IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 29.01.2010 17:23

äiti ja janina dissaa mua =(

olet mulle terhon velkaa.Sunnuntai 24.01.2010 19:17

söitkö sä mun terhon?

okokTorstai 14.01.2010 01:13

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

vittu mikä päivä !Maanantai 11.01.2010 17:59

poliiisit ja hourahtaneet papparaiset ovat ihania<3
MUTTA SENTÄÄ PÄÄSTÄÄ ILTALEHTEE =)=))=)=)))

<3Sunnuntai 10.01.2010 01:12

ahaahhahahahah ;D
janina feilaaaaaa kokoajaa sen konee kaaa

[Ei aihetta]Torstai 07.01.2010 05:04

vittu mä haluun nukkuu ku väsyttää mut en vittu saa unta ja vittu :<

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.01.2010 04:21

Jos et tee tätä vuosi 2010 menee päin persettä !
☺ Onko sinulla mp3? - onn mut se o rikki
☺ Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - ei
VIIMEISIMMÄT:
☺ Viimeisin automatka - uusvuos :D
☺ Viimeisin itku: - hmm
☺ Viimeisin nähty elokuva - kattona tähtitaivas
☺ Viimeisin soitettu biisi - e muista
MUUTA:
☺ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - eemmä tiä
☺ Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - jaa a
☺ Rakastatko ketään tällä hetkellä? - perhe
☺ Rakastaako sinua kukaan? - en tiä
☺ Kenelle annoit viimeksi suukon? - hmm
☺ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - joskus joo
☺ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - eii
☺ Minkä väriset hiukset sinulla on? - blöönd
☺ Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - kyllä vaiin
☺ Seurusteleeko suurin osa kavereistasi? - jaa a
☺ Onko sinulla mitään ruoka-allergiaa? - ei ?

!Torstai 31.12.2009 15:45

HYVÄÄÄ VITTUUUUU UUTTAVUOTTA!!!!!!!!!!!<3

eveeee on best! <3Keskiviikko 30.12.2009 22:50

ollaa muutevaa vähä tunareit mut ei se midii (;;;;











eve on salee sexyin

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.12.2009 16:08

SULLA ON 5 MIN AIKAA KOPIOIDA TÄMÄ JA SINULLE TAPAHTUU TÄNÄ JOULUNA JOTAIN TODELLA HYVÄÄ !

Voisitko seurustella jonkun kanssa? - nojoo
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - kyyyllvissii
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - juuu
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - himas
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - sillee joo
Kännykkäsi viides viesti? - entiiä
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - jooo
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omassa
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yks
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - ikkuna
Mitä teit viime uutena vuotena? - jaaaa :DD
Onko joku ihastunut sinuun? - en usko
Onko joku jota et koskaan unohda? - onon
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - kyll:)
Oletko nyt ihastunut? - njaa entiää ehkä
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - en tiä
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - en vitus
Kuka viimeksi soitti sinulle? - en tiä
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - niko
Luonne vai ulkonäkö? - luonne