IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 29.10.2007 19:04

Jenna Valkonen kiskaistiin elämään maailmaan eräänä painostavana aamuna. Savun haihduttua näki että hänestä tuli sekasikiö. Perhe oli rupinen ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ihannoitiin rumista vanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan taikatemput, niinpä harrastukseksi tuli miehet.

Jenna kehittyi kolmannellakymmenellä varsin laiskaksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Tyhmyydestä huolimatta hän oli aika jankattaja. Lempiruokaansa sianmaksaa hän sai työskennellen hiuskarvan nostattajana.

Jenna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän juo terassilla.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.