IRC-Galleria

HenCha

HenCha

odottaa kesää

Blogi

- Vanhemmat »

ArvoniLauantai 11.10.2008 07:29

“Life, liberty, and the pursuit of happiness “

Oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun on kirjattu aikoinaan Yhdysvaltain perustuslakiin. Vaikka en erityiseksi Amerikan ystäväksiTM itseäni laske, pidän kyseisiä perusarvoja, vastuulla täydennettynä eräänlaisena ihmisyyden perustana ja oman toimintani lähtökohtana.

Oikeus elämään. Jokaisella ihmisellä tulee olla ihmisarvoisen elämän edellytykset ja jokaista tulee aidosti arvostaa, riippumatta hänen iästään, kyvyistään, sukupuolestaan, syntymäperästään, rodustaan tai mistään muustakaan ominaisuudesta.

Vapaus. Elämän jälkeen vapaus on mielestäni tärkein arvo. Ihmisellä tulee olla vapaus tehdä mitä haluaa, vaikka se olisi haitallista hänelle itselleen, niin kauan kun hän ei rajoita toisten vastaavaa vapautta.

Ihmisellä tulee aina olla oikeus omaan mielipiteeseensä, vaikka se toisten mielestä olisi väärä mielipide.

Myös yrityksillä tulisi olla täysi vapaus päättää omasta toiminnastaan, niin kauan kuin toiminta ei ole vahingollista muille. Tällä hetkellä Suomessa tätä vapautta poljetaan erityisesti mm. rajoittamalla kauppojen aukioloaikoja ja alkoholinmyyntioikeuksia.

Vastuu. Ei voi olla vapautta ilman vastuuta. Ihminen on aina vastuussa itsestään ja lähimmäisistään. Vahvemman tulee ottaa vastuu heikommasta ja yhteiskunnan yksilöstä - tiettyyn rajaan asti.

Vahvempi ei saa koskaan heikentää heikomman vapautta vastuunsa nimissä. Valitettavasti yhteiskunta (tai no, yleensä demarinaiset) erilaisin rajoituksin ja säännöin pyrkii rajoittamaan yksilönvapautta ja rakentamaan holhousyhteiskuntaa, jossa yhteiskunta ottaa kaikesta vastuun. Ei pyöräilijän tarvitse pitää kypärää jos hän ei halua. Pitääkö kaikki tiet reunustaa kaiteilla?

Onnen tavoittelu. Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Onni on hyvin subjektiivinen käsite ja jokaisella on oma käsityksensä onnesta, mutta jo Aristoteles totesi onnellisuuden olevan elämän päämäärä. Mielestäni jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus tavoitella tätä päämäärää ja yhteiskunnan tulisi auttaa siinä kaikin tavoin.
Kuten kaikki suomalaiset ja monet ulkomaalaiset tietävät, sattui tiistaina 23.9. Kauhajoella valitettava välikohtaus, jossa paikallinen, itsetuhoinen hullu sai päähänsä lähteä näyttävästi ja surmasi kymmenen ihmistä pienoispistoolilla.

Tapauksesta tekee mielenkiintoisen se, että kyseessä on lähes täydellinen kopio vajaa vuosi takaperin sattuneesta Jokelan koulusurmasta.

Samoin kuin viime vuonna, tekijä sai järkyttävän paljon julkisuutta ja teko sai aikaan uskomattoman aivopierujen ja hurskastelun aallon, jossa syylliseksi tahdotaan nostaa pelit ja Internet, rajoittaa yksilönvapautta ja aloittaa laajamittainen ihmisten valvonta verkossa - luonnollisesti suodattaen kaikki pahat sivut pois.

Presidentti Halonen on vähemmän yllättäen huolissaan ja Matti “lammas” Vanhanen haluaa kieltää välittömästi aseet ja lisätä ihmisten kyttäämistä. Myös oikeusministeri Tuija Braxia huolettaa, miten ihmisten yksityisyyden suoja hankaloittaa “auttamista”.

No, täytyy myöntää, että Itä-Saksa oli - kiitos Stasin tehokkaan valvonnan ja minimaalisen yksityisyyden suojan - huomattavasti vapaampi väärinajattelijoista kuin naapurinsa Länsi-Saksa. Haluammeko sitä? Tulisiko Suomesta parempi paikka asua jos pahat Internet -sivut suodatettaisiin (muukin kuin ns. lapsiporno), väkivaltaiset pelit kiellettäisiin ja metsästystä saisi harrastaa ainoastaan ilma-aseilla. Pitäisikö ihmisten koteihin asentaa valvontakameroita, jotta oikeusministeriö voisi seurata ja “auttaa”. En haluaisi koskaan elää sellaisessa Suomessa.

