IRC-Galleria

Geiboi

Geiboi

You can't go out 'cause your roots are showing - Dye 'em black, oh dye 'em black

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 19.06.2009 22:26

TOI PISKI RIKKO MUN SUKKAHOUSUT AGFSGFAGSFAGSDFGDS D::

Jee jee, juhannus selvinpäin yyyksin himassa. Huh huh :D

SAA TULLA KÄYMÄÄN BTW

Unipäiväkirja 10.6.2009Keskiviikko 10.06.2009 16:28

Ensimmäisenä näin unta että Hennan täti soitti mulle keskellä yötä ja kysyi miten tehdään jäätelöä. Menin koneelle ja etsin ohjeen; yritin selittää sitä mutta se ei kelvannut. Keksin uuden ohjeen päästäni joka sitten kelpasikin. Unessa olin isäni luona Elimäellä. Kävin takaisin nukkumaan ja aamulla herättyäni isäni naisystävä tulee kertomaan kuinka vaimoilla on rankkaa.

Toinen; Yritän piilotella aitassa Jenniltä, mutta pihaan ajaa iso limusiini, menen sisään. Kuljettaja sanoo että matka on maksettu. Lähdemme ajamaan jossain metsässä ja rupattelemme samalla. Kuski kertoo että joku tyttö sai sydänkohtauksen edellisellä reissulla, huolestun ja soitan Satulle. Satu sanoo olevansa Niinan ja parin muun tyypin kanssa puistossa. Sanon että minulla on limusiini käytössä moneksi tunniksi; tytöt tulevat mukaan. Satun ja Niinan mukana ilmestyvät Henna, Salminen ja pari Elimäkeläistä. Juodaan ja kuunnellaan musiikkia. Laitan Franz Ferdinandia soimaan ja Salminen suuttuu tästä ja lähtee pois. Kokeilen limusiinissa olevaa sinimustaa peruukkia.

Kolmas uni; Ajan autolla läpi semiviidakon (raunioita ja kasvilisuutta) matkalla näen kaksi karhua, ne eivät kuitenkaan ole uhkaavia. Kun pääsen tien päähän tapaan Riku Rantalan paskalta selittämässä Kameralle kuinka viidakossa ei auta muu kun paskoa kookospähkinään. Tämän jälkeen Riku huolettomasti alkaa vetelemään käteen. Päätän lähteä takaisin hotellille, siellä menen näköalahelikopteriajelulle joka suoritetaan helikopterista riippuvasta penkistä käsin. Hotellin on rannalla, ja penkki viistää pitkin meren pintaa koko matkan ajan. Nautin suuresti olostani. (minulla on kissa mukana?) Mennessäni takaisin huoneeseeni tapaan pari naista, suutun heille jostain ja viskaan heidän käsilaukkunsa ulos ikkunasta. Itse ryntään parvekkeelle ja sukellan.


... voi veljet.

[Ei aihetta]Perjantai 05.06.2009 00:06

Huomenta etc.

Unipäiväkirja 22.5.2009Perjantai 22.05.2009 16:09

Olen suuressa koulussa, ilmeisesti yläasteella. Koulun rehtorina on Janice Dickinson, kuulen käytävillä korkokenkien kopseen. Minun opettajani on Mika Nuojua (http://yle.fi/leikinvarjolla/kevat2005/helmikuu/mika_nuojua.jpg) ja meillä on jonkinlainen suhde, pakenemme kahdestaan tyhjään luokkahuoneeseen.

Rehtori kuulee huhun suhteestamme (mainittakoon että luokallani ovat mm. Henna, Olle, Teemu ja Niina) ja tulee sättimään minua, menen kuitenkin piiloon vaatenaulakon taakse. Siellä Henna lohduttaa minua ja selittää kuinka rehtori on määrännyt hänestä tukioppilaan ja kaikki aika menee siihen.

Juttelemme vielä Hennan kanssa, kunnes Olle tulee vihaisena paikalle. Minun on pitänyt auttaa Ollea englannintunnin pitämisessä nuoremmille oppilaille, mutta unohdin koko asian. Olle huutaa "nämä kasvot voivat tappaa" ja tarttuu kädestäni ja taluttaa minut englanninluokkaan.

Pienet yrittävät yhdistellä sanoja jotka on ripolteltu pitkin luokan lattiaa. (Muistan vain sanat If No Please ja Try) Kysyn Ollelta pitääkö minun toimia opettajana vai tukioppilaana, Olle tuhahtaa että opettajana. Herään juuri kun olen alkamassa yhdistellä sanoja.

Unen yksityiskohtia; Ollella oli lasten muovikruunu päässä, olin kateellinen rehtorin kengistä, naulakossa oli valkoinen turkki, Hennan piti olla tukioppilaana viisi tuntia, sanalaput olivat ylösalaisin ja koulu oli aika samanlainen kuin Elimäen yläaste.

[Ei aihetta]Torstai 21.05.2009 17:10

Eilen oli ihan helvetin hauskaa ja mahtavaa ja syvällistä ja hienoo! Ei vittu oli loistoo juoda piiiitkästä aikaa Jappendaalin supliikissa seurassa! KASIKYMPPINEN TOIMII, olot on.

Eilisest puutttu vaan yks pikkujuttu, mut pfff sellasista. Viinaa oli ja ihan saatanan paskaa läppää lens :DDD::DD:DD


KIITOS <3

[Ei aihetta]Maanantai 11.05.2009 00:22

Tiistaina naamat @ joku tuntematon kaupunginosa assan takana, hosted by Teebio666

Juhlistetaan töiden loppua hyvässä seurassa!

MUKAAN VAA!

//EDIT; Sarkolassa sitten :DD

Mietin tässä vaanTorstai 07.05.2009 01:41

et känni tulis nyt tarpeeseen


FFFFUUUUU-


PASKA PELI

[Ei aihetta]Perjantai 24.04.2009 22:01

terassi kutsuis huomen

...

EI SE KUTSU SE KÄSKEE JA HUUTAA JA PAKOTTAA

[Ei aihetta]Perjantai 17.04.2009 01:51

TEKEE MIELI TILATA VITUSTI TAVARAA

YKS GHETTOBLASTERLAUKKU MULLE MOI


lTiistai 14.04.2009 10:55