IRC-Galleria

Tiedättekö, minä kirjoitan hyvin harvoin mitään. Mutta jos kirjoitan, niin en juurikaan laita nettiin tai muuallekaan niitä kirjoitelmiani. Mutta tässä on eräs, jonka tahdon teidän *huiskaisee epämääräisesti kädellään* lukea. Ja älkää ottako kaikkea liian kirjaimellisesti...
______


“Mikä on tuomio?” eräs vangeista kysyy omasta sellistään. Sellit ovat vastakkain, leveä käytävä muistuttamassa välimatkasta. Toinen vanki, joka makaa ankeassa punkassaan, pää seinää kohti, liikahtaa hieman vavahtaen. “Elinkautinen”, hän vastaa.

Ensimmäinen nyökkää omassa sellissään murheellisen näköisenä. “Niin, sellaista sattuu nykyään vain harvemmin. En tunne kovinkaan montaa, jotka olisivat saaneet elinkautisen. Se on niin väärin.”

Jälkimmäinen nousee istumaan hitaasti sängylleen ja kääntää kyyneleiset kasvonsa katsoen vastapäisessä sellissä olevaa vankia vakaasti. “Tuolla on monia muita, jotka ansaitsevat sen. Ja minä en kuulu siihen joukkoon. Ei, en minä.”

Toinen hymyilee lempeästi, katsoen kyyneleet silmissään toista, mutta silti vakaasti. “Ansaitset sinä. En tunne ketään muutakaan, joka sen ansaitsisi. Ei, kovin harva saa sen ja harvempi sen ansaitsee. Sinä ansaitset sen. Minä tiedän sen.” Sanat särähtelevät ja särkyvät, lopulta hiipuvat pois kaikuen käytävällä.

“Niin kai sitten.” Toinen hymähtää niin ikään kyyneleet silmissään. “Ja niin ansaitset sinäkin. Sinä jos kuka. Ei kukaan muu, jonka voisin sanoa tuntevani. Ei, ei kukaan muu.” Molemmat nyökkäävät yhtä aikaa, silmäillen toisiaan yhä itkien. Käytävällä ei liiku ketään, on hiljaista.

“Sitä paitsi, en aikoisi valittaa tästä tuomiosta kuitenkaan. Ei ole mitään syytä. Vastapuolen asianajajat olivat selvästi parempia kuin omamme. Ei siitä olisi enää apua. Ja me jaksamme, koska meillä on elinkautinen. Elinkautinen ystävyys.”