IRC-Galleria

FORMLESS

FORMLESS

on vähän väsynyt

koulutyttöjää~!Torstai 06.12.2007 01:03

Håhåå, pitkästä aikaa! Tuli tuossa suihkussa ollessa sellainen olo että haluan kirjoittaa blogiin. No en jaksa mitn blogia kaivaa mistään niin päätin tulla kirjoittamaan TÄNNE. Iloitkaa.

Kaikki alkoi siitä (kun mä lopputilin sain... lalalaa) kun menin ostamaan muutaman kirjasen. Siis sarjakuvan. Okei mangan (nolottaa). Kaikki olivat muuten kakkososia: Anne-Freaks 2, The Last Uniform 2 ja Tetragrammaton Labyrinth. Me likes.

Anne-Freaks:in luin jo melkeen loppuun koulussa (jota mulla oli huiman tunnin verran! lol). Ahh mitä ihanaa sairautta 8) Myyntilause "THE PARENT-KILLING MANGA EVERYONE IS TALKING ABOUT" kertoo aika paljon. Verta. Hyvin paljon verta.

The Last Uniform on ihana. Kerrassaan. Eka osa sattui kerran käteen kun luulin sitä The Last UniCORNiksi. Onneksi luin takakannen, koska kyseessä ei suinkaan ole mikään vähän-söpöjä-koulutyttöjä-tyttökoulussa-manga VAAN!! vähän-söpöjä-TOISIINSA-IHASTUNEITA-koulutyttöjä-tyttökoulussa-manga. Vähempikin saa aikaan suunnattomia nenäverenvuotoja.
Toka osa oli vielä ensimmäistäkin ihastuttavampi... Vaikka character desing on melko ylisöpöä, juoni on itseasiassa melko asiallinen.

Tetragrammaton Labyrtinth... En edes itse tiedä miksi ostin tämän tokan osan (a. se on hävyttömän kallis b. jo eka osa oli turhan kuumottava). Ehkä siksi, että sen takakannessa lupaillaan "yuria" joka on The Seven Seas Entertainmentin kielellä sama kuin shoujo-ai. Toivoa sopii, nimittäin tätä en ole vielä lukenut. No, ainakin piirrosjälki on hyvää :D

AHH pääsinpäs purkamaan itseäni. Kukaan ei kumminkaan jaksa lukea tota sepustusta mut who cares. Meikä lähtee nuQ ja (jos uskallan) lukemaan Tetragrammatonii. CU!

muoks. unohtui mainita TL:n piirrostyylistä se, että MIKÄ PARASTA ne tytöt eivät ole ANOREKTISIA :o
ME LIKES! ME LIKES VERY MUCH! <3__<3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.