Aseiden täydellinen kieltämien ei ole ratkaisu (riittävät rajoitukset ja valvonta toki auttavat seulomaan pahimmat riskitapaukset), sillä hulluja on aina ollut ja tulee olemaan. Ihmisen tappaminen on helppoa ilman aseitakin. Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä kuin Vanhanen, että aseet tulisi ottaa pois ihmisiltä jotka elvistelevät niillä verkossa, sillä se on jo aika suuri typeryyden ja epäkypsyyden merkki, jos ei vielä hulluuden. Oikea harrastaja ei ramboile aseillaan, ei varsinkaan julkisesti.

Pelit ja internet antavat vääränlaisia käyttäytymismalleja nuorille. Niiden sisältämään väkivaltaan pitäisi alkaa puuttua. Etenkin alaikäisille väkivallan yliannostus voi olla hyvin kohtalokasta, (Kauhajoen) kaupunginjohtaja arvioi.

On vähemmän yllättävää miten molemmat, Kauhajoen ja Jokelan surmiin syyllistyneet nuoret harrastivat pelaamista, sillä se on luultavasti Internetin käytön ohella suurin yksittäinen ajanviete 10-25 -vuotiaiden nuorten keskuudessa. Samalla perusteella voidaan syyttää Aku Ankkoja turmelevaksi, sillä ainakin Myyrmannin “pommi-iskun” (joka luultavasti oli vahinko) tekijä Petri Gerdt viihtyi niiden parissa. Luultavasti myös molemmat kouluammuskelijat. Myös Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-Il:in puhutaan lukevan Disneyn sarjakuvia.

Ymmärrän, miten aina poikkeavalle käyttäytymiselle täytyy löytää jokin syy, yleensä sellainen joka on jotain uutta ja tuntematonta. Rock -musiikki, elokuvat, sarjakuvat, kirjat, masturbaatio jne. lista turmelusta aiheuttavista nuorten harrastuksista on loputon ja päivittyy aina vuosikymmenen välein. Luultavasti itse keski-ikäisenä syyllistyn samaan, sitten kun olen niin seniili etten ymmärrä enää maailman menosta mitään.

Toivottavasti tämän kaiken mediahässäkän keskeltä joku muukin kuin Pekka Sauri ymmärtää ajatella ensimmäistä mielleyhtymää pitemmälle ja löytäisi todelliset syyt tällaisille tragedioille.

Mitä enemmän toistellaan ampujan nimeä ja näytetään kasvoja, sitä paremmin toteutuu hänen tavoitteensa. Ja sitä paremmin myös tuetaan kopiointia tulevaisuudessa. - Pekka Sauri

Onko oikein, että välittömästi tapahtuneen jälkeen Iltalehti laittaa Googleen mainoksen, joka löytyy hakemalla sanaa “Kauhajoki”

Kauhajoen tragedia
www.iltalehti.fi/ - Lue Iltalehden raportti Kauhajoen tapahtumista.

Ennen itsetuhoinen suomalaismies meni saunan taakse ja ampui itseään haulikolla leukaan. Nyt - kiitos median - itsemurhan ohella voi tehdä itsestään kuolemattoman. Vaikka se todellisuudessa on lähdes mahdotonta, toivoisin että valtamedian miettisi sitä, kuinka paljon materiaalia annetaan ulos.

Ainoa realistinen tapa ehkäistä vastaavia tapauksia tulevaisuudessa on lisätä (nuorten) mielenterveystyötä. Mikään muu toimenpide ei voi estää vastaavia tragedioita tapahtumasta. Täytyykö ulkomaalaisten sanoa meille asiasta, kun olemme itse niin puusilmiä?

Vaikka suomalaisissa kouluissa on psykiatreja, he ovat ylityöllistettyjä. Opettajien tarkoituksena on vain varmistaa hyvät koetulokset, eivätkä he huomaa depressiota. -Roger Boyes, The Times magazine

Kaiteet KaikkialleLauantai 11.10.2008 07:27

Viime kesänä Oulussa virisi terhakka keskustelu Torinrannan turvakaiteista. Ihmisten turvallisuudesta huolestunut naishenkilö teki kantelun lääninhallitukseen ja pyysi tutkimaan onko Oulun kaupunki menetellyt virheellisesti, kun vaaralliseksi tiedettyyn paikkaan ei ole saatu kaiteita.

”Humalainen mieshenkilö putosi veteen Oulun torinrannassa hotelli Radisson SAS:in ja kirjaston välistä kulkevan pyörätien kohdalla.

