On niin ikävä, niin ikävä, sua.
Muttei mikään voisi enää palautua, ennalleen.
Oon pahoillani, mutta rakastan sua,
ja tuun kai vielä kauan rakastamaan.
Päivä päivältä kai vähemmän, tää vie aikaa.
Aion silti selviytyä, vaikka kaikki muistot pysyy mielessä.
Sekin, kun oltiin nurmikolla, maattiin vierekkäin ja lämmitit mua, vierittiin alas sitä mäkeä.
Muistan kuinka onnellinen olin, siinä hetkessä,
sun kanssa. Muistan, kun katsoit mua ja kerroit,
kuinka musta välität.
Luultiin, ettei maailma voi meitä erottaa,
mutta, me luultiin väärin.
Tähtiä katson, että unohtaisin, kuinka lähelle sua pääsin. Mutta muistan, kuinka kipuani pelkäsit.
Uusimmat blogimerkinnät
- hmmmh.. hurtlostbroken. 16.04.
- Hmm.. osasin taas.. 15.04.
- sekaisin...mutta mistä? 06.04.
- Patoutuneiden ahdistusten, aggressioiden, t... 12.03.
- kipuun tottuu, kun tarpeeksi sattuu .. sitten... 10.03.
- *huoh* näimpänäin ... 05.03.
- katkeran suloisia arpia.. 28.02.
- Huomenta perkele.. 28.02.
- Vais niin.. etttä näin. mitenkä oli ? 13.02.
- Huku pallomereen tai aja autolla seinään... 13.02.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (28)
-
▼
2008 (334)
- ▶ joulukuu 2008 (30)
- ▶ marraskuu 2008 (20)
- ▶ lokakuu 2008 (25)
- ▶ syyskuu 2008 (24)
- ▶ elokuu 2008 (21)
- ▶ heinäkuu 2008 (66)
- ▶ kesäkuu 2008 (54)
- ▶ toukokuu 2008 (32)
- ▶ huhtikuu 2008 (19)
- ▶ maaliskuu 2008 (6)
- ▶ helmikuu 2008 (15)
- ▶ tammikuu 2008 (22)
- ▶ 2007 (56)
- ▶ 2006 (8)