IRC-Galleria

Graal

Graal

Saatanallisen elämänmuodon puolesta

USA rakentaa supersotilaitaSunnuntai 11.02.2007 19:35

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on panostanut määrärahojaan hankkeeseen, jonka avulla yritetään rakentaa tähän asti vain tieteiselokuvista tuttuja supersotilaita.

Hankkeen takana on Texasin yliopiston tutkija Ray Baughman, joka on erikoistunut nanoteknologiaan. Baughmanin uuden keksinnön avulla Pentagon toivoo kehittävänsä sotilaille puvun, joka antaisi näille yli-inhimilliset voimat.

Tähän asti liian kömpelöitä

Yhdysvallat on yrittänyt rakentaa sotilailleen modernia haarniskaa jo vuosien ajan, mutta tähän asti kaikki viritelmät ovat olleet liian kömpelöitä, raskaita ja tehottomia tai liian mekaanisia toimiakseen käytännön taistelutehtävissä.

Baughman onnistui kuitenkin kehittämään sellaisia kemiallisesti kasvatettavia nanoputkia, jotka toimivat kuin pienet lihakset. Mikroskooppisen pienet moottorit ovat jopa sata kertaa vahvempia kuin ihmislihakset. Nanoputket voidaan myös helposti pienen kokonsa ansiosta kutoa sisälle kankaaseen.

Voisivat hyppiä muurien yli

Amerikkalaisen Newsweek-lehden mukaan Baughmanin kehittelemän puvun avulla sotilaat voisivat hypätä helposti korkeiden muurienkin yli ja kantaa raskaita esineitä pitkien matkojen päähän. Hieman toisenlainen nanoteknologian sovellus suojaisi sotilaita puolestaan aiempaa tehokkaammin luodeilta.

Lähde:http://www.iltalehti.fi/uutiset/200702105598157_uu.shtml / Juho Rissanen

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.