Vettä oli ainakin miehen vyötäröön asti, mutta hän ei päässyt kiipeämään jyrkkää seinämää pitkin ylös. Miehen naisseuralainen sai kuitenkin jonkin aikaa kestäneen yrityksen jälkeen autettua hänet ylös. Mies selvisi pudotuksesta säikähdyksellä.”

Ilmeisesti Kalevan uutisoima todella vaarallinen tilanne oli herättänyt tämän yksityshenkilön sisäisen kukkahattutädin ja pakottanut vaatimaan kaideasiat kuntoon Oulussa. Luonnollisesti hänen mielestään on yhteiskunnan tehtävä estää ihmisiä putoamasta, eikä mielessäkään käynyt se fakta, että veden läheisyydessä tulee aina olemaan alueita, jotka vaativat myös liikkujilta valppautta ja varovaisuutta.

No, onneksi pari kuukautta ja n. 90 000 euroa myöhemmin kaideasiat saatiin Oulussakin kuntoon. Toivottavasti seuraavaksi saadaan kaiteet puistoihin, ettei sattuisi enää raiskauksia, tai kouluihin, jotta vältyttäisiin kouluammuskeluilta. Alkoholin haittoja voitaisiin vähentää rakentamalla kaiteet Alkoon. Puoluetoverini Suvi Lindén, Oululainen hänkin, on jo ansiokkaasti puuhaillut kaiteita Internetiin.

Vaikka kaiteissa ei sinänsä ole mitään vikaa - olen itsekin tullut kaiteen pelastamaksi liikenteessä - kaiteista käyty keskustelu osoittaa omalla tavallaan millaiseksi yhteiskuntamme on menossa. Hyvinvoinnista ollaan menossa holhoukseen. Yksilöllä ei saisi olla mitään vastuuta itsestään eikä tekemisistään, vaan yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia ettei kukaan voi loukata itseään. Miksi ihmeessä lailla pitää säätää, että polkupyöräilevän aikuisen tulee pitää kypärää?

Itse asiassa Etelä-Suomen Sanomat, Kaleva ja Turun Sanomat teettivät Taloustutkimuksella gallupkyselyn, jossa tuhannelta suomalaiselta tiedusteltiin, tulisiko kypärättä ajavia pyöräilijöitä sakottaa? Kyselyn tuloksena selvisi että vaikka suurin osa on sakotusta vastaan runsas neljännes oli sitä mieltä, että pyöräilykypärän puutteesta tulisi sakottaa. Toisin sanoen tutkimuksen perusteella yli miljoona suomalaista on saavuttanut sellaisen idiotismin tason, että oman - ja vain oman - terveytensä riskeeraaminen on sakottamisen arvoinen teko.

Kertokaa, mistä lähtien turvallisuus on ollut niin tärkeä elämänarvo, että kaikki riskialtis toiminta tulee kieltää rangaistuksen uhalla? Odotan innolla, että joku näistä miljoonasta imbesillistä keksii tosissaan vaatia turvavarusteet myös jalankulkijoille - jos ei kypärää, niin ainakin nastat kengänpohjiin. Kansanedustaja Kimmo Kiljunen ehti jo ehdottaa jäänaskaleita pakolliseksi turvavarusteeksi jäällä liikkuville.

Lähdetäänkö seuraavaksi ihmisten koteihin suojelemaan? Suurin osa onnettomuuksista kun kuulemma sattuu kotona. Kaikille vain pakolliset kotikypärät ja ainakin keittiöön turvakaiteet. Portaat voitaisiin kieltää riskialttiina ja invalideja syrjivinä. Pitääkin ehdottaa päiväkodissa, että laittavat lapsille kypärät niin eivät raukat loukkaannu leikkiessä.

En usko että tällainen holhoamisvimma voi olla enää puhdasta lähimmäisenrakkautta ja välittämistä, vaan kyseessä on tietyntyyppisten ihmisten keino vahvistaa omaa kuvaansa moraalisesti ylivertaisena ihmisenä rahvaaseen verrattuna. Holhoaja on vain hyvä ihminen, joka tietää paremmin, mikä on parasta muille, sillä tyhmemmät eivät sitä itse tiedä. Parhaat keinot ohjata tyhmää rahvasta ovat tietenkin erilaiset kiellot, lait ja säädökset. Siksi olen itsekin politiikassa mukana :)

Toivottavasti tämänhetkinen holhoamisvimma on vain yhden kansankotisukupolven villitys, joka menee ohi kun nykyiset keski-ikäiset pukkaavat koiranputkea. Sitä odotellessa lähden kauppaan ostamaan kotikypärää.
- Vanhemmat »