IRC-Galleria

EmiliaJohanna

EmiliaJohanna

Kuvat näkyy kavereille, pyydä mukaan :)

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 01:59

Eilen vielä halusit minut viereesi ja tänään olen kuin ilmaa. Niin ne ajatukset muuttuu. Mutta parempi ettet roikkuisikaan minussa. Paljon helpompi päästää irti kun molemmat tekevät sen yhtäaikaa. Kyllähän tää hieman sattuu varsinkin kun toinen jo juoksee uuden perässä. Mä en aio vilkasta kehenkään pitkään aikaan. Keskityn vaan tytöstä huolehtimiseen ja omaan hyvinvointiin. Luultavasti alkaa itellekin elämä maistuu paremmin ja helpottuu paljon. Viikko niin olet silmistäni poissa. Ei tarvitse enää haikailla toista viereen kun se ei saman katon alla ole. Pelottaa vähän että mitenhän sitä pärjätään mutta eiköhän se tästä. Varsinkin nyt kun neiti on alkanut juomaan myös pullosta maitoa niin pystyy jättämään hoitoon pitemmäksikin aikaa kuin pariksi tunniksi. Eiköhän tämä elämä tästä ala lutviutumaan omiin uomiinsa. Voihan se aikaa ottaa ennenkuin tottuu että on yksin eikä voi pyytää toista tekemään jotain hommia täällä. Pittää ottaa Ellu tänne kaveriksi asumaan jos alkaa kovin hankalaksi menemään :D Onneksi olen jo tottunut nukkumaan yksin ettei se tuota ongelmia.

[Ei aihetta]Perjantai 06.06.2008 16:14

Eilen oltiin Powerparkissa, oli kivaa :D Uskalsin jopa mennä johonki.

No hauskuus loppu ko pääsi kotia illalla. Ottaa niin ankarasti päähän että tekis mieli tehä sille mulkulle oikeen kunnon jäynä! No pittää koittaa pitää pää kylmänä ja mieli virkeenä. Vittu en aio vilkastakaan siihen päin jos sen jossain nään. Jos lähtis johonki kauas hetkeksi...

[Ei aihetta]Perjantai 06.06.2008 01:21

On taas niin helvetin hyvä olla, että ihan sattuu!!!

[Ei aihetta]Perjantai 30.05.2008 11:16

Tulipas nukuttua ihan hyvin. Neitillä oli joku häiriö ja nukku yön putkeen. Meni nukkumaan vähä vaille kymmenen illalla ja heräs nyt aamulla vartin yli seittemän. Itekki jotenki virkeempi olo ko on saanu nukkua putkeen koko yön.

Ihana ilma taas tuolla. Jokohan sitä tarkenis hameessa lähtiä ulkoilee ko kahtena viime päivänä on tuullu sen verran ettei oo tarennu hameessa.

Joo jos menis keittelee Makelle aamukahvia ko se saattais kohta vaikka tulla pyörähtää kotona :) Ei oo paljo äijää näkyny kyl nyt tällä viikolla. Mut jospa se taas tästä, töissähän se vaan on ollu niin rahaahan se tietää. Jospa mää kohta sitte saisin ne ihanat kengät joista haaveilen ko isi tienaa :D

:'(Keskiviikko 28.05.2008 01:17

Itkettää....

Eilen illalla touhusin koko ajan jotain mut sit nukkumaan mennessä tuli ihan kauhee itku eikä sille meinannu tulla loppua. Onneks Make piti mua sylissä ja lohdutti niin vähän helpotti. Pelotti tää päivä että miten sitä reagoi kun saattaa rakkaan koiran junalle.

No tänään Tauno sit lähti. Käytiin lenkillä ennenko sitä tultiin hakemaan. No se uus omistaja oli just niin kiva ko oli puhelimessakkin että kyllä sen taunon on hyvä siellä olla. Mutta sitten kun junan ovi meni kiinni ja tauno jäi sinne sisälle niin tuli itku ja itkin varmaan kämpälle asti tuolta asemalta. Ja nyt kun illalla tuli porukoilta kotia eikä kukaan oottanutkaan täällä niin tuli kyynel silmään. Ja nyt kun kattelee taunon kuvia ja muistelee sitä niin itkettää ihan himona. Mutta eiköhän tää tästä helpota.

Taunohan nyt oli melko ärsyttävä energiapakkaus mutta oli se kuitenkin niin hieno koira <sydän> Kyllä sitä saakin olla ikävä... Saa nähä miten nukkumaan mennessä käy. Onneks Make on vieressä ja Meea.

Mun rakkaita on onneks viel kaks kotona <sydän>

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 00:28

Kuinka hyvin tunnet sisaruksesi!?

Mikäli sinulla on useampi sisarus niin valitse heistä yksi.
Tehtyäsi tämän haasta siskosi/veljesi samaan!!

