IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 22.05.2008 14:20

Wuhuu kotona jo! on se koulu rankkaa kun siellä joutuu jopa tunnin olemaan
Ja osasin matikkaa tai ainakin luulin osaavani, huh helpottunut olo :
D

Kolmelta kampaaja! Punaset hiukset houkuttais mutta olen päättäny, että en sellasia kesäks värjää piste. Eli vaalennus jatkuuuuuu=)

Nojoo mutta nyt nören pitäisi mennä lukemaan bilsaa ja enkun sanoja:):) AHH
(ihan kun nyt taas muka jaksaiski)

[Ei aihetta]Torstai 22.05.2008 01:29

Koska olen niin vitun matikkamaisteri, derivoinnin uusi lupaus ja murtolukujen mestari, että viime jaksossakin ihan nelosen repäisin, niin en ole nyt sitten lukenut ollenkaan kokeeseen. Tämä kertonee jotain älykkyyteni tasosta, tai siis siitä lähinnä että epäilen välillä ettei mulla liiku mitään tuolla pääkopassa.
Aion kyllä laskea vielä pari laskua. Ehkä, jos jaksan/viitsin. Ja yritän tietysti uskotella itselleni, että tällä kertaa kokeessa ei iske totaalista oikosulkua ja paniikkia, ja että muka osaan kaiken kuin vettä vain. Joopa joo, samaa paskaa aina.
En ole muuten lukenut enkun sanakokeitten uusintaankaan, joka on perjantaina. Oikeastaan unohdin koko uusinnan hetkeksi. Oikeastaan ei vois vähempää kiinnostaa enkku. Eikä mikään muukaan.
Vieläkö muuta? Joo. Olen helvetin huono ruotsissa. Tiedän että siihen pitäis panostaa, mutta en jaksa. Ei huvita eikä kiinnosta. En osaa kertoa pukeutumisesta ENKÄ asunnoista ENKÄ sisarussuhteista enkä oikeastaan mistään muustakaan mitä kurssi vaatii.
Biologiassa luulin olevani vahvoilla, kunnes huomasin tänään alleviivaavani lausetta toisen perään tietämättä edes mitä niissä sanotaan. Tarkoitushan alleviivaamisessa viimeisimpien tietojeni mukaan on, että luetaan ja katsotaan mikä on tärkeintä ja alleviivataan se. Ei se, että alleviivataan mitä sattuu ajattelematta edes, että mitä siinä lukee. Tajusin myös, että olen oikeastaan melkein täysin unohtanut asiat mitä olen muka kurssin aikana osannut, eli penkin alle sekin taas menee. Hurraa.
Eniten ärsyttää se että tiedän, että voisin olla hyvä. Voisin saada hyviä numeroita, oon ennenkin saanut. Mutta olen muuttunut liian laiskaksi enkä jaksa kiinnostua mistään enkä välitä mistään. Vaikka mä tässä kuitenkin olen tulevaisuuttani rakentamassa.
Ja lukionkin ihan vapaaehtoisesti olen valinnut, että mitä oikein valitan.

Vitun idiootti.

:)

kiitos ja näkemiin

My life makes no senseTorstai 22.05.2008 00:57

MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE
MY LIFE MAKES NO SENSE

Teini hädässä :<Keskiviikko 21.05.2008 16:06

KRISTA sanoo:
HYIIIIIIIIIIII VITTU!!!!
KRISTA sanoo:
TÄÄL ON HÄMÄHÄKKI
HENNI sanoo:
HYI :O missä
KRISTA sanoo:
tossa mun vihkojen päällä hyllyssä!!1
KRISTA sanoo:
hyi vittu xxxx/
HENNI sanoo:
TAPA SE
KRISTA sanoo:
mä kuolen -.-
KRISTA sanoo:
en haluu koskee tohon
HENNI sanoo:
liiskaa se jollai kirjalla!
KRISTA sanoo:
hahaha luuseri se meni tyhjään jugurttipurkkiin itekseen ni heivasin koko purkin parvekkeelle ::D
HENNI sanoo:
no lol mikä idiootti :---D
HENNI sanoo:
siis se hämähäkki

HAUSGAATiistai 20.05.2008 20:35

Tänään koittaneen viimeisin bilsan tunnin kunniaksi Kalen parhaat:
-siellähän se beibi kroolaa käsipohjaa yheksän kuukautta
-hyttysen toukka oli siinä pylly pystyssä
-kokit ovat pallomaisia, kuten huomaatte
-siis sehän on katastrofaalista, että... nojoo, nyt ei jaksa puhua enempää siitä
-jea noniin so
-so siksi se äkkiämpää
-sitte ku kietasee diapamin kaaliin ni kaali pimenee
-ne seksuhtelee
-kun beibi on tulossa pistetään piuhat päähän
-tietysti ruoka on menny teillä kaaliin
-beibeistä tuli lahoja
-jos syötte jotain raskasta aamulla ennen koetta se on sama ku vetäsis halolla päähän

+mun ja Nipan:
-aattele jos sorsanpoika leimaantuis krokotiiliin: "mamma! mamma miks sä otit mut sun suuhun...?"

-onkohan ton vaimo kuollu?
-mitä?!
-noku sil on mustat vaatteet.

"Typical Finnish lesbian pair!"

[Ei aihetta]Maanantai 19.05.2008 22:27

Kuka lienee tämä ylpeä, mutta ah niin kaunis ja viettelevä nasukka?

Vaihtoehto kokeisiin lukemiselleMaanantai 19.05.2008 21:46

1. Hauskimmat sanat?
- esim kuomaseni, läskipöö, pullanöre
2. Oletko nostanut numeroita kevätlukukauden aikana?
- joo! enkun ja matikan vitosesta kutoseen wuhuu :'')
3. Mitä muistat tästä päivästä?
- hiukset jotka eivät aamulla tahtoneet mennä hyvin
4. Ihanimpia asioita, mitä joku/jotkut on sanonut sinulle?
- hanipööööö oot ihguin igin
5. Nyt soi?
- Lily Allen - Alfie

6. Anette Olzon vai Tarja Turunen?
- samase
7. Idolssiin vai ei?
- mää oon käyny yrittämäs joka vuosi mut oon päässy vaa hupikoosteeseen:(
8. Paras elokuva ikinä?
- mr bean lomailee....... NO EI VAA amélie esim
9. Mitä sarjoja seuraat säännöllisesti?
- en oikein mitään
10. Mitä meinasit laittaa päälle kevätjuhlaan?
- vaatteet varmaankin

11. Oletko tehnyt itse läväriä?
- en
12. Mitä aiot tehdä kesäloman ekana päivänä?
- no se sunnuntai menee varmaa päättäreistä toipumisen piikkiin
13. Jos pitäisi valita, menisitkö tummaihoisen vai vaalean bussikuskin kyytiin?
- vaalean tietenkin eihän ne tummat nyt ajaa osaa :O:O! NO EI VAA voi luoja mikä kysymys ei mitään väliä tietenkään
14. Miksi Kanadalaiset on niin hyviä jääkiekossa?
- senhän minä toki tiedän
15. Mistä olet ylpeä suomalaisuudessa?
- siis musta esim ylipaino ja juoppous on ihan hyviä ylpeyden aiheita:)

16. Onko The Beatles hyvä?
- yep
17. Pitäisikö II-asteen opinnot (lukio ammattikoulu) yhdistää?
- mä ainaski haluan komeita apispojuja meiä kouluu heti kits:) no ei oikeesti miks hitos ne muka pitäs yhdistää
18. Naurattaako yhtään?
- en harrasta nauramista, nolojen touhua
19. MISSÄ MIEHET RATSASTAAA????
- tos meiä takapihal
20. Vastaatko tuohon " Mitä mieltä? " juttuun ?
- mhäh?

21. Mikä "rooli" sinulla on luokassa?
- se laiska joka röhnöttää tuolilla ja pelaa mökkiä kristan vihkoon
22. Oletko ostanut poikien/miesten osastolta vaatteita?
- joo. pojille tehdään jostain syystä paljon khoolimpia paitoja ja jos haluaa vaikka oikeesti ison hupparin niin harvoin sitä naisten osastolta löytää
23. Seuraatko jääkiekon MM-kisoja?
- ei vois vähempää kiinnostaa zori
24. Paras cd-levy minkä omistat?
- gimmel:)
25. Minkä levyn ostit viimeksi?
- Pariisin Kevät kai muistaakseni

26. Minkä levyn haluaisit?
- huoh vaikka kuinka paljon kaikilta bändeiltä
27. Uusin biisilöytösi?
- äh en mä tiedä
28. Biisi, jossa on maailman kauneimmat sanat?
- elastinen-hiiri:)
29. Mille festareille suuntaat tulevana kesänä?
- haluisin ruissiin tai ankkaan ehkäpä
30. Mitä haluaisit ihastuksesi sanovan sulle?
- oot ihQ

31. Mielestäsi huonoin Suomen Idols-voittaja?
- ilkka jääskeläinen
32. Mikä leffa on ihan pakko nähdä?
- sinkkuelämää elokuva
33. Mitä hajuvettä suihkautit viimeksi itseesi?
- escadan sunset heatia
34. Mitä ajattelet muotiblogi-ilmiöstä ?
- en harrasta ajattelemista
35. Mitä sun tekis mieli tehdä just nyt?
- mennä lenkille, mut en kerkee ku jämähdin koneelle ja pitää lukea kokeisiin loppu ilta =) uuh

36. Mitä korttipelejä osaat pelata?
- kaikenlaisia oon haka kortinpeluussa!
37. Millaisia ihmisiä et voi sietää?
- itserakkaita, ylimielisiä, muka hauskoja pellejä, jatkuvan roolin vetäjiä
38. Mitä mieltä olet EMOista?
- I must be emo
39. Oletko SINÄ päästänyt kanisi vapaaksi Helsinkiin?
- juu:( luonto ottaa minkä antaa
40. Jos olisit saanut valita syntymävuotesi, milloin olisit halunnut syntyä?
- en oo miettiny pahemmin. tää on ihan hyvä tai sit joskus tosi paljon aikasemmin millon oli kaikki paremmin:)

41. Oletko valmistanut ponua tai kiljua?
- joo ilman muuta, mitä salkkariseppo ensin sitä minä perässä
42. Mitkä ovat nimikirjaimesi?
- hke
43. Oletko tyytyväinen omaan nimeesi?
- on se ihan mukava. paits unelma ois tietyst olla ismo tai seppo tai yrjö tai joku muu kiva
44. Oletko kussut housuihisi liiasta nauramisesta?
- joka päivä :/:/
45. Jos saisit muuttaa ihan minne päin Suomea tahansa juuri nyt, minne muuttaisit?
- mielestäni Läyliäinen on suomen eliittiä, en lähde täältä koskaan:) ps HELSINKIIN

46. Asutko 1-kerroksisessa tiilitalossa?
- ei asun kuusi metriä maan alla sellasessa kivassa bunkkerissa
47. Ketkä Salatuista elämistä ovat/ olivat parhaita?
- miia ja saku ja ne vanhat nuoret oli parhaita. nykyää kaikki on noloi paits ismo on toki aina khool
48. Näytätkö ikäiseltäsi?
- vaikea sanoa mutta kai jotenkuten
49. Mitä sanoit viimeksi?
- en muista
50. Ärsyttävin galtsuttaja?
- mä:(

51. Millo oot pelänny oikeesti kuolevasi?
- vähä aina pelottaa:(
52. Kumpi on mielestäsi 'parempi', pronssi vai hopea? (lätkässä ja yleensäkin)
- ruosteinen rauta on paras
53. Mikä ostos kaduttaa?
- aina välillä heräteostokset, varsinki vaatteet joita en sit kuitenkaa käytä koskaan
54. Hävettääkö sinua maksaa kaupassa ns. hiluilla?
- ei paitsi jos on kauhee jono ja maksan jollai miljoonalla viissenttisellä
55. Mitä sulla on nyt päällä (kaikki vaatteet)?
- perunasäkki

56. Oletko sanonut opettajaasi äidiksi?
- joo joka päivä ku niist tulee niin äiskä mieleen varsinki miesopettajist:)
57. Onko normaalia että on rakastunut omaan serkkuunsa?
- eihä sille mtn voi kai jos niin käy mut en mä nyt normaalista tiedä
58. Haluatko ruskettua kesäksi?
- haluan tai en mutta en rusketu koska ihoni on tällanen vammanen
59. Mitä menestyviä bändejä on lähtenyt kotikaupungistasi?
- Lopeltahan ne kaikki suurimmat nimet ovat lähtöisin, yes yes
60. Bikinit vai kokouimapuku?
- bixut

moiPerjantai 16.05.2008 00:51

EN helvetti vaan jaksa lukea kokeisiin!

melko paskaaaa sanoisinko

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.05.2008 21:47

=(

Ei koskaan tarpeeksiTiistai 13.05.2008 21:29

-haluan vaateostoksille! mur
-ostin tänään kirpparilta aurinkolasit, neuletakin ja nappeja
-haluaisin tehdä jotain hyödyllistä
-ei oo oikein mitään sanottavaa
-kaveriton olo
-pitäis lukea kokeisiin
-ensi viikolla on kampaaja wuhuu (vaalennus jatkukoon)
-maksaisin aika paljon päivästä jolloin olisin tyytyväinen itseeni
-KESÄ
-olen alkanut kiinnittää huomiota kiroiluuni joka on muuten ihan liiallista
-ihan hemmetin elämätön olo!
-määrittele mulle käsite elämä


kouluhauskaa:

-ei se vastaus sieltä pelistä löydy, Henni ja Krista.
-ei me pelata!
-no ootte kyllä pelannu jo viimeset pari tuntia jos en ihan väärässä ole. en oo vaan viittiny huomauttaa.

8) oops

"purjo seisoo vaan näin ja sanoo ssyö mut äläkä tota ssuklaapatukkaa!"