IRC-Galleria

Suomi perässä, kiitos.Perjantai 06.02.2009 23:12

Ruotsalaispiispat: Avioliittoon vihkiminen pois kirkolta



Joukko Ruotsin kirkon piispoja haluaisi avioliittoon vihkimisen siirtyvän siviiliviranomaisten yksinoikeudeksi.

Avioliiton virallistamisen jälkeen pariskunnat voisivat itse päättää, järjestävätkö he kirkkohäät tai jonkin muun uskonyhteisön vihkiseremonian.

Piispojen ehdotuksen taustalla on hallituksen tuore lakialoite, jonka mukaan avioliittoa ei jatkossa enää määriteltäisi eri sukupuolta olevien henkilöiden liitoksi.

Papeille on varattu mahdollisuus kieltäytyä omantunnonsyistä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Piispojen mukaan tällainen tilanne on kuitenkin pidemmän päälle kestämätön.

- Valtio ei voi viranomaisena syrjiä samaa sukupuolta olevia pareja. Nykyisissä kirkkohäissä valtio on siirtänyt vihkimisoikeutensa kirkolle, yhdeksän piispaa muistuttaa kirjoituksessaan Dagens Nyheter -lehdessä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902069041163_ul.shtml


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.