1.Hänen nimensä on?:
Eliisa

2.Koska hän on syntynyt?:
27.7.1992

3.Milloin hän viettää nimipäiväänsä?:
19.11

4.Millaista musiikkia hän kuuntelee?:
Kaikenlaista mut vissiin aika paljo sonataa

5.Tiedätkö kuka on hänen paras ystävänsä?:
Mari tai Tiia

6.Miten kuvailisit häntä?:
Ihana pikkusisko

7.Paras ohje mitä hän on sinulle koskaan antanut?:
No eipä tuu mieleen

8.Muisto teistä jota et tule unohtamaan?:
No niitäkin on paljon, jotain hauskoja hetkiä

9.Murehtiiko hän usein tekemisiäsi?:
No ei varmaankaan

10.Oletteko läheisiä?:
Ollaan joo

11.Tiedätkö hänen salaisuutensa?:
No jotain kai

12.Mitä hän sanoi sinulle viimeksi?
Jaa-a, ei pysty muistaa

13.Koska näit hänet viimeksi?:
tänään

14.Jos hän olisi eläin, niin mikä kuvastaisi häntä parhaiten?:
No joku pöhölö elukka :D

15.Millaista hänen elämänsä on tällä hetkellä?:
No kaiketi ihan hyvää, ainaki iloselta se vaikuttaa

16.Tappeletteko usein?:
No joskus mut ei niin paljo ko miksun kans

17.Onko hän koskaan kieltänyt teidän olevan sukua?:
No joskus leikillään :D

18.Oletteko samannäköisiä?:
No erillaiset hiukset on mut muuten kyl niinko kaksoset

19. Keskusteletteko asioista?:
No ainakin joistain

20.Mikä/mitkä teitä yhdistää?:
Meea

21.Onko hän koskaan pitänyt puoliasi?:
On

22.Oletko nähnyt hänen itkevän, koska viimeksi?:
No en muista millon

23.Kauneinta mitä hän on koskaan sinulle sanonut:
Ei pysty muistaa

25.Millaista elämäsi olisi ilman häntä?:
No onhan se pikkusisko aika korvaamaton

26.Asia, mistä hän ei koskaan luopuisi?:
Mortti ja Eikka

27.Hulluin asia mitä hän on koskaan tehnyt?:
No varmasti on monia

28.Hänen suurin saavutuksensa?
Enpäs osaa sanoa

29.Mistä hän huusi sinulle viimeksi?:
No en muista ko jonkun kouluhommista tappelujutun

30.Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?:
Oot tärkee pikkusisko <3

Nyt jo haikea mieli :(Perjantai 23.05.2008 18:26

Tauno lähtee tiistaina Humppilaan uuteen kotiin. Siellä on tilaa temmeltää ja rakastava koti perheen keskipisteenä. Toisaalta haikea mieli mutta toisaalta hyvä mieli kun pääsee varmasti hyvään kotiin.

[Ei aihetta]Torstai 22.05.2008 12:06

Taunolle uutta kotia etsien... Emmää siitä raaskis luopua mutta on se parempi näin. ja eilen sain jo sellaisen puhelun että sinne voisin taunon antaakin. Vaikutti ainakin puhelimessa todella hyvältä paikalta. no tänäänpä kuulee että mitä ne meinaa Taunon suhteen. Onhan noita muitakin kyselyitä tullu. Yllättävänkin monta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.05.2008 11:43

Voi helekutti kuinka huonosti nukuttu yö takana. Oltiin pokelassa yötä ja make yötuurissa. No hain sitten koiran tänne yöksi. ensinnäkään se ei ruvennu olee hiljaa tuolla pihalla. loppujen lopuksi luovutin ja hain sen kamariin yöksi sisälle. No eka se jonkun tunnin vaan läähätti ja pyöri ympyrää. Sitte se vihdoin asettu mun jalkojen päälle sänkyyn. No Meea heräs sit neljän aikaan syömään niin eiköhän tuo koiraki heränny ja alko taas hölmöää keskellä yötä. En meinannu saaha sitte enää unta mitenkään. Ja sit viel aamullaki koira lussutti jalkojaan ja läähätti ja pyöri ja teki vaikka mitä etten meinannu saaha nukuttua ja sit neitiki päätti herätä jo vähä seittemän jälkeen. No kyllä se on ihan tosi että omassa sängyssä nukkuu paljo paremmin. Mutta oli tässä yössä jotain muutakin häiriötekijöitä :D nyt on koira taas ulkona ja tuollahan tuo räkyttää jokaisen auton tuolta haapaveen tieltä. ja vähän muutenkin.

Meean 4kk neukku <3Tiistai 20.05.2008 20:26

Paino 6630g
Pituus 64,0cm
Py 41,8cm

"Hyvin kasvaa. Seuraa lelua 180astetta, ph +/+, ei karsasta. Sydän, keuhkot, vatsa ja lonkat norm. A fem +/+. Iho, jänteys hyvät. Päätä kannattaa, prim refl. Itse kääntyy jo mahalleen ja pyörii napansa ympäri."


Hienosti Meea käyttäyty neuvolassa. Naureskeli ja hymyili niin nätisti lääkärille ja terveydenhoitajalle. Ja tietenkin muisti esittää mitä osaa eli kääntyä itse mahalleen :) Ja kovasti yritti liina varastaa pöydältä. neuvolan täti kehukin että onpa neiti kehittyny aika aikasessa vaiheessa hurjasti, käsien otekin niinku 5-6kk vanhalla. No melkonen heilujainen tuo neiti onkin että saapa nähä missä vaiheessa jo kävelee ko yrittää ryömimään lähteä jo nyt. neuvolan täti meinas että taitaa tämä neiti kävellä jo 10kk vanhana :D