IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Haaste vastaanotettu.Sunnuntai 29.01.2006 18:59

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1) Kun pesen hampaitani on suu huuhdeltava ja vaahdot pestävä tasan neljä kertaa. Ei enempää eikä vähempää. Tein tätä jo ihan pienenä, kun keksin, että neljä on lempinumeroni. Silloin tein ihan kaiken neljä kertaa, nykysin sentään kikkailen vain hampaidenpesun yhteydessä. Saishan sen suun kai puhtaaksi vähemmälläkin läträämisellä, mutta tuleepahan ainakin puhdasta.

2) Rapsuttelen päänahkaani. Kun katson telkkua tai luen tenttiin tai teen ylipäätään mitä tahansa missä pitää keskittyä, käteni seikkailee koko ajan hiusteni seassa rapsuttelemassa. Varsinkin näin talvella, kun päänahka on aika kuiva, päästäni irtoaa kaikkea jännää. Siksi päänahkani kai onkin niin hellänä.. :|

3) Kun lähden vaikka ulos ja laitan avaimet tai jotain muuta tärkeää johonkin taskuun, tarkistelen koko ajan tavaroideni edelleen olevan taskussa taputtelemalla taskua ulkopuolelta. Näytän varmaan aika höntiltä kun taputtelen joko laukkuani tai kylkiäni tai vatsaani.. Ja vaikka tavarat olisivatkin vetoketjutaskussa, josta ne ei taatusti itse tule pois, en voi olla taputtelematta ja tarkistelematta tavaroiden edelleen olevan siellä. Vainoharhaisuutta tai jotain, huh.

4) Olen miinaharava-addikti. Tuo Windowsin ihana yksinkertainen peli, mitä tekisinkään ilman sitä.. (Pelaisin varmaan pasianssia.) Pelaan sitä varmaan kymmeniä kertoja päivässä. Aina siinä ei oo ees ajatukset mukana, kunhan vaan napsuttelen sitä. En oo siinä ees kauheen hyvä, mut sitä vaan on pakko pelata koko ajan. Nytkin on miinis auki :) Ukkokultaa huvittaa suuresti miun miinis-fanius, hihhih.

5) Revin rupiani sun muuta. Kauhea tapa, inhoan sitä itsekin, en vain osaa lopettaa sitä. Jos vaikka sormessa on sellanen kissankynsi, sellanen iholiprake siis, ni se on pakko repästä vaikka se sit sattuukin. Käet on ihan täynnä arpia ku kaikki maholliset pipit on repästävä auki. Ärsyttää. Tykkään vissiin repimisestä ja raapimisesta. Oon varmaan aika sekasin. :)

Seuraavat potilaat: Katishka, pam-pam, pizara, deFreak ja E-e-v-a.

Pitäkee hauskoo. :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.