IRC-Galleria

Hyväri RockKeskiviikko 16.06.2010 03:12

Mediatiedote, julkaisuvapaa heti.
14.6.2010

Hyväri Rockilla varoja lastensuojeluun.

Hyväri Rock järjestettiin 11. – 12.6. Rauhan rantapuistossa. Hyväntekeväisyysfestivaalista saatiin kerättyä sateisesta ja myrskyisästä viikonlopusta huolimatta yli 4000 euroa lastensuojeluun huostaanotettujen lasten ja nuorten hyväksi. Saatujen varojen käytöstä kerrotaan tarkemmin lahjoitustilaisuudessa joka järjestetään kuluvan kesän aikana.

Hyväri Rockin järjestivät yhteistyössä Saimaa Gardens ja Hyväri ry. Tapahtumassa oli perjantaina n. 1700 ja lauantaina n. 800 kävijää. Ennakkolippuja myytiin odotetusti mutta molempien päivien sateinen ja tuulinen sää oletettavast verotti kävijämäärää, kertoo festivaalipäällikkö Henri ”Henry K. Rock” Ruokolainen.

Henri pitää tapahtumaa onnistuneena koska itsetarkoitukseen, lastensuojeluun saatiin kerättyä varoja.

Hyvärissä esiintyjinä olivat:
Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Irina, Waltari, Jenni Vartiainen, Blake, Peer Günt, Madred, The 69 Eyes, Herra Ylppö & Ihmiset, Sanktio, The Boner, The Freza, The Souls ja Mosesgun. Juontajana toimi mediapersoona Wallu Valpio.

Hyväri ry haluaa kiittää kaikkia mukana olleita ja toivottaa kaikki tervetulleiksi myös ensi vuonna.

Hyväri Rock 11. - 12.6.2010Torstai 29.04.2010 14:19

MEDIATIEDOTE 27.04.10,
julkaisuvapaa klo 10
RAUHA, LAPPEENRANTA

Hyväri Rock 11. - 12.6.2010
Saimaa Gardensin rantapuistossa Rauhassa.

Kesäkuun alussa ihmisillä on mainio mahdollisuus yhdistää hyvän tekeminen ja
hyvästä musiikista nauttiminen. Hyväntekeväisyysfestivaali Hyväri Rock tuo Rauhaan
kesän kuumat artistit ensimmäistä kertaa, 2-päiväisenä festivaalina.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Hyväri ry ja Saimaa Gardens. Hyväri Rock on
järjestetty aiemmin 3 kertaa Imatran kesäteatterilla ja nyt tapahtuma siirtyy Saimaa Gardensin rantapuistoon Rauhaan. ”Saimaa Gardensin tuki tapahtumalle mahdollistaa aiempaa mielenkiintoisemmat artistit ja uudet paremmat puitteet festarille” toteaa Henri Ruokolainen Hyväri ry:stä.

Yhteistyö on käynistynyt hyvin, jonka voi päätellä myös tulevan Hyväri Rockin
maineekkaasta esiintyjäkaartista.

Perjantai-iltana Hyväri Rockissa esiintyvät klo 18.00 - 01.00: Lauri Tähkä &
Elonkerjuu, Jenni Vartiainen, Herra Ylppö & Ihmiset, Peer Günt ja Madred.

Lauantai-iltana Hyväri Rockissa esiintyvät klo 14.00 - 01.00:
The 69 Eyes, Irina, Blake, Waltari, The Souls, The Freza, Mosesgun ja Sanktio.

Kovatasoisen ohjelman uskotaan keräävän festarille yleisöä Imatran ja
Lappeenrannan lisäksi koko Itä-Suomen alueelta. ”Festarikansalle majoitustiloja
Saimaa Gardensin loma-asuntojen lisäksi on saatavilla lähialueen hotelleista ja
Imatran leirintäalueelta ja Imatran kylpylästä, josta konsertteihin pääsee myös
laivalla”, kertoo tapahtumakoordinaattori Titta Pitman.

Tapahtuma on ikärajaton ja sopii näin koko perheelle. Vain tapahtuman ravintolatelttaan on 18 vuoden ikäraja.

Saimaa Gardens vastaa tapahtuma-alueen, tekniikan ja perjantain esiintyjien
kustannuksista ja Hyväri ry vastaa lauantain ohjelmasta. Lauantain lipputulojen tuotto käytetään Hyväri ry:n hyväntekeväisyyskohteisiin. Festarin liput tulevat
ennakkomyyntiin Lippupalvelun kautta heti ja Videofirma Makuuniin Imatralle ja
Lappeenrantaan ja Imatran Musiikkiin 5.5. alkaen.

Tapahtumasta saamallaan tuotolla Hyväri ry tukee huostaanotettuja lapsia ja nuoria. Ensisijaisina kohteina ovat Imatralla lasten- ja nuortenkodit Pikku-Pappila ja
Kerttulanrinne, sekä vastaanottokoti Ritikka. Muista kohteista Hyväri ry:n hallitus
päättää tapahtuman jälkeen.

”Upea puisto Saimaan rannalla ja kovien esiintyjien paketti vetää 5000 katsojaa
Rauhaan”, arvioi Henri ”Henry K. Rock” Ruokolainen.


Hyväri Rock historia
Henri "Henry K. Rock" Ruokolaisen ideoimat ja tuottamat Hyväri tapahtumat saivat
alkunsa 19.5.2007 Imatran kesäteatterilta järjestetystä Hyväri hyväntekeväisyyskonsertista.

Aiemmat Hyväri tapahumat ovat tuottaneet n. 10 000 euroa lasten- ja nuortenkodeille materiaali- ja rahalahjoituksina.

Syksyllä 2008 Henri perusti ystäviensä kanssa yhdistyksen Hyväri ry. Tälle vuodelle Hyväri ry on yhdistänyt voimansa Saimaa Gardensin kanssa alkuvuodesta 2010 Hyväri Rockin järjestämiseksi Rauhan rantapuistossa.

Faktaa lastensuojelun avohuollon ja huostaanottojen tilastoista:
Vuonna 2008 Stakesin tilastojen mukaan
Suomessa
• huostaanotto koski 16 608 lasta
• avohuollon asiakkaana oli yli 67 000 lasta ja nuorta
• huostassa olevien kokonaismäärä on viime vuosina kasvanut 2-5%:n
vuosivauhtia, vuonna 2008 kasvu oli 3%

Etelä-Karjalassa huostaanotetut 2008
• Imatra 122
• Joutseno 26
• Lappeenranta 267

http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2009/Tr19_09.pdf
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Lapsuusjaperhe/lastensuojelu.htm

www.hyvari.com

LenkkeilyäTiistai 08.09.2009 19:27

Perinteinen syksyinen lenkkeilykausi sai alkunsa. Eilen tuli vedettyä Vuoksenlenkki ja nyt uudestaan. Tarkoitus oli myös tiputtaa painoa viime vuoden tapaan. Viime vuonna tiputin 98kg:stä 86kg. Tän vuoden tavoite oli elokuun alussa kun painoin 91kg, tiputtaa paino 82kg, mutta lauantaina puntarissa käydessäni huomasin että paino on vaan 85kg, joten 3kg jäi tehtävää :) Näin se loppukesästä ja syksyisin :)

Tuhma rock-lehden sivuilta pomittua.Tiistai 08.09.2009 09:43

Olin kovasti suunnitellut aloittavani festarit kyttäämällä Profane Omenin keikan, mutta ”Mä käyn nopeesti bäkkärillä yhellä” osottautui taas kerran kohtalaisen levottomaksi suunnitelmaksi. Saavuin tonteille pirskahtelevan helmeilevässä nousuhumalassa, ja kaljatelttaanhan sitä piti sitten vähäksi aikaa parkkeerata nauttimaan virvokkeista ja perinteeksi muodostuneesta bäkkäriviihdykkeestä, eli Henry K Rockin akustisista pornoralleista.

http://www.tuhma.fi/2.0/site/arvostelut/festarit/tuhma-permalink_1251963635.html

KiitosSunnuntai 30.08.2009 19:52

Kiitos kaikille Hyväri Festiin osallistuneille, tänään vielä noi Woodoon viralliset kuoppajaiset ja tiistaina tai viimeistään keskiviikkona tulee Hyvärin kotisivuille ja tänne raporttia kuinka bileet menivät ja muutamia kuviakin taitaa olla. Kiitos kaikille n. 600 osallistujalle!
Huomenna räjähtää Woodoossa! Hyväri ry yhteistyössä Woodoon kanssa järjestävät Hyväri Festin.

Suomessa on yli 60 000 lasta avohuollossa tai huostaanotettuina joka on mielestämme järkyttävää koska asumme Suomessa ja meillähän pitäisi olla kaikki suht hyvin! Hyväri ry:n tämän vuoden keräämät varat lahjoitetaan vuoden vaihteessa lasten- ja nuortenkodeissa asuvien lasten hyväksi. Joten kaikki kynelle kykenevät ja lapsista välittävät ihmiset huomisesta alkaen Woodooseen Hyväri Festiin!

Hyväri Festin ohjelma:

28.8. Hyväri Fest @ WooDoo Bar & Night
20.00 BAR: TIETOVISAILU
21.00 BAR: HOGSTER
22.00 NIGHT: ZACHARIUS CARLS GROUP
23.00 BAR: SWEET MOSES
00.00 NIGHT: V FOR VIOLENCE
+ DJ's Kelvottomat Lankomiehet

29.8. Hyväri Fest @ WooDoo Bar & Night
20.00 BAR: TIETOVISAILU
21.00 BAR: ANOMUS
22.00 NIGHT: ANAL THUNDER
23.00 BAR: SANKTIO
00.00 NIGHT: SOUNDSLAVE
+ DJ's Kelvottomat Lankomiehet

Lipunmyynti alkaa molempina iltoina klo 19.30 ja maksavat 6€ ilta ja kahden päivän ranneke vain 10€!!!

Juontajina Hyväri Festissä ovat Henryt Saari ja Rock.

Tietovisailussa voi voittaa mahtavia palkintoja kuten drinkkilippuja, lahjakortin Imatran Musiikkiin ja Vuoksenniskan Infoon, sekä Hyväri tuotteita.

Lisäksi kaikki hanatuotteet, eli sidu ja olut ovat vain 3 euroa!!! + muita tarjoustuotteita! Joten ei muuta kuin Tervetuloa!
Hops hoijaa! tulihan tuo ohjelmakin saatua jo valmiiksi! Tänään on taas riittänyt töitä mutta tässä tulos:

Hyväri Festin ohjelma:

PERJANTAI 28.8.

BAR: 20.00 TIETOVISAILU
BAR: 21.00 HOGSTER
NIGHT: 22.00 ZACHARIUS CARLS GROUP
BAR: 23.00 SWEET MOSES
NIGHT: 00.00 V FOR VIOLENCE
+ DJ's Kelvottomat Lankomiehet

LAUANTAI 29.8.

BAR: 20.00 TIETOVISAILU
BAR: 21.00 ANOMUS
NIGHT: 22.00 ANAL THUNDER
BAR: 23.00 SANKTIO
NIGHT: 00.00 SOUNDSLAVE
+ DJ's Kelvottomat Lankomiehet

Liput Hyväri Festiin maksavat 6€ ilta ja kahden päivän ranneke vain 10€!!!

Samalla vietetään Woodoon kuoppajaisia joten todella kovia tarjouksia on luvassa!

Tietovisailussa parhaita palkitaan levy- ja kirjalahjakortein, kangastuottein ja sihijuomilla ;)

Queen to tour 2010Torstai 06.08.2009 20:17

Queen
Oh YEAH!!!!!!!!!!

Queen tai ainakin Roger Taylor ja Brian May kiertää 99% varmuudella 2010. Tämän on vahvistanut Roger Taylorin rumputeknikko ja Roger kuulema vääntää kovasti uusia biisejä kasaan, Rock ON!!!!

ROCKCOCK PLAZAKeskiviikko 05.08.2009 18:16

Patzy Pätärin kirjoittama upea juttu Rockcock festareista löytyy tuolta --> http://plaza.fi/kaista/festarielain/festariraportit-2009/kuopio-rockcockissa-oli-lupsakka-meininki-katso-kesan-haroimmat-kuvat

ps ja meizi päässyt siihen kans :)
Hyväri ry järjestää yhteistyössä Woodoon kanssa kaksi iltaa kestävän ravintolafestivaalin Hyväri Fest. Hyväri Festillä kerätään varoja Hyväri ry:n toimintaan paikallisten lasten ja nuorten hyväksi.

Luvassa on mm. tietovisailua jossa palkintoina lahjakortteja ja tuotepalkintoja, Dj's Kelvottomat Lankomiehet, sekä tietysti elävää musiikkia josta näin alkuun mainittakoon yhtyeet Anal Thunder, Sanktio, Anomus, Soudslave ja Sweet Moses. Loput esiintyjät paljastetaan myöhemmin.

Hyväri Fest pääsylippuja saa Woodoon ovelta festaripäivinä ja liput maksavat vain 6 euroa ilta tai vielä halvemmalla pääsee kun ostaa kahden illan rannekkeen jonka saa edulliseen kymmenen euron hintaan!

Sellasta tällä kertaa Henzun päivään.