IRC-Galleria

HIPPURI

HIPPURI

I'm more than you'll ever see. More than just your dirty pretty.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 24.10.2011 15:15

en enää koskaan ota akryyli kynsiä, en osaa elää niiden kanssa! no, ehkä tähän tottuu. TÄNÄÄN KEIKKAA!!! UUUAAOAOAEOEO!

moi .

peeäs akryyli_kynsi on yhdys_sana
"Suomessa kriisiterapia tarkoittaa vähättelyä. Poika tulee kotiin käsi murtuneena. Isä sanoo, että samanikäisenä häneltä katkesi käsi ja jalka amputoitiin, helpolla pääset, hemmoteltu kakara.
Suomalainen isä olisi hoitanut tämän tsunamikriisin sanomalla hukkuneensa samanikäisenä jo viidesti. Jos suomalaislapsi kertoo isälleen juosseen kolme kilometriä, on isä samanikäisenä juossut 30 kilometriä, selässään kivireppu ja 95:n lihavan pikkuveljen eväät, pikkuveljet roikkuivat perässä pyörättömässä kelkassa. Ja ukki teki saman venäläisten ristitulessa, ja kivet rikkinäisessä repussa olivat kuoletettavasti myrkytettyjä."


"Jos ruotsalainen ihastelee kaunista taloa sanomalla: "Oj, oj, vilket härligt hus!", eli voi kuinka ihana talo, niin Suomessa murjaistaan, että "Vittuakos ne ton tönön on tuohon veronmaksajien rahoilla rakentaneet."


Kirja kertoo kansallisuustransusta. Suomalaisesta miehestä joka on kyllästynyt olemaan suomalainen ja olisi mieluummin "moderni ja pehmeä" ruotsalainen.

Vessa-analysointia.Keskiviikko 12.10.2011 02:20

Suihkukoppi: Olet sulkeutunut persoona.
Vessaharja: Et halua että kukaa tulee lähellesi ja suojaat itseäsi piikkien avulla.
Rasva/muut tuubit: Haluat ympärillesi ihmisiä.
Liimautuva suihkuverho: Kertoo että haluat seksuaalisesti tarrautua johonkin kiinni. Erityisesti perseeseen.
Peilikaappi: Peilaat itseäsi muista. Teet minäkuvasi muiden mielipiteiden perusteella.


By Hanne ja minä.

?AHRUTPerjantai 07.10.2011 22:02

Hyvä ystäväsi yrittää iskeä tyttöystävääsi/poikaystävääsi
[x] "Saatana !
[ ] "No ei voi mitään ..."
[ ] "Senkus otat, en ois kestänytkään sitä enempää"
[x] "Keskustellaan tää asia nyt selväks"
[ ] "Haha, ei mulla oo mitään Muijaaaa/miestä

Lempibändisi hajoaa
[ ] "Haha, huono läppä"
[x] "MITÄ?! EIKÄ?! MITEN TÄÄ ON MAHDOLLISTA?!"
[ ] "YHYY" *itsari*
[ ] "Aha, ei kiinnosta"
[ ] "Ainahan ne hajoaa ;<<"
[ ] "Mikä lempibändi" ?

Kuulet, että perheesi on kidnapattu
[ ] "JES! Saan nyt tehdä mitä haluan ja milloin haluan."
[x] *itkee silmät päästään*
[ ] "No mä meen hakeen ne takasin!"
[x] "Pitäisköhän soittaa poliisit...?"
[ ] "Ei kiinnosta"

Jäät auton alle suojatiellä ja heräät seuraavana päivänä sairaalasta
[ ] "NYT SE KUSKI ON MENNYTTÄ"
[x] "Mitä tapahtui?"
[ ] "Äitii? Isii?"
[ ] "Vau, aika helmee!"
[x] "Oonks mä ollut täällä kauankin?"

Ovikello soi ja menet avaamaan. Edessäsi seisoo koulusi miesopettaja kukkakimppu kädessä ja hän pyytää äitiäsi treffeille
[ ] "Ei kuule onnistu!"
[x] "ÄITI! Sulla on aikas paljon selitettävää!"
[ ] "Siis onks tää jotain pilaa?"
[ ] "PAINU VITTUUN!"
[ ] "Joo totta kai! Pitäkää hauska ilta"

Kävelet ulkona ja yhtäkkiä näet valtavan meteoriitin tippuvan taivaalta
[ ] "APUA! MAAILMANLOPPU!" *paniikki*
[x] *juoksee lähimpänä asuvan ystävän luo*
[x] "Se on iso !!"
[ ] "Oho, mitäs tää on?"
[ ] "Ihan sika makeeta!"
[ ] "Ihan sama."

Isäsi lupaa sinulle sata euroa, jos leikkaat itsellesi kaljun
[ ] "TOTTA KAI!"
[ ] "Ei tule kauppoja"
[x] "Hmm... Tässä on jokin juju"
[ ] "Anna satanen etukäteen, niin kattellaan"
[x] "Hahhahaah, oot hauska"

Heräät ja Homer Simpson nukkuu alasti vieressäsi
[x] "Mitä eilen tapahtui?"
[ ] "OI NAM MIKÄ NÄKY" *kuolaa*
[ ] "HYI HELVETTI!" *pomppaa pois sängystä*
[x] "Ööh...? Moi?"
[ ] "Hihii, hassu setä!"

Paras ystäväsi joutuu vankilaan syytettynä murhasta
[ ] .. voi vittu.. Ois pitäny haudata se paremmi ..
[ ] SIIS MITÄ?! En ikinä ois voinu susta uskoo! >;(
[x] Tiesin et se oli vähän outo .. Hmm..
[x] Oliko uutta?

Ennen kouluun lähtöä huomaat että hiuslakkasi on loppu
[ ] Mikä hiuslakka?
[x] Miten mä nyt hiukseni laitan?! *yhyy*
[ ] Whatever .. *lähtee kouluun*
[x] Ei oo nii nuukaa.. *pistää geeliä*

Heräät yöllä ja löydät käärmeen sängystäsi
[x] *hysteeristä kiljumista* VIEKÄÄ SE POIS VIEKÄÄ SE POIS POIS POOOISS!
[ ] :3 Helloh my friend ^w^ *laittaa sen viekkuun ja peittelee sen*
[ ] -w- varmana veljen vika .. *vie käärmeen sen sänkyyn*
[ ] OI VÄHÄ SÖPÖ <3 äitii saanksmä pitää tän ?

Coca-colaa kaatuu läppärillesi
[x] Voi vitun vitun vitun vittu! *kiroaminen jatkuu*
[x] >8)Äitiiii, ostatko mulle uuden *w* ?
[ ] *pyyhkii sitä pois* Mitäs tuosta.. *jatkaa dataamista*
[ ] Eipä oo mun ongelma

Huomenna on englannin koe, etkä oo lukenu
[ ] Nelonen siitä kumminki tulee.. *heittää kirjan roskiin*
[ ] IIIIK! *rupeaa heti lukemaan*
[ ] Helppo homma. Osaan sen.
[x] Luin eilen. Se riittää.

Olet juuri tehnyt elämäsi parhaimman kuvistyön. Ja opettaja antaa siitä kuutosen
[x] ;( Luulin et se oli hyvä.. Mut ei sitte :(
[ ] VITUN MULKKU! TÄÄ ON MUN PARAS KUVISTYÖ JA SÄ ANNAT KUTOSEN! ALAPPAS LAITTAA SITÄ NUMEROA TOISIN PÄIN! *saarnaus jatkuu*
[ ] :< ei voi mitään.. ehkä oikeesti ansaitsen sen :<
[ ] Se on erehtyny DD8 En ikinä vois saada NOIN huonoo numeroo. Ilmoitan asiasta asiallisesti.

Salkkarit lopetetaan kesken tuotantokauden
[x] -.- EVVk
[ ] EIIH!!!!!!!!!!
[x] ô__o' mysteeristä .. *miettii sitä loppu päivän*
[x] Sielt alkaa varmaa joku uus parempi sarja :)

Et ole nähnyt kissaasi pitkään aikaan
[ ] MIRRII! MISSÄ OOT? ;___; *etsii hätääntyneenä*
[x] Njaha. Taas naapurin kissaa kiusaamassa. *naurahdus*
[ ] *ilmoittaa kisunsa kadonneeksi*
[ ] Kyl se pian kotii tulee..
[x] Mikä kissa ?

Saat tietää olevasi sukua Ari Koivuselle
[ ] O__o No en vitussa!
[ ] IIHANAA! Mä oon julkkis<3
[x] D8 Eiii.. *häpeää*
[ ] ARIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII <333333333333333

Nipsu ja Muumipeikko on pihallasi keräämässä kukkia.
[x] Ainahan ne siellä...
[ ] Hmmm..
[ ] *Menee mukaan*
[ ] Yhyy, äiti, meidän pihalla on pelottavia otuksia ! )':

Ernut tulevat halaamaan sinua.
[x] Awww *w*
[ ] Missäs mun haulikko olikaan..?
[ ] Öööh...
[x] *Halaa*

Äitisi kertoo ilmoittaneensa sinut Dr.Phil ohjelmaa villasukka-addiktiosi takia.
[x] Mikä ihmeen VILLASUKKA ADDIKTIO ?
[ ] o.O
[ ] Hehehe..villasukka addiktio, mistäs äiti ton keksi..? :') *Selittelee hätääntyneenä*
[x] MULLA EI OLE MITÄÄN ADDIKTIOTA !

Voitit lotossa 5 miljoonaa euroa..
[ ] Mitä jos pelaisi vähän pokeria?
[x] Noniin! Aaaa! Tsajajajajajajaja!!
[ ] Pannaanko raha poikimaan?
[x] HÄÄH!? Höpönpöpönpöppöö!

Ismo Laitela kävelee alasti teillä.
[x] X___________________O
[ ] Laita nyt pyyhe ees päälle !!!!
[ ] No ei meillä kukaa Ismo oo.
[x] jee.
[ ] NAMI *W*

Ovikello soi ja menet avaamaan. Oven takana seisoo....muumipappa.
[ ] Taasko mä unelmoin muumipapasta ? ;ooo
[ ] Broidi, sun kaveri tuli !!!
[x] Tuu sisään, keitänkö kahvit ?
[ ] Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan ?

Isäsi rupeaa hoppariksi.
[ ] No siitä vaan..
[ ] NO EIKÄ RUPEA JOS MÄ NIIN SANON.
[x] SEN KUN NÄKIS.
[ ] Sehän on jo sellanen o.o
[ ] Jaa'a...

Katsot tv:tä ja uutisissa kerrotaan että Robert Pattinson on.... KUOLLUT.
[ ] JESS !
[ ] Päästiimpä siitäkin vihdoin
[x] Kiinnostaa taas niin -.-
[ ] * Alkaa itkeä*

Veljesi hakkaa sinut sairaalakuntoon.
[ ] NYT SÄ HOMO KUOLET !!
[x] Miks se nyt niin mulle tekis ?
[ ] Hakkaan sen sairaalakuntoon vastineeks!
[x] ÄITII, ISII! )''':

Isäsi kertoo sinulle että hän on onkin äitisi
[x] Ai ihan aikuisten oikeesti
[ ] Hahahh, huono vitsi
[x] Mitä helvettiä
[x] Voihan Hilarius Hiiri
[ ] Tää ei mee läpi
[ ] Kyllähän mä oon sitä aavistellu
[ ] Aijjahas

Vanhempasi lähettävät sinut Hullulaan
[ ] Jeijj tätä oonki odotellu
[ ] Wot?
[ ] Ei jumalauta, mä laitan teijät sinne Hullulaan
[x] Mikä se hullula on
[x] Ette voi tehä sitä
[ ] No pääseepähä pois kotoa
[x] Mitä vittua

Mummo murhataan silmiesi edessä
[ ] Oho
[x] Ei vittu, apua
[ ] Jaa a, mitäs siitä
[ ] Hää hää
[x] Ö
[ ] Nyt kävi näin
[x] Pelastakaaa !
[ ] jes , ja perinnöt meitsille...

Epäilyttäviä henkilöitä ympäröi sinut
[] Onks teillä tulta
[ ] Voisitteks päästää mut ohi
[ ] Painukaa vittuun
[x] Apua paniikki
[ ] Mentäiskö vaikka kahville
[ ] Ai moi
[ ] Oii kun kiva

Hullu naapurisi juoksee alasti keskellä tietä
[x] Ainahan se
[ ] Mitä helvettiä?!
[ ] lmao
[ ] Hyii ällööö!!!
[ ] Äkkii silmät kii!
[x] Voiks päästä messiin?!
[ ] Nyt nään seuraavan vuoden pelkkiä painajaisia! :o

Mooses
[x] Katos vaan, mitä jätkä
[ ] Ai missä muka
[x] Mooses anna hali
[ ] Jaahas jaahas
[ ] Lolleed
[ ] Ihan urpo jätkä

Omenapiirakka vai omenaPIIRAKKA
[x] Mitää vittua
[ ] Kiitos mutta ei kiitos
[x] Mikäs tän kysymyksen idea on
[ ] omenaPIIRAKKA
[ ] Ööömh
[ ] No hyi omenapiirakkaa
[ ] Omenapiirakka

Kalle meni kauppaan, kenkä
[ ] Hehehahhahhah
[ ] Täh
[x] Jäistä on meininki
[ ] No hehehh
[ ] Lolled
[ ] Reps
[ ] Kalle meni kauppaan, pipo

Sinua puukotetaan mahaan
[ ] Im bleeding
[x] Aauts!
[x] Mäkkipäkki pelastaa mut! >8D
[x] Nyt mä kuolen, oikeesti
[ ] Mitäs nyt tehään
[ ] Katos, mähän vuodan verta

Löydät Johanna Tukiaisen sängystäsi
[ ] Mitä helvettiä, mite sä oot tänne päässy!?
[ ] Iuuh Tuksu
[x] Mooi kultsi, mite päivä meni
[ ] Taisit eksyä väärään taloon
[ ] Sulla on Tuksu yks punanen minuutti aikaa poistua, kiitos!
[ ] Saanko nimmarin
[ ] Wau
[x] Ihanaa, mäki oon Johanna

one man drinking games.Keskiviikko 05.10.2011 22:30

Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi? Jos kannat, kenen?
- enpä kanna! joskus kannoin pikkusisarusten koulukuvia, mutten enää.

Mistä herkusta sinun on lähes mahdoton luopua?
- sipseistä! sipsit on paremppia kun karkit, vaikka syönkin nyt karkkia.

Kuka tietää ihastuksestasi?
- kuka ei? noöeöeöä, jotkut randomit ei tiedä.

Onko sinun helppo itkeä ystäviesi nähden?
- no jooo, kyllä on.

Mitkä kengät eteisessä ovat sinun?
- noi yheksät tennarit tossa. paitsi täällä asuntolassa ei ole eteistä. HAH. joten ei mitkään.

Kenen lausahduksille naurat usein?
- tanelin.

Kutsutko kavereitasi lempinimillä vai heidän oikeilla nimillään?
- lempinimillä jos sellanen löytyy, muuten oikeilla nimillä.

Oletko tyytyväinen syntymäkuukauteesi? Jos et, milloin olisit halunnut syntyä?
- olen toki, kesäkuu on hyvä aika syntyä.

Milloin viimeksi kävit uimahallissa?
- huiui, en muista, siitä on niin pitkä aika!

Jos saisit kuulla ystäväsi kumppanin pettävän häntä, kertoisitko asiasta ystävällesi?
- luultavastikkaan en. koska pari saa itse selvitää välinsä ja asiansa.

Eroavatko viikonloppuaamusi jotenkin arkiaamuista? Miten?
- kyllä! nukun pitempään ja joudun nukkumaan ja heräämään yksin.

Mitä alkoholia joit viimeksi vai juotko alkoholia ollenkaan?
- maistoin annelta jotain sotkua. no jaaa, juon melko harvoin?

Milloin viimeksi kuulit seksivalistusta?
- en ole oikeastaan tainnut kuulla ikinä. taino, joskus kasilla terskan tunnilla, mutten muuten.

Millainen kokeisiin valmistautuja olet?
- en oikeastaan jaksa panostaa enää tentteihin. 8D vähän luen.

Ovatko tytöt mielestäsi parempia ystäviä kuin pojat? Miksi?
- ei se ystävyys sukupuolta katso. niin kuin ei mikään muukaan.

Piditkö kouluruuasta tänään koulussa?
- lounaasta kyllä.

Mitä piirrettäsi ulkonäössäsi muut kadehtivat?
- heheheh, violetteja hiuksia? 8)))) kokoa?

Onko perheessäsi koskaan juhlittu naistenpäivää? Jos on, miten?
- ei oikeastaan. koska meidän taloudessamme ei ole yhtään naista.

Pidätkö toisen ihmisen suutelemista pettämisenä, jos seurustelee?
- pidän. kyllä pusun saa antaa tietyille ihmisille, se on ihan ok. mutta suuteleminen on vähän eriasia.

Inhoatko verikokeita?
- kyllä!

Lähetätkö tekstiviestin/soitatko jollekin ihmiselle joka päivä? Kenelle?
- nooooooo, en. lomalla kyllä tanelille melko joka päivä.

Tietävätkö vanhempasi seksuaalisen suuntautumisesi?
- kyllä tietävät.

Kannatko huulirasvaa aina mukanasi?
- tottakai kannan! olenhan huulirasvan suurkuluttaja.

Mitä teet huomenna?
- olen opistolla. teen katuteatteriporukan kanssa hauskaa suolahden kylillä. 8D illasta masennun kämpällä kun on tylsää.

Kuka nukkui viimeksi sängyssäsi?
- opisto sängyssä minä ja taneli, koti sängyssä minä.

Mitä ruokaa syöt aamiaisella?
- en syö.

Mitä musiikkia kuuntelet nyt?
- All time low - That girl.

Jos saisit rakennuttaa itsellesi kodin, minkälainen siitä tulisi ja minne?
- oih. semmonen pikkunen 2kerroksinen omakotitalo, lähellä rantaa. iso piha missä olisi paljon kukkia ja ruohoa ja marjapuskia. sitten sisällä olis ihana ja siisti keittiö ja siellä olisi kaikkea mahdollista leivontavälineitä ja kokkausjuttuja! sitten olohuone olis semmonen värikäs ja kodikas. mulla olis paljonpaljon levyjä ja kunnon soitin ja sitten kuuntelisin aina musiikkia! sitten mulla olis semmonen hassu ja violetti makuuhuone. se ei olis mitenkään moderni, vaan vähän saisi tavarat ja vaatteet olla hujanhajan. mulla olisi iso kirjahylly jossa olis paljon kaikeanlaisia kirjoja mitä sitten lukisin illalla! jos mulla olisi lapsia, niillä olisi huoneet jotka ne saisi maalata ite. ainiin, olohuone olis myös vähän violetti. mun talon pääväri olisi violetti. kiitti.

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- kotia, lapsia. siis vahdin niitä lapsia.

Mitä odotat tällä hetkellä?
- en tiedä?

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- pidän! ^^

OLETKO KOSKAAN

Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- olen.

Ollut nyrkkitappelussa?
- enpä ole.

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- viimeksi tänään!

Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
- kyllä vain!

Eksynyt?
- een ainakaan pahasti kun olen tässä.

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- enköhän. joskus.

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- oooooooooooon!

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- koulu. ja äiti.

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- en oikeastaan.

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
- hmmm. semmonen hienohiekka on ihanan tuntusta! ja ruohokin on kivaa, semmosta kihihihih. joten vastaan ruoho.

Ketä löit viimeksi?
- en kyllä muista.

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- tänään taneliii!

Kenelle tekstasit viimeksi?
- just äsken tanelille.

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
- äitin kanssa. juhannuksena.

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- enpä taida olla! ^^

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- kyllä ja tulen myös aina inhoamaan.

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- en.

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- en. miksi tappaa? me ei oltais sitten yhtään parempia ihmisiä kun ne lurjukset jotka tappaa ihmisiä.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- kenenköhän ihmeen takia itkin viimeksi? :oo hmm, en muista, mutta uskoisin että en löisi!

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
- en keneltäkään, ei ole aihetta.

Oletko datis/nörtti?
- en ainakaan paha. 8)

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- jonkun liittymätyypin.

Miksi olet koneella nyt?
- koska minulla on tosi tylsää.

Vituttaako?
- eipä oikeastaan.

Missä vanhempasi ovat? Mitä he tekevät?
- isi on kotona? ja äiti on kotonaan koneella. 8)

Mitä joit viimeksi?
- limpparii!

Kuka sinulle soitti viimeksi?
- NO SE SAATANAN LIITTYMÄTYYPPI. satan.

Oletko nähnyt leffan Tyttö sinä olet tähti?
- olen. kunnon nyyhky.

Ketä ajattelet nyt?
- voi saasta. sitä ketä EN haluaisi missään nimessä ajattella mutta tuli tuosta edellä mainitusta leffasta se mieleen.

Onko sinulla ikävä ketään tällä hetkellä?
- aina.

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

Kaipaatko menneisyyttäsi?
- en todella. jos olisi mahdollista pyyhkisin muutamia otteita mun menneisyydestä pois pois! muttaniin, tottakai joitain pikkusia yksittäisiä hetkiä on joskus ikävä. :)

Oletko liian kiltti ihmisille?
-no jaaaa, ennen olin. enää en jaksa. 8D

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi pestä hampaita pää alas päin?
- en. :o se olisi varmaan kummallista.

Onko kukaan muu koskaan sanonut, että olet outo/hölmö?
- KYLLÄ!

Tuntuuko sinusta koskaan, että elämäsi on aina samaa kaavaa?
- eeeei. joka päivä tapahtuu ainakin jotain pientä uutta.

Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
- ei kiitti.

Onko sinulla jotain suuria suunnitelmia tulevaisuuden kannalle?
- ei sen kummosempia kun että humanistiseen ammattikorkeeseen olis kiva päästä. haluisin olla viittomakielen tulkki. ^^

everybody hurts some days.Sunnuntai 02.10.2011 21:39

1. TAPOJA
● Käytätkö alkoholia? - joskus.
● Omistatko hyvät käytöstavat? - silloin kun haluan.
● Tupakoitko/nuuskaatko? - en.
● Käytätkö meikkiä? - harvoin.
● Ajatteletko ennen kuin puhut? - joskus kyllä en ja sitten pääsee suusta kaikkea pöljää.
● Oletko oma-aloiteinen? - riippuu asiasta.
● Entä itsepäinen? - enpä kovin.
● Kuunteletko muita? - parhaani mukaan. 8)

2. MUISTOJA JA TEKOJA
● Kokeillut spiritismiä? - enpä ole.
● Kokenut krapulan? - kyllä olen.
● Ollut poliisien kanssa tekemisissä? - tavallaan joo.
● Tuntenut perhosia mahanpohjassa? - monesti. c:

3. LÄHEISISTÄ JA TUTTAVISTA
● Onko sinulla seurustelukumppania? Jos ei, haluaisitko? - on minulla!
● Onko sinulla parasta ystävää? - eei varsinaisesti parasta.
● Luotatko ystäviisi? - tottakai.
● Kykenetkö olemaan rehellinen ystävillesi? - kyllä vain.
● Muistutatko enemmän perhettäsi vai ystäviäsi? - kumpaakin sopivalla sekotuksella.

4. TUNTEISTA
● Ovatko tunteesi yleensä selviä vai sekavia? - sekavia. taino, selviä, mutta sitten alan miettimään kaikkea höpöjä vaikkei tarvisi ja sitten niistä tulee sekavia.
● Vai omistatko kenties tunteita ollenkaan? - omistan kyllä.
● Oletko ns. 'vihaaja' vai kaikkien kaveri? - kaikkien kaveri!
● Oletko rakastunut tällähetkellä? - en ymmärtänyt kysymystä.
● Näytätkö muille ihmisille tunteitasi? - kyllä juu.
● Pidätkö asiat usein sisälläsi? - tietyt asiat ja tuntemukset kyllä.

5. SINÄ
● Mitä muut ihmiset ovat mieltä sinusta? - "pikkunen ja söpö."
● Kehutaanko sinua usein? - kylläjuu aika usein.
● Vihataanko sinua? - enpä usko. c:
● Millaiset ovat hermosi? - melko hyvät. saatan vaan ärsyyntyä tosi helposti, mutta tarvittaessa mulla on pitkä pinna.
● Millaisista ihmisistä et pidä? - tunteettomista, paskanjauhajista, pettäjistä, itserakkaista, rasisteista, hyväksikäyttäjistä.
● Oletko herkkä? - olen.

6. TURHAA
● Mitä sinulla on päälläsi? - mustat pillifarkut ja huppari.
● Mikä soi? - The Used - The Bird And The Worm.
● Mitä on mielessäsi? - huominen parturi.
● Masentaako? - eipä kyllä.
● Millaisista väreistä pidät? - en kamalan räikeistä kuten keltasesta, oranssista tai vihreästä. mutta tykkään violetista, sinisestä ja mustasta.
● Millaiset seinät huoneessasi on? - semmoset jännän siniset, jotka on vuorattu julisteilla.
● Ottaako päähän? - eeei!
● Ikävöitkö? - vähän juu joitakin ihmisiä.

PERJANTAI
Mitä teit perjantaina? - leirikoulu loppu, päikkärit, kone, opisto.
Joitko alkoholia? - en.
Halasitko ihmisiä? - kyllä!
Suutelitko? - kyllä!
Nolasitko itsesi? - en ainakaan muista.
Olitko yön kotonasi? - ennn.
Oliko kukaan sinulle vihainen? - eiii.
Monen aikaan menit nukkumaan? - melko aikasin, joskus 12 aikaan ehkä.

LAUANTAI
Oliko sinulla krapula? - eipä ollut.
Yövyitkö kotonasi? - enpä yöpynyt.
Nautitko alkoholia? - maistoin.
Missä olit? - opistolla.
Mitä teit? - olin töissä! 8))
Oliko ympärilläsi paljon ihmisiä? - oli!
Nukuitko jonkun vieressä? - tottakai! c:
Jäikö jokin asia vaivaamaan sinua? - vähän.

SUNNUNTAI
Oliko sinulla krapula? - eipä ollut.
Mitä teit aamulla? - möllötin ja harrastin ällöttävyyksiä.
Kenen kanssa vietit sunnuntain? - tanelin kanssa kämpällä ja kotona isin ja veljen kanssa.
Olitko ulkona? - ennn.
Joitko alkoholia? - en.
Anna arvosana 1-10 sunnuntaista - 8.
Kävitkö suihkussa? - enenenen vielä.

[Ei aihetta]Torstai 15.09.2011 22:11

Pystytkö vastaamaan kysymyksiin pelkillä kuvilla ?
MITÄ TEIT TÄNÄÄN ?
lady-eating-chocolate.jpg
Aerobic-Exercise2.jpg
484_I-Miss-You-120.jpg
Singing-for-healthy.jpg


MITÄ JOIT VIIMEKSI ?
coca-cola-summer-girl-1.jpg

MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON ?
DSC01689_t_w300_h300.jpg

SEURUSTELETKO ?
remote_image.15776.0.jpg

MINKÄ VÄRISET SILMÄT SINULLA ON ?
brown-eye.jpg

MISTÄ PIDÄT ?
23a17f556c227205.jpg.jpg
Emo_Love_by_EkoCITY.jpg
woman_sleeping_with_teddy_bear_in_bed_42-16274962.jpg
3894.jpg
life11.jpg
grup02.jpg

YKSI LEMPI ARTISTISI ?
nevershoutnever_Wallpaper_2_by_SugaBlossom4.png

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.09.2011 22:43

Ei siis kannata huolestua. Kukaan ei sujauttanut vibraattoria huomaamatta taskuusi. Ihmisillä on vain taipumus nähdä, mitä he haluavat.

frodo, don't wear the ring.Keskiviikko 14.09.2011 22:40

1. Paras tapa osoittaa läheisyyttä?

( ) Seksi
( ) Halaus
( ) Suudelma
(x) Kosketus
( ) Lähekkäin makaaminen

2. Mikä näistä tuottaa sinulle edes pientä nautintoa?

(x) Kipu
(x) Alistuminen
( ) Dominointi
( ) Pelko
( ) Sääli

3. Mikä näistä tuottaa sinulle edes vähän olemassa olemisen tunnetta?

(x) Rakkaus
( ) Viha
(x) Mustasukkaisuus
( ) Kateellisuus
(x) Pelko

4. Mikä väri tuottaa sinulle voiman tunteen?

( ) Punainen
( ) Valkoinen
( ) Vihreä
(x) Musta
( ) Sininen
(x) Violetti

5. Jos voisit riistää joltakin ihmiseltä jonkun näistä, se olisi…

( ) Rakkaus
( ) Viattomuus
(x) Rikkaus
( ) Kauneus
( ) Sexyys
( ) Elämä

6. Mikä näistä elementeistä rauhoittaa sinut?

( ) Tuli
( ) Vesi
(x) Ilma
(x) Maa

7. Mikä vuodenaika saa sinut tuntemaan itsesi vahvaksi?

( ) Talvi
( ) Kevät
(x) Kesä
( ) Syksy

8. Pelkäät eniten näistä?

( ) Pimeää
( ) Omaa mieltäsi
(x) Kipua
( ) Nautintoa
(x) Yksinäisyyttä

9. Syy, joka tekisi minut todennäköisesti hulluksi olisi…

(x) Pelko
(x) Kipu
( ) Rakkaus (tai sen loppuminen)
( ) Mustasukkaisuus
( ) Ihastus (itsesi tai jonkun muun)

10. Mitkä näistä koet todella usein?

( ) Masennusta
(x) Turhautumista
( ) Ihastumisen/rakastumisen pelkoa (Itsesi tai jonkun muun)
( ) Katumusta
( ) Yksinäisyyttä

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.09.2011 18:11

Belle
[x] You have kissed someone your friends didnÂ’t like.
[] You have been lost in the forest.
[x] You love to read.
[/] You are not shy at all.
[x] One of your family members is a bit weird.
[/] You have done volunteer work.
[x] You have a wild imagination.
[x] You love to take care of people in need.
[ ] You have had guys like you only because they think youÂ’re pretty.
[ ] You have rejected at least one person when theyÂ’ve asked you out.
Total: 6

Rapunzel
[] YouÂ’re an orphaned child or have an evil step-mother.
[ ] You have many different hobbies to keep you busy.
[x] You can get really bored.
[] You have very long hair.
[] Your hair is/was bright blonde.
[ ] YouÂ’re an artsy person.
[x] YouÂ’re childish.
[x] You canÂ’t wait to stop the same routine each day and start living.
[x] You care about others and their feelings.
[ ] You like to follow the rules.
Total: 4.

Alice
[ ] You have/had a pet rabbit.
[ ] You love to play cards.
[ ] You constantly know the time.
[ ] You get yourself in sticky situations.
[ ] You have been to a court.
[ ] You have fallen asleep while doing your homework.
[ ] You have had a tea party.
[/] You like hats.
[/] YouÂ’re late.
[x] You know how to play croquet.
Total: 2

Jasmine
[ ] Your dad is rich.
[ ] You are very clever.
[ ] YouÂ’ve been with someone way different from you.
[x] YouÂ’re unique and different from everyone else.
[x] YouÂ’d never marry someone just because they were rich.
[ ] You have set a lot of goals for yourself.
[ ] You donÂ’t have a lot of friends.
[x] YouÂ’re independent.
[] You are wealthy.
[ ] Your parents try to control your life.
Total: 3.

Megara
[ ] Your boyfriend is strong.
[x] You have gotten involved with the wrong people before.
[ ] You are very convincing.
[ ] You have fallen in love before.
[ ] You have had your heart broken.
[ ] You find an interest in Greek mythology.
[ ] You lie sometimes.
[ ] You pretend to be someone youÂ’re not.
[ ] You have been used.
[XXX] Purple is one of your favorite colors.
Total: 2.

Ariel
[ ] Your parents expect a lot from you.
[ ] You really try to follow the rules, but itÂ’s hard for you.
[ ] YouÂ’re a bit of a trouble maker.
[ ] YouÂ’re the youngest in your family.
[ ] You have a lot of sisters.
[ ] You collect something.
[x] You have/had long hair.
[ ] You are adventurous.
[x] YouÂ’re extremely curious.
[/] You believe everything people tell you/youÂ’re a bit gullible.
Total: 3½

Aurora
[] You live/have lived with someone other than your parents.
[] You almost died at a very young age.
[x] You are gentle, loving, and/or thoughtful.
[/] You have a decent singing voice.
[x] You like to sleep in late on the weekend.
[ ] You spend most of your time outside.
[ ] YouÂ’re adopted.
[ ] YouÂ’re very romantic.
[ ] Pink is one of your favorite colors.
Total: 2½

Cinderella
[] One of your parents is dead.
[] You are expected to do a lot of chores.
[x] You love to dress up.
[x] You love animals.
[ ] You are waiting patiently for your Prince Charming.
[ ] Your mom is really strict.
[ ] You have sisters who seem kind of jealous of you.
[ ] YouÂ’re afraid to speak your mind sometimes.
[ ] You have left your shoes at a friendÂ’s house before.
[ ] You have/had blonde hair.
Total: 2

Snow White
[] You know that youÂ’re beautiful.
[] Sometimes it seems like your mom is jealous of you.
[] YouÂ’ve almost been killed.
[ ] You have at least seven good friends.
[] YouÂ’ve had food poisoning.
[x] You have/had short hair.
[] You get along with almost everyone.
[x] All of your friends are different.
[x] You love to have a good time.
[] YouÂ’re happier when youÂ’re out of the house than in.
Total: 3

Tinkerbell
[ ] You get jealous easily.
[x] You loved your childhood.
[x] You like to fly.
[x] You believe in magic.
[MITÄ] You’re 5’2” or under.
[] You hate pirates.
[] You love sparkles.
[x] People underestimate you.
[] You get angry easily.
[] You have/had a treehouse.
Total: 4.

Pocahontas
[x] You love to walk around and explore big cities.
[] You are more spiritual than religious.
[] YouÂ’ve been in an interracial relationship.
[] One of your family members is dead.
[x] Your parents are very protective of you.
[] Someone you know has been in the war.
[/] You love nature.
[x] You have/had black hair.
[x] You would love to move somewhere exotic and beautiful.
[ ] YouÂ’re very adventurous.
Total: 4½