IRC-Galleria

Päivä vaihtuu yöksi,
pimeys laskeutuu,
hiljentäen kaikki äänet,
katsellessani valokuvaa kädessäni,
kuulen sävelmän tyhjyydestä,
kuun luodessa valoa ympärilleni,
sävelmä tuo muistot päivästä,
jolloin lähdit pois luotani.
Kn lähdit pois,
jätit arvet sieluuni,
sekä varjon sydämeeni.
En ymmärtänyt mitä minulla oli,
kun sain jakaa elämäni kanssasi,
vasta nyt huomaan,
mikä minusta on tullut,
kun katson kuvajaistani peilistä,
en näe siellä enää itseäni,
näen vain tunteettoman varjon,
hirviön sielustani,
sen olennon mikä minusta on tullut.
Toivoisin pystyväni palaamaan takaisin,
aikaan jolloin olin vielä oma itseni,
estämään hirviötä syntymästä,
mutta en voi,
koska olet jo poissa,
hirviö on jo osa minua,
loinen joka poistuu,
vasta kun isäntäkin on poissa.
Aurinko nousee pimeyden takaa,
tyhjyyden varjot,
kerääntyvät ympärilleni,
valmiina viemään minut takaisin,
sieltä mistä hirviö tuli,
mutta ei vielä,
haluan nähdä auringon nousevan,
viimeisen kerran.
Kehoni muuttuessa tuhkaksi,
auringon valossa,
haluan sinun tietävän,
olen pahoillani kaikesta,
olen sinun aina,
ja tulen aina olemaanÂ…

Musta hahmo seisoi sateessa...
En muista milloin.
Miksi näen hänet sieluni silmin,
aina kun muistan sen,
Kylmän hymyn,
Vihaiset silmät ja
ne surulliset sanat:

Onko Jumala olemassa?
Minulle enkeli ei ole hymyillyt,
Kertaakaan.