IRC-Galleria

Hanri_

Hanri_

WSOGMM Whole Sort Of General Mish Mash

Mission failed.Torstai 23.02.2006 16:40

En siis onnistunut eilisessä tavoitteessani, sillä kun onnistuin lopettamaan "pienen nettisessioni", kello oli jotain puolen seitsemän tai vastaavan luokkaa. Ja kun olin syönyt nälkäni pois, kello väitti etten enää ehtisi mitään järkevää tehdä ennen voittoisaksi osoittautunutta curling-ottelua, joten leikin paintin kanssa, josta lopputuloksia näkyy "räpelöt"-albumissani.

Siirrän itseni haastamisen tähän tehtävään siis tälle päivälle. Kunhan ehdin sähköposteihin vastaamiselta. ;)

Muutto edessä. Kotiin takaisin. Vihaan muuttamista. En siksi että olen menossa kotiin, se oli minun oma ideani ja tykkään olla kotona, mutta muuttaminen yleensä ottaen on jotain, mitä välttelen. Ehkä se piinaava tekijä siinä on pakkaaminen. Vihaan pakkaamista. Kun tulin kesällä Unkaristakin takaisin, niin kaverin piti pakata mun tavarat laukuun mun puolesta, kun en itse pystynyt ahdistuksissani. Hengestä alkaa ottamaan, kun pitää laittaa kaapista kaikki vaatteet matkalaukkuun, kerätä ja kääriä paperiin kaikki astiat ja setviä, mitkä paperit kuuluvat mihinkin laatikkoon. Kun asettuu johonkin paikkaan tietyksi määräajaksi, sinä aikana se tuntuu kodin korvikkeelta. Sitä levittelee ympäriinsä niitä pieniä juttuja (ei välttämättä krääsää), jotka tekee paikasta viihtyisän ja mukavan. Siinä vaiheessa kun kaikki on optimaalisimmillaan, niin kaikki pitää kerätä pois ja laittaa laatikoihin. On kuin koko elämänsä pitäisi kääriä pakettiin ja siirtää jonnekin paikkaan, mihin se ehkä joskus taas tuntuu kuuluvansa. Ja kun laatikot purkaa, jotain jää ottamatta esille. Huomaa, ettei tuota enää tarvitse tai jaksa ottaa näkyviin. Menettää pienen palan itseään.

Sitten kun opiskelu loppuu, pitää toivoa, että pian löytää sen tulevaisuuden kotinsa, ettei enää tarvitsisi pakata. Eikä puratessa jättää mitään omasta itsestään ö-arkistoihin pölyttymään hyllylle.


Qun oman kotini löydän, sieltä en vapaaehtoisesti lähde.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.