuksella mitenkänä hauskaa? Miusta ei ole laisinkaan hauskaa kuulostaa Ahvenen mielestä mieheltä kun kuuntelee Nemoa hidastettuna. Eikä pikkuoravaltakaan ole mukava kuulostaa. Mutta asiasta tiiliseinään, puhelimen hukkaaminen ei ole hauskaa, onneksi sentään kaikki liminkalaiset eivät ole kusipäitä, tai jos ovat, hyö ovat saaneet melkosia traumoja. :'))

Montako kertaa yhden päivän aikana on turvallista kuulla ilmaisu "NO SORI"? Ei kovin montaa kertaa ainakaan jos ilmaisuun liittyy hyvin kiinteästi, Hynysen ja Hyrden huumorintaju. Mutta onneksi päivän ainakan oli mahdollista bongata koulun käytäviltä "NOSORI"n lisäksi kommaripornosta puhuvia tyyppejä. :--))) Ainakin kaksi kappaletta, eikä heitä katsottu tietojeni mukaan mitenkään normaalisti. (Onko kommaripornossa muka joku vika...?) xD
Ja sellainenkin kiva juttu keksittiin, että Suosilli on ihan selvästi kiharoineen kommaripornotähti. Eiks jee Jaape? ;
))




Ja hattivattien anatomian oppitunnit!

muookkaamme kuviam tahra<npoistplla Maanantai 19.01.2009 19:58

Paistovirheet leivässä ja muokkaussessiot käynnissä. Ja Jaape on vihdoin tottunut näkyyn. Vaikka se onkin jokseenkin irstas. Tai no oikeestaan aika paljonkin. Ja nyt on maanantai = kovistunnit. "Satu älä koske mun pensseliin!"

Ruokailussakin tapahtui kummia, Tinen piimät levis pöydälle ja Jenni sotki siihe sormensa.
Eikä kukaan ajattele mitään kaksimielisesti. IKINÄ !

Myyrällä oli uusi pinkki kukkapaita, ja se ei oikeen tykänny matikantunnista. Ja ruottin tunnilla Maru leikki insuliinipiikillä ja pyyhki ihanasti kätensä minnuun, myhyy nyt mie lemuan insuliinilta ja sairaalalta. :'-- ))))

Ja kaikki eivät ymmärrä sellaista verbiä kuin "härpylöinti" :')) Ja Anna ei ollutkaan radioääni. :'((

"Jätä se suu rauhaan!" :---DDDMaanantai 12.01.2009 17:55

"Jätä se Joonan suu rauhaan" Myyrä tokaisi Jussille kun matikkaa opetti.
On tuo matikanopettajan työ varmasti hyvin rankkaa. Mesuavia oppilaita ja tusinoittan "lempi"nimiä.

Tällä samaisella tunnilla myös "ikiviisas" Niilo poika luuli tietävänsä maailman menosta jotakin.
"Parempi yksi vanha kuin pussillinen uusia. Se on vanha viisaus." Niilo tokaisee kesken Paloittelunhaluisenpenaalipiikittäjän ja Harppiriippuvaisenfalsettihirviön keskustelun kesken.
Tähän Falsettihirviö naurahtaa ja vastaa
"Mitä sinäkin viisaudesta tiedät, varsinkaan vanhasta?". Pian keskusteluun liittyy myös Kuivankesänkorpiorava joka hänkin vakuuttelee Niilo pojalle että tämä on nyt ihan liian nuori ymmärtämään mitään vanhasta ja varsinkaan viisaudesta.


...Ja ai että tuo matikanopettajan työ on varmasti mukavaa...