IRC-Galleria

No nyt meni liian pitkälle...Keskiviikko 19.12.2007 17:30

Nyt kärähti. Kuulin tänään, että eräs ihminen oli soittanut Kemin seurakunnalle ja kysellyt rahallista avustusta, joita seurakunta on jakanut vähävaraisille. Seurakunnan mukaan avustukset on jo jaettu, eikä niitä enää ole jaettavissa tälle joululle. Kyselyyn siitä että miten vähävaraisten jouluavustuksesta on ilmoitettu väestölle. Seurakunta sanoi, että avustukset on jaettu edellisvuosien tapaan ns. "vanhoille" asiakkaille. Sitten kun tämä ihminen oli sanonut että hanellä on 2 euroa rahaa, niin seurakunnalta vastattiin "että ei voi mitään".

Miten tämä on mahdollista nykyisessä yhteiskunnassa?? Seurakunta on täysin toimintakyvytön avustamaan mikäli jollekkin tulee yllättäviä menoeriä ja rahaa tarvitaan että saa edes jonkinmoisen joulun. Seurakunta kyllä muistaa mm. allekirjoittanutta kirkollisverolla säännöllisesti joka vuosi, muttei pysty avustamaan yhteiskunnan vähävaraiseksi tippuneita!

Itsellänikin pankki on juuri vienyt rahat sopivasti ennen joulua, kun opintolainan korko on otettu. Joten kokeilenkin nyt onnea ja käyn ison herran toimistoapulaisten juttusilla huomenna. Kysymykseni onkin, että kannattaako maksaa kirkollisveroa kun tienaa kesällä hyvin? Jatkokysymys kuuluu, että kannattaako maksaa kirkollisveroa satoja euroja kesän tienesteistä, jos ei saa joulun alle edes rahallista avustusta joulusta selviämiseen? (Vastaukset näihin seuraavassa päiväkirjamerkinnässä)

Suositeltava linkki : http://www.eroakirkosta.fi/

Mustaa joulua